Hae tästä blogista

perjantai 8. elokuuta 2008

Kuningasjätkä Kerman kanavalla

Torstai-ilta 7.8. kului ihan mukavasti Kerman kanavalla teatteri Kolmen Welhon Kuningasjätkää seuratessa.

Mutta mitä on tapahtunut viime kesänä esiityneelle teatteri Kolmelle Welholle? Blogi viime kesän näytelmästä.

Näyttelijäporukka oli vaihtunut viime kesästä täysin, yhtä lukuun ottamatta. Missä on se viime kesänä hehkutettu uusi ammattilaiskesäteatteri nuorine näyttelijöineen? Kaikella rakkauvella, mutta ammattilaisuudesta ei tämän kesän tuotoksessa kyllä voida puhua. Musiikkinäytelmä, jossa laulunlahjat ovat jääneet suomatta turhan monelle. Myöskään näyttelijätyö ei kaikin osin oikein vakuuta. Eli silkkaa harrastajateatteria tällä kertaa Kerman lavalla.

Ei siinä, että tämä olisi muita harrastajakesäteattereita huonompi, mutta kun tuoreessa muistissa on viime kesän uniikkiteos Impivaaran kehto, on Kuningasjätkän asettaminen vertailukohdaksi väistämätöntä.

Kesäteatterinautintoa häiritsi vähän myös se, että Kuningasjätkä noudatti perin orjallisesti Pölösen tekstiä, joka on tuttu muun muassa viime kesältä Kontiolahden kanavateatterista.

Erittäin perinteinen tukkilaisnäytelmä, suomalaista kesäteatteria ilman turhaa kaahotusta ja alapäähuumoria. Musiikki on kaunista, rytmissä ja nuotissa pysyminen vaan joillain esiintyjillä oli hieman nyrjähtänyttä.

Mitä ja ketä näemme ensi kesänä Kerman lavalla? Kuningasjätkää ja muita perinteisiä kesäteatterinäytelmiä esitetään harrastajavoimin ympäri Suomea jokaisessa kylässä, toivoisin Kerman palaavan lähemmäksi viime kesän juuriaan, ja ottavan käsittelyynsä jotain hieman erilaista...

Ei kommentteja: