Sad Songs from the Heart of Viivi ja Wagner

Teatteria on tullut nautittua taas sekä kesän kuumuudessa että kaamoksen karkoitukseen.
Aloitan uusimmasta, eli eilisestä.

Teatteri Imatran Viivi ja Wagner
Viiviä ja Wagneria kutsutaan pikkujoulunäytelmäksi, eikä suotta. Menevä ja hauska lyhyt kipale sopii hyvin pikkujouluohjelmaan. Ensimmäinen puoliaika on vain ihan OK, mutta toinen puoliaika kutkutteleekin jo paikoin varsin mukavasti nauruhermoja. Tekstiin tuodut Imatra-viittaukset ovat esityksen parhainta antia.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs from the Heart of Europe
Sanalla sanoen koskettava. Kaunis ja ruma. Uskomattoman hieno suoritus Liisa Sofia Pöntiseltä. Meninpä ihan sanattomaksi, oikeasti.

Teatteri Euroopan Puhdistus (Pietarissa venäjäksi)
Erittäin minimalistinen toteutus. Ei puvustusta tai lavastusta. Teksti kuitenkin kantoi.

Tohmajärven kesäteatterin Hunttalan Matti
Kepeää kesäillan viihdettä. Nautimme katsomossa kesän ehdottomasti parhaat mansikat, olivat nuo herkut luomumansikoita Lähtelän tilalta.

Ensi kesäksi Tohmajärvi lupaa musiikkinäytelmän Teuvo ja paperitaivas, joka perustuu Leevi and the Leavingsin lauluihin ja sanotuksiin. Odotan innolla! Musiikkinäytelmää en Tohmajärvellä ole koskaan nähnytkään, toivottavasti onnistuvat hyvin tuomaan musiikilla suuret tunteet tajuntaan.

Karvion teatterin Valamo-trilogian 1. osa Isän varjo
Kävimme myös viime kesänä katsomassa Isän varjon. Aihe on erityisen mielenkiintoinen, koska se on paikallinen. Näytelmä on tehty alusta loppuun hyvin. Kaikki toimii. Välillä on naurussa pitelemistä, välillä itkussa. Näytelmä ei voi epäonnistua, kun se käyttää katsojan tunnerepertuaaria laidasta laitaan hallitusti. Yönäytöksessä on oma tunnelmansa, itse asiassa kävimme molemmilla kerroilla katsomassa Isän varjon auringonlaskun aikaan.

Kajaanin harrastajateatterin Jäniksen vuosi
Niin hauska, sopivan hullu, suorastaan hulvaton ja silti koskettava. Huh, hieno veto. Viihdyimme paremmin kuin hyvin loppukesän kuumassa sunnuntai-iltapäivässä Kajaanin Sissipihan kesäteatterissa. Kajaani on onnistunut tekemään tämän nyt jo monta kertaa, nimittäin noussut koko kesän teatterikokemusten parhaimmistoon.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Suomen hevonen
Mukava ilta taitavasti tehdyn näytelmän ja hyvän tekstin parissa. Tekstiä tosin oli jopa melkein uuvuttavan paljon, etenkin kun äiteen ääntä oli paikoitellen sen verran vaikea kuulla, että täytyi pinnistellä.

Teatteri Imatran Sormet liisterissä
Hassunhauskaa hupsuttelua - lajityyppi, joka harvoin iskee minuun. Olen iloinen silti, että tuli käytyä, hyvää ammattilaisteatteriahan tämä eittämättä oli. Ja ihan Salkkari-näyttelijäkin mukana. ;) 

Joensuun Hasaniemen teatterin Peter Pan
Peter Pan on yksi suosikkejani. Hyvin tehty tälläkin kertaa, tosin hurjan nuorin voimin lähes kokonaisuudessaan. Ja yhdynkin pienen teatterin katsojan mielipiteeseen "Tää ei oo Lölli". Juu, viime kesän Rölli oli parempi.

Outokummun teatterin Irinka
Irinka sai ihan oman blogipostauksensa, niin kova juttu se oli. Lue lisää: Irinka

Ei sillä, etteikö näistä kappaleista moni muukin olisi ansainnut ihan oman blogautuksensa. Vanha virsi, en ole ehtinyt, ei ole inspiraatio yllättänyt, on vain jäänyt. Kirjoitan enemmän kuin mielelläni, mutta pakottaa en itseäni viitsi, tämä on kuitenkin harrastus, ja harrastuksen kuuluu mielestäni olla kivaa.

Yhteenvetona totean, että teatteria on niin monenlaista. Jotkut ovat ilmeisesti kiinnostuneita kaikenlaisesta teatterista, toiset tykkäävät tietynlaisesta. Arvostan teatteria ja teatterintekijöitä suuresti. Silti en jaksa innostua ihan jokaisesta näytelmästä, jonka käyn katsomassa. Tai no, tietyllä tavalla innostun jokaisesta, yhtään tuskin niin turhaa olen nähnyt, ettei se herättäisi mitään tunteita, vaan kokisin, että aikani teatterissa meni hukkaan. Eli jokaisella tässäkin mainitulla teatterikokemuksella on merkityksensä ja tarkoituksensa.

Minun makuuni ehdottomasti parhaiten kuitenkin istuivat Outokummun Irinka, Karvion teatterin Isän varjo, Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs sekä Kajaanin Jäniksen vuosi. Innolla odotan pääseväni katsomaan Lappeenrannan kaupunginteatterin Jäniksen vuoden, joka pyörii parhaillaan.

BTW, Imatran Viivi ja Wagner sekä Lappeenrannan Sad Songs from the Heart of Europe ovat vielä menossa, mene sinäkin!

P.S. Viime kesänä tuli käytyä Savonlinassa katsomassa myös oopperaa, Verdin Macbeth. Upeasti laulettu erittäin perinteinen versio, liian perinteinen versio. Katselin kesän muuta tarjontaa ja mietin, että enemmän mieleeni olisi voinut olla Samson et Dalila.

Suurien tunteiden Irinka

Juliste (c) Outokummun teatteri

Pitänee hoidella entiset arvostelut alta, kun huomenna kesäteatterikesämme saa jälleen jatkoa. Tarkoituksenamme on mennä katsomaan Karvion teatterin Valamo-trilogian Isän varjo yönäytöksenä. Tosin jo toista keraa, ensimmäistä kertaa kävimme katsomassa sen jo viime kesänä, yönäytöksenä silloinkin.

Tänä kesänä avasimme kesäteattarikautemme niin kovaa ja korkealta, että vahvasti epäilen, ettei aloituksellemme löydy voittajaa. Kävimme katsomassa Outokummun teatterin musiikillisen karjalais-afrikkalaisen evakkonäytelmän Irinka.

Irinka on upea alusta loppuun. Musiikki vie mukanaan ja saa kyyneleet virtaamaan valtoimenaan. Evakkoteema koskettaa, vaikka minkäänlaisia evakkojuuria minulla ei olekaan. Irinka on monitasoinen näytelmä, joka pistää ajattelemaan. Irinka naurattaa ja itkettää. Mikään ei riko taidokasta harmoniaa, kaikki näytelmässä toimii moitteettomasti. Ja voi taivas, miten taitavia laulajia!

Tällaisten teatterikokemusten takia teatterissa käydään; katsottuaan pari farssia ja jonkun tylsän tusinateoksen, löytääkin yhtäkkiä oikean helmen. Jokseenkin täydellistä! Tahtovat sanat loppua, kun yritän kuvata niitä tunteita, joita näytelmä herättää. Ei miulla siis muuta. ;)

Kuva (c) Outokummun teatteri

 Suora lainaus Irinkasta Outokummun teatterin sivuilta:

"Esko-Pekka ja Inkeri Tiitisen kirjoittama musiikkinäytelmä ”Irinka” saa maailmanensi-iltansa 29.6.2013. Näytelmän ohjaa Inkeri Tiitinen ja musiikin näytelmään säveltää Ilmari Tiitinen. Näytelmän rooleissa nähdään Suvi Vihava, Aki Haikonen, Carlitos Mario, Sanna Kärkkäinen, Eveliina Pietarinen sekä Pihka Laasonen.

Irinka on näytelmä evakkoudesta, pakolaisuudesta ja uuden kodin ja elämän perustamisesta vieraan kulttuurin keskelle. Näytelmä kehräytyy karjalaisen Irinka-muorin ja Suomesta turvapaikkaa hakevan afrikkalaismiehen tarinoiden ympärille. Näytelmän kirjoittajat piirtävät kuvaa monikansallisen Suomen nykyisyydestä ja ihmettelevät sitä, miten monella kielellä ja tavalla kommunikoivien suomalaisten ennakkoluulot ja käsitykset ovat syvällä ja tulevat usean sukupolven takaa.

- Näitä ennakkoluuloja katsoja voi peilata omiin käsityksiinsä, tulla samalla niille tietoisiksi ja nauraa niille. Nauru on suuri osa näytelmää, vakavaa teemaa lähestytään ilon kautta, kuvaa Inkeri Tiitinen. Irinka-näytelmän kantaesitys on 29.6.2013 Kiisu-teatterissa Outokummun Vanhalla Kaivoksella. Näytelmää esitetään yhteensä 18 kertaa.

P.S. Olen hiljalleen oppinut, että linkit lehtiarvosteluihin ja teattereiden vanhoihin produktioihin katoavat vuodessa tai parissa, jolloin blogiini jää vain bittiavaruuteen vievä turha linkki, jos en ole kopioinut tekstiä ajoissa omaan blogiini talteen. Näin aion jatkossa siis toimia.

P.P.S. Kuvan ja julisteen lainasin myös Outokummun teatterin sivuilta.

Teatteria, teatteria ja vielä kerran teatteria sekä iloa, surua, suuria tunteita. Ja musiikkia!

Olen taas käynyt teatterissa aktiivisesti. Pääsy kulttuurilautakunnan jäseneksi vuosiksi 2013-2016 vähän velvoittaakin toki, joskin en minä sen takia teatterissa ravaa. Olen aina nauttinut teatterista, teatterin seuraamisesta, ja aikaisemmin erittäin suuressa määrin myös sen tekemisestä. Ja onhan tämä teatteriblogikin elänyt vuosikausia, välillä henkitoreissaan, välillä myös vapaammin hengittäen ja rönsyillen.

Koska aikaa ei ole ikinä niin paljon ylimääräistä, että ehtisin kirjoittaa kustakin kappaleesta erikseen oman bloginsa, totean tässä lyhyesti jotain kustakin viimeaikaisesta teatterikokemuksesta:

Joensuunylioppilasteatterin Pisarat X (Kerubin kellarissa): Melko synkkää menoa, mutta pisti miettimään. Välillä toki naurattikin. Näytelmä koostui isosta määrästä pieniä tarinoita, pisaroita. Niitä nivoi yhteen pari poliisia.

Pisarat olivat enimmäkseen surullisia ja ahdistavia. Kannattiko mennä? Kyllä kannatti. Kokemus tämäkin, ja mielenkiintoinen. Nuorta osaamista ja luovuutta, ripaus hulluutta.

Yksi pisaroista jäi mieleen ylitse muiden. Se oli väliajan jälkeen esitetty pisara, joka kaikessa puhumattomuudessaan järkytti ja toi pisaroita silmäkulmiin... Ensin soi häävalssi. Sitten syntyi lapsi, joka huusi yötä päivää. Isä rupesi pämppäämään, ryyppäämään, harrasti irtosuhteita. Äiti jaksoi tiettyyn pisteeseen asti yksin lapsen kanssa, kunnes pimahti. Tukehdutti ensin vauvan, sitten otti hengen mieheltään. Vaihtoi sänkyyn lakanat ja kävi nukkumaan rauhallisena.


Lappeenrannan kaupunginteatterin Riemurahat: Viihdyttävä, hyvin tehty, vauhdikas, taidokas - mutta ei lajityypiltään minun juttuni. Liikaa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja väärinkäsityksiä. Tulee mieleen perinteiset kesäteatterikappaleet. Ja tiedän, viime vuosina on Lappeenrannassa nuristu, että teatteri ei tarjoa mitään hauskaa. Nyt sitä sitä on tarjolla, mutta ymmärtääkseni katsojaluvut eivät ole siitä kaunistuneet.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija: Maija iski suoraan kultasuoneen. Teatteri oli täynnä kerta toisensa jälkeen, ihmisiä kärrättiin näytöksiin bussilasteittain ympäri Suomen. Ja mikäs siinä, Maija on kaunis, koskettava, näyttävä, ajatuksia herättävä - ja melko pitkä. Hieman tuntui väliajan jälkeen käynnisteleminen - minusta henkilökohtaisesti siis - raskaalta, mutta uppouduttuani taas tarinaan ja musiikkiin, lenteli aika siivillä näytöksen loppuun asti. Ja niin, se musiikki! *sydän*

Lappeenrannan kaupunginteatterin Humiseva harju: Humiseva harju on kirjana ollut lapsuuteni/nuoruuteni suosikkeja. Näytelmä ei petä odotuksi, mutta mutta... tässä päästään taas siihen, että kun näytelmä on erityisesti koskettanut, siitä kirjoittaminen ei ole helppoa, ja kirjoittamiseen tarvittaisiin paljon aikaa, että se tekisi kunniaa näytelmälle. Tästä syystä mm. Karvion teatterin Valamo-trilogian Isän varjo jäi kirjoittamatta. No, näytelmää esitetään ensi kesänäkin, ehkä saan uusinnasta tekstin vihdoin kirjoitettua. Humiseva harju oli taidokas, koskettava, ajaton, hyvä ja paha, kiero ja suora. Kokemus isolla koolla!

Savonlinnan kaupunginteatterin Teuvo-musikaali: Luonnollista toki, että musiikki kantaa musikaalia, kuten Leevin musiikki Teuvoa. Savonlinnan kaupunginteatterin sali oli käytännössä täysi perjantai-iltana, kun näytöskausi alkoi olla lopuillaan; Teuvosta siis lienevät muutkin pitäneet. Melko lämmin tunnelma salissa oli, suorastaan hiki tuli.

Odotukset Teuvo-musikaalille olivat huiman kovat. Mielessäni häilyi kirkkaana Haminan kesäteatterin upea ja koskettava Linnunradan laidalla -musikaali, joka pohjasi Eppujen tuotantoon, ja Leevi and The Leavings on minun makuuni huomattavasti enemmän kuin Eput.

Teuvo oli upea, mutta jotain odotuksiini nähden jäi uupumaan - ei paljon, mutta jotain kuitenkin. No, ainakin Linnunradan aurinkoinen elokuun sunnuntai-ilta Haminan bastionissa. Liekö siis mielentilani väärä vai ajankohta epäotollinen, tiedä tuota. Teuvo oli kuitenkin ehdottomasti hieno, nautittava ja kokemisen arvoinen, vaikka mieleeni myös jossain kohtaa hiipi, että tarina oli ihan vähän ohuenlainen. Siksipä siis mainitsin, että musiikki kantoi. Ja se todella kantoi! *sydän*

Hyvä Savonlinnan keikka meillä kaikkiaan oli Teuvonkin lisäksi, mainio kokemus majoittua perhehotelli Hospitzissa ja kaunis sää kruunasi lauantai-päivän Savonlinnassa. Lisäksi söimme maittavan päivällisen Savon Hovissa. Mutta näistä kokemuksista lisää seuraavalla kerralla.