Joensuun Botanian Visual Festival

Joensuun Botanian Visual Festival oli jälleen upea kokemus! Värin ja valon leikkiä, äänimaailmoja, erilaisia tunnelmia; tästä muodostuu kokonaisvaltainen elämys, josta nauttivat varmasti hyvin monenlaiset, monenikäiset ihmiset. 

Lämmöllä suosittelen vierailua Botanian kasvitieteellisessä puutarhassa ihailemassa hienosti toteutettua, satumaista aistimaisemaa.

Kuvia tapahtumasta on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa, mutta kuviin ei täysin pysty vangitsemaan kokonaista aistipuutarhaa taideteoksena. Jaan itsekin tässä mieheni kanssa ottamiamme kuvia, josko kuitenkin niistä välittyisi edes pieni pala Visual Festivalin tunnelmista, ja moni muukin innostuisi tänään ja huomenna vierailemaan Botaniassa.

Tapahtumahan on kokonaisuudessaan ulkoilmassa, ja se levittäytyy monen hehtaarin alueelle, joten tällaisena tautisenakin aikana paikalle on turvallista mennä. Tapahtumassa voi käydä ilman yhtään varsinaista lähikontaktia. Ja paikan päällä näkemämme henkilökunta sekä suurin osa vieraistakin käytti myös maskia. Torstai-iltana puutarhassa ei tosin montaa ihmistä ollutkaan.

Toivottavasti hieno tapahtuma saa jatkoa ensi syksynäkin!

P.S. Botania on mukava kokemus myös ilman festivaaleja, ihan sellaisenaan. Suosittelen.

Kaunis Veera ja Sikaihana Jeanne

Suomen kesä jatkuu helteisenä. Me olemme helteistä huolimatta tai ehkä juuri hyvien säiden ansiosta taas monta kesäteatterikokemusta rikkaampia, mutta paljon kesäkivaa on vielä toivottavasti tulossakin. Tällä viikolla ohjelmassamme on ainakin Patarouva Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Roukalahden Avioliittosimulaattori.

Eilen kävimme katsomassa UIT:n Kauniin Veeran Lappeenrannan kesäteatterissa.

Kaunis Veera nojaa vanhaan tarinaan, upeasti laulettuun ja soitettuun musiikkiin sekä teatterin ja tanssin ammattilaisiin. Tällä reseptillä on vaikea olla onnistumatta, ja teatterikokemus onkin kaikin puolin hyvä ja nautittava.

Musiikin sovitukset toimivat välillä jopa alkuperäisiä kappaleita paremmin, tarina etenee, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on minun makuuni melkein liikaa, mutta enemmistö yleisöstä nauraa hullutteluillekin täysin palkein.

"Kanna minut metsään apinamies" saa ihon kananlihalle, ja kyynel pyrkii silmäkulmaan, kun Daaria laulaa Veerallensa "Mustalaisnaista". Myös Kaunis Veera laulaa kauniisti, todella kauniisti.

Kaunis Veera esitettiin eilen viimeistä paikkaa myöten täydelle katsomolle, eikä katsomo suotta pullistellut, yleisö sai varmasti kesäteatteria koko rahalla.

Joensuun Utran Uittotuvalla pyörii Sikaihanaa, niin ikään ammattilaisten voimin. Sikaihanaa on kesäinen hassuttelu, joka ei varsinaisesti suuria tunteita herättänyt, mutta toimii omassa tyylilajissaan.

Laulut vedetään hyvin, kuten kaikki muukin, ja kokemus on kaikin puolin viihdyttävä. "Sikaihanaa, sikaihanaa" jää soimaan päähän esityksen päätteeksi, ja tilaisuuden tullen pompsahtaa korvamadoksi vielä parin viikon päästäkin, kuten juuri nyt :D

Väliajalla herkutellaan paikallisella katuruualla ja punaviinillä, jonka saa viedä esityksen ajaksikin sivukatsomoihin, jotka kuuluvat anniskelualueeseen.

Miljöö Utrassa on ihana. Joki lipuu rauhallisesti kesäteatterinäyttämön takana, joenranta on hurmaava ja itse Uittotupa varsin viehättävä myös.

Kauniina ja kuumana kesäiltana valtava katsomo on ehkä reippaasti puolillaan.

Tämän kesän tähän mennessä kiehtovin kulttuurikokemus on ollut RATA-ryhmän Jeanne Pulsan asemalla. Pieni katsomo oli viileänäkin ja sadetta lupaavana kesäiltana lähes täysi.

*hiljaisuus* Huomaan taas, että eniten tunteita herättäneestä kokemuksesta on vaikein kirjoittaa, koska pelkää, ettei sanoillansa tee oikeutta esitykselle tai kokemukselle...

No, aloitetaan vaikka siitä, että Jeanne eli Saara Östman laulaa kuin enkeli. Tämä on toki tullut huomattua jo useaan otteeseen mm. Kehruuhuoneella esitetyissä näytelmissä, joista on pakko mainita, että sekä Kehruuhuone 200 että Koston kevät ovat olleet pariin vuoteen koskettavimpia teatteritapauksia - eikä vähiten Sari Kaasisen musiikin ansiosta.

Palatakseni Jeanneen: Jeanne on voimakas, traaginen, kaunis näytelmä. Välillä myös sopivasti hassu, muttei myötähäpeään asti, vaan riittävästi kuljettamaan tietynlaista kepeyttä halki koko näytelmän. Kokonaisuus toimii.

Jeanne ei ole perinteistä kesäteatteria, eikä perinteistä teatteria, Jeanne on luovien ihmisten synnyttämä pieni taideteos, joka ei jättäne ketään kylmäksi.

Heinäkuun alkuun mahtui myös sateisia iltoja, joista eräänä suuntasimme Ohvanan kulttuuritalolle katsomaan Kyseessä on murha.

Vaikka kaipaankin The LittleBigMusicin revyitä, niin viihdyttävää katsottavaa se oli tämäkin. Taidolla ja tunteella tehtyä, miellyttävää katsella ja kuunnella.

Kulttuuritalon miljöö on ihana, ja viimeistään utelias, ihmisrakas kulttuurikissa Mauri sulattaa kaikkien sydämet.

Sad Songs from the Heart of Viivi ja Wagner

Teatteria on tullut nautittua taas sekä kesän kuumuudessa että kaamoksen karkoitukseen.
Aloitan uusimmasta, eli eilisestä.

Teatteri Imatran Viivi ja Wagner
Viiviä ja Wagneria kutsutaan pikkujoulunäytelmäksi, eikä suotta. Menevä ja hauska lyhyt kipale sopii hyvin pikkujouluohjelmaan. Ensimmäinen puoliaika on vain ihan OK, mutta toinen puoliaika kutkutteleekin jo paikoin varsin mukavasti nauruhermoja. Tekstiin tuodut Imatra-viittaukset ovat esityksen parhainta antia.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs from the Heart of Europe
Sanalla sanoen koskettava. Kaunis ja ruma. Uskomattoman hieno suoritus Liisa Sofia Pöntiseltä. Meninpä ihan sanattomaksi, oikeasti.

Teatteri Euroopan Puhdistus (Pietarissa venäjäksi)
Erittäin minimalistinen toteutus. Ei puvustusta tai lavastusta. Teksti kuitenkin kantoi.

Tohmajärven kesäteatterin Hunttalan Matti
Kepeää kesäillan viihdettä. Nautimme katsomossa kesän ehdottomasti parhaat mansikat, olivat nuo herkut luomumansikoita Lähtelän tilalta.

Ensi kesäksi Tohmajärvi lupaa musiikkinäytelmän Teuvo ja paperitaivas, joka perustuu Leevi and the Leavingsin lauluihin ja sanotuksiin. Odotan innolla! Musiikkinäytelmää en Tohmajärvellä ole koskaan nähnytkään, toivottavasti onnistuvat hyvin tuomaan musiikilla suuret tunteet tajuntaan.

Karvion teatterin Valamo-trilogian 1. osa Isän varjo
Kävimme myös viime kesänä katsomassa Isän varjon. Aihe on erityisen mielenkiintoinen, koska se on paikallinen. Näytelmä on tehty alusta loppuun hyvin. Kaikki toimii. Välillä on naurussa pitelemistä, välillä itkussa. Näytelmä ei voi epäonnistua, kun se käyttää katsojan tunnerepertuaaria laidasta laitaan hallitusti. Yönäytöksessä on oma tunnelmansa, itse asiassa kävimme molemmilla kerroilla katsomassa Isän varjon auringonlaskun aikaan.

Kajaanin harrastajateatterin Jäniksen vuosi
Niin hauska, sopivan hullu, suorastaan hulvaton ja silti koskettava. Huh, hieno veto. Viihdyimme paremmin kuin hyvin loppukesän kuumassa sunnuntai-iltapäivässä Kajaanin Sissipihan kesäteatterissa. Kajaani on onnistunut tekemään tämän nyt jo monta kertaa, nimittäin noussut koko kesän teatterikokemusten parhaimmistoon.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Suomen hevonen
Mukava ilta taitavasti tehdyn näytelmän ja hyvän tekstin parissa. Tekstiä tosin oli jopa melkein uuvuttavan paljon, etenkin kun äiteen ääntä oli paikoitellen sen verran vaikea kuulla, että täytyi pinnistellä.

Teatteri Imatran Sormet liisterissä
Hassunhauskaa hupsuttelua - lajityyppi, joka harvoin iskee minuun. Olen iloinen silti, että tuli käytyä, hyvää ammattilaisteatteriahan tämä eittämättä oli. Ja ihan Salkkari-näyttelijäkin mukana. ;) 

Joensuun Hasaniemen teatterin Peter Pan
Peter Pan on yksi suosikkejani. Hyvin tehty tälläkin kertaa, tosin hurjan nuorin voimin lähes kokonaisuudessaan. Ja yhdynkin pienen teatterin katsojan mielipiteeseen "Tää ei oo Lölli". Juu, viime kesän Rölli oli parempi.

Outokummun teatterin Irinka
Irinka sai ihan oman blogipostauksensa, niin kova juttu se oli. Lue lisää: Irinka

Ei sillä, etteikö näistä kappaleista moni muukin olisi ansainnut ihan oman blogautuksensa. Vanha virsi, en ole ehtinyt, ei ole inspiraatio yllättänyt, on vain jäänyt. Kirjoitan enemmän kuin mielelläni, mutta pakottaa en itseäni viitsi, tämä on kuitenkin harrastus, ja harrastuksen kuuluu mielestäni olla kivaa.

Yhteenvetona totean, että teatteria on niin monenlaista. Jotkut ovat ilmeisesti kiinnostuneita kaikenlaisesta teatterista, toiset tykkäävät tietynlaisesta. Arvostan teatteria ja teatterintekijöitä suuresti. Silti en jaksa innostua ihan jokaisesta näytelmästä, jonka käyn katsomassa. Tai no, tietyllä tavalla innostun jokaisesta, yhtään tuskin niin turhaa olen nähnyt, ettei se herättäisi mitään tunteita, vaan kokisin, että aikani teatterissa meni hukkaan. Eli jokaisella tässäkin mainitulla teatterikokemuksella on merkityksensä ja tarkoituksensa.

Minun makuuni ehdottomasti parhaiten kuitenkin istuivat Outokummun Irinka, Karvion teatterin Isän varjo, Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs sekä Kajaanin Jäniksen vuosi. Innolla odotan pääseväni katsomaan Lappeenrannan kaupunginteatterin Jäniksen vuoden, joka pyörii parhaillaan.

BTW, Imatran Viivi ja Wagner sekä Lappeenrannan Sad Songs from the Heart of Europe ovat vielä menossa, mene sinäkin!

P.S. Viime kesänä tuli käytyä Savonlinassa katsomassa myös oopperaa, Verdin Macbeth. Upeasti laulettu erittäin perinteinen versio, liian perinteinen versio. Katselin kesän muuta tarjontaa ja mietin, että enemmän mieleeni olisi voinut olla Samson et Dalila.

Suurien tunteiden Irinka

Juliste (c) Outokummun teatteri

Pitänee hoidella entiset arvostelut alta, kun huomenna kesäteatterikesämme saa jälleen jatkoa. Tarkoituksenamme on mennä katsomaan Karvion teatterin Valamo-trilogian Isän varjo yönäytöksenä. Tosin jo toista keraa, ensimmäistä kertaa kävimme katsomassa sen jo viime kesänä, yönäytöksenä silloinkin.

Tänä kesänä avasimme kesäteattarikautemme niin kovaa ja korkealta, että vahvasti epäilen, ettei aloituksellemme löydy voittajaa. Kävimme katsomassa Outokummun teatterin musiikillisen karjalais-afrikkalaisen evakkonäytelmän Irinka.

Irinka on upea alusta loppuun. Musiikki vie mukanaan ja saa kyyneleet virtaamaan valtoimenaan. Evakkoteema koskettaa, vaikka minkäänlaisia evakkojuuria minulla ei olekaan. Irinka on monitasoinen näytelmä, joka pistää ajattelemaan. Irinka naurattaa ja itkettää. Mikään ei riko taidokasta harmoniaa, kaikki näytelmässä toimii moitteettomasti. Ja voi taivas, miten taitavia laulajia!

Tällaisten teatterikokemusten takia teatterissa käydään; katsottuaan pari farssia ja jonkun tylsän tusinateoksen, löytääkin yhtäkkiä oikean helmen. Jokseenkin täydellistä! Tahtovat sanat loppua, kun yritän kuvata niitä tunteita, joita näytelmä herättää. Ei miulla siis muuta. ;)

Kuva (c) Outokummun teatteri

 Suora lainaus Irinkasta Outokummun teatterin sivuilta:

"Esko-Pekka ja Inkeri Tiitisen kirjoittama musiikkinäytelmä ”Irinka” saa maailmanensi-iltansa 29.6.2013. Näytelmän ohjaa Inkeri Tiitinen ja musiikin näytelmään säveltää Ilmari Tiitinen. Näytelmän rooleissa nähdään Suvi Vihava, Aki Haikonen, Carlitos Mario, Sanna Kärkkäinen, Eveliina Pietarinen sekä Pihka Laasonen.

Irinka on näytelmä evakkoudesta, pakolaisuudesta ja uuden kodin ja elämän perustamisesta vieraan kulttuurin keskelle. Näytelmä kehräytyy karjalaisen Irinka-muorin ja Suomesta turvapaikkaa hakevan afrikkalaismiehen tarinoiden ympärille. Näytelmän kirjoittajat piirtävät kuvaa monikansallisen Suomen nykyisyydestä ja ihmettelevät sitä, miten monella kielellä ja tavalla kommunikoivien suomalaisten ennakkoluulot ja käsitykset ovat syvällä ja tulevat usean sukupolven takaa.

- Näitä ennakkoluuloja katsoja voi peilata omiin käsityksiinsä, tulla samalla niille tietoisiksi ja nauraa niille. Nauru on suuri osa näytelmää, vakavaa teemaa lähestytään ilon kautta, kuvaa Inkeri Tiitinen. Irinka-näytelmän kantaesitys on 29.6.2013 Kiisu-teatterissa Outokummun Vanhalla Kaivoksella. Näytelmää esitetään yhteensä 18 kertaa.

P.S. Olen hiljalleen oppinut, että linkit lehtiarvosteluihin ja teattereiden vanhoihin produktioihin katoavat vuodessa tai parissa, jolloin blogiini jää vain bittiavaruuteen vievä turha linkki, jos en ole kopioinut tekstiä ajoissa omaan blogiini talteen. Näin aion jatkossa siis toimia.

P.P.S. Kuvan ja julisteen lainasin myös Outokummun teatterin sivuilta.

Teatteria, teatteria ja vielä kerran teatteria sekä iloa, surua, suuria tunteita. Ja musiikkia!

Olen taas käynyt teatterissa aktiivisesti. Pääsy kulttuurilautakunnan jäseneksi vuosiksi 2013-2016 vähän velvoittaakin toki, joskin en minä sen takia teatterissa ravaa. Olen aina nauttinut teatterista, teatterin seuraamisesta, ja aikaisemmin erittäin suuressa määrin myös sen tekemisestä. Ja onhan tämä teatteriblogikin elänyt vuosikausia, välillä henkitoreissaan, välillä myös vapaammin hengittäen ja rönsyillen.

Koska aikaa ei ole ikinä niin paljon ylimääräistä, että ehtisin kirjoittaa kustakin kappaleesta erikseen oman bloginsa, totean tässä lyhyesti jotain kustakin viimeaikaisesta teatterikokemuksesta:

Joensuunylioppilasteatterin Pisarat X (Kerubin kellarissa): Melko synkkää menoa, mutta pisti miettimään. Välillä toki naurattikin. Näytelmä koostui isosta määrästä pieniä tarinoita, pisaroita. Niitä nivoi yhteen pari poliisia.

Pisarat olivat enimmäkseen surullisia ja ahdistavia. Kannattiko mennä? Kyllä kannatti. Kokemus tämäkin, ja mielenkiintoinen. Nuorta osaamista ja luovuutta, ripaus hulluutta.

Yksi pisaroista jäi mieleen ylitse muiden. Se oli väliajan jälkeen esitetty pisara, joka kaikessa puhumattomuudessaan järkytti ja toi pisaroita silmäkulmiin... Ensin soi häävalssi. Sitten syntyi lapsi, joka huusi yötä päivää. Isä rupesi pämppäämään, ryyppäämään, harrasti irtosuhteita. Äiti jaksoi tiettyyn pisteeseen asti yksin lapsen kanssa, kunnes pimahti. Tukehdutti ensin vauvan, sitten otti hengen mieheltään. Vaihtoi sänkyyn lakanat ja kävi nukkumaan rauhallisena.


Lappeenrannan kaupunginteatterin Riemurahat: Viihdyttävä, hyvin tehty, vauhdikas, taidokas - mutta ei lajityypiltään minun juttuni. Liikaa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja väärinkäsityksiä. Tulee mieleen perinteiset kesäteatterikappaleet. Ja tiedän, viime vuosina on Lappeenrannassa nuristu, että teatteri ei tarjoa mitään hauskaa. Nyt sitä sitä on tarjolla, mutta ymmärtääkseni katsojaluvut eivät ole siitä kaunistuneet.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija: Maija iski suoraan kultasuoneen. Teatteri oli täynnä kerta toisensa jälkeen, ihmisiä kärrättiin näytöksiin bussilasteittain ympäri Suomen. Ja mikäs siinä, Maija on kaunis, koskettava, näyttävä, ajatuksia herättävä - ja melko pitkä. Hieman tuntui väliajan jälkeen käynnisteleminen - minusta henkilökohtaisesti siis - raskaalta, mutta uppouduttuani taas tarinaan ja musiikkiin, lenteli aika siivillä näytöksen loppuun asti. Ja niin, se musiikki! *sydän*

Lappeenrannan kaupunginteatterin Humiseva harju: Humiseva harju on kirjana ollut lapsuuteni/nuoruuteni suosikkeja. Näytelmä ei petä odotuksi, mutta mutta... tässä päästään taas siihen, että kun näytelmä on erityisesti koskettanut, siitä kirjoittaminen ei ole helppoa, ja kirjoittamiseen tarvittaisiin paljon aikaa, että se tekisi kunniaa näytelmälle. Tästä syystä mm. Karvion teatterin Valamo-trilogian Isän varjo jäi kirjoittamatta. No, näytelmää esitetään ensi kesänäkin, ehkä saan uusinnasta tekstin vihdoin kirjoitettua. Humiseva harju oli taidokas, koskettava, ajaton, hyvä ja paha, kiero ja suora. Kokemus isolla koolla!

Savonlinnan kaupunginteatterin Teuvo-musikaali: Luonnollista toki, että musiikki kantaa musikaalia, kuten Leevin musiikki Teuvoa. Savonlinnan kaupunginteatterin sali oli käytännössä täysi perjantai-iltana, kun näytöskausi alkoi olla lopuillaan; Teuvosta siis lienevät muutkin pitäneet. Melko lämmin tunnelma salissa oli, suorastaan hiki tuli.

Odotukset Teuvo-musikaalille olivat huiman kovat. Mielessäni häilyi kirkkaana Haminan kesäteatterin upea ja koskettava Linnunradan laidalla -musikaali, joka pohjasi Eppujen tuotantoon, ja Leevi and The Leavings on minun makuuni huomattavasti enemmän kuin Eput.

Teuvo oli upea, mutta jotain odotuksiini nähden jäi uupumaan - ei paljon, mutta jotain kuitenkin. No, ainakin Linnunradan aurinkoinen elokuun sunnuntai-ilta Haminan bastionissa. Liekö siis mielentilani väärä vai ajankohta epäotollinen, tiedä tuota. Teuvo oli kuitenkin ehdottomasti hieno, nautittava ja kokemisen arvoinen, vaikka mieleeni myös jossain kohtaa hiipi, että tarina oli ihan vähän ohuenlainen. Siksipä siis mainitsin, että musiikki kantoi. Ja se todella kantoi! *sydän*

Hyvä Savonlinnan keikka meillä kaikkiaan oli Teuvonkin lisäksi, mainio kokemus majoittua perhehotelli Hospitzissa ja kaunis sää kruunasi lauantai-päivän Savonlinnassa. Lisäksi söimme maittavan päivällisen Savon Hovissa. Mutta näistä kokemuksista lisää seuraavalla kerralla.

Linnunradan laidalla kaikki häipyy on vain nyt

”Linnunradan laidalla on kertomus sirkusperhe Madiganien kipeästä sukupolvenvaihdoksesta. Se on tarina vallasta ja vahvuudesta. Heikkouksista ja täyteen mittaan kasvamisesta. Kun rakenteilla on rakas, rämä oma elämä ei keinoja aina kaihdeta. Räsymatossakaan ei vaalea raita erotu ilman tummaa.”
- ohjaaja Pia Lunkka

Kävimme Haminan kesäteatterissa katsomassa Linnunradanlaidalla-sirkusmusikaalin elokuussa 2012. Ilta oli upean aurinkoinen ja Haminan bastionin iso katsomo oli melkoisen täynnä. Jälkeenpäin kuulimme tuona iltana tulleen kesän yleisöennätyksen.

Musikaali on Tiina Puumalaisen käsikirjoittama ja Pia Lunkan ohjaama. Musiikki on Eppuja – paljolti mollivoittoisesti.

Menin sanattomaksi jo näytöksessä, ja olen sanaton nyt tämän tyhjän paperinkin edessä. Kuten joskus olen maininnut, on todella vaikea kirjoittaa teoksesta, joka on koskettanut. Mitkään sanat eivät tunnun tekevän oikeutta kokemukselle. Yritän kuitenkin.

Linnunradan laidalla -musikaalia kuvaavat adjektiivit näyttävä, koskettava, vaikuttava, kaunis, kamala ja ruma. Varmaa on vain muutos. Haluan siis sanoa, että yhteen esitykseen mahtuu koko ihmisen tunteiden kirjo; itkettää ja naurattaa sekä kaikkea siltä väliltä. Eikä kaikki ole aina sitä, miltä ensin näyttää.

Esitys on monin tavoin vaikuttava. Lauluroolit on annettu enimmäkseen osaaville laulajille, joita on mukava kuunnella. Paikoitellen musiikkikohtaukset saavat kylmät väreet juoksemaan villisti selkäpiitä pitkin. Kaikki kohtaukset on tehty ajatuksella, laulut eivät missään kohtaa puuduta, päinvastoin, vaikka Eput eivät olekaan suurin suosikkini musiikin saralla. Lavalla tapahtuu aina jotain, enemmän tai vähemmän koko ajan, mutta ei liikaa, vaan tyylillä. Välillä pienenkin tuntuisilla kommervenkeillä, kuten tynnyreiden rummuttamisella, on lisätty tehoa ja tunnelatausta kohtauksiin.

Tarina itsessään on helposti ennalta arvattavissa, mutta on myönnettävä, ettei se pätkääkään häiritse tätä teatterikokemusta, jonka suurin anti ei ole tarinankulku ja mihin se päätyy, vaan matkalla koetut tunteet.

Siinä missä yksi jos toinenkin tarinan hahmoista on välillä paha, ahne ja itsekäs, on jossain taustalla mukana aina joku hyväsydäminen, pyyteetön ja toisista huolehtiva ihminen. Upeita kohtauksia on paljon, mutta erityisesti mieleeni ovat jääneet seuraavat: kohtaus, jossa Regina avaa kassakaapin saaden hepulin sekä vanhan Madiganin eli Kingin kohtauksista se, jossa muistisairaus alkaa ottaa vallan Kingistä, sekä kohtaus, jossa King pääsee vihdoin vaimonsa luo.

”Vaikka aika täällä maan päällä ylitsemme ajaa emme täysin katoa silloinkaan…”

Homma toimii, upeeta, mahtavaa. Kiitos Haminan Teatteri!

P.S. Vielä on muutama näytös jäljellä, kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamassa Linnunradan laidalla!

Haminan teatterin sivut: http://www.haminanteatteri.fi/

Vittiläine! Voihan vitin Vittiläine! Eli ruumiin ja sielun ravintoa Linnoituksen krouvin täydeltä

Kuvassa tsuhnanaaraat. Kuva by Teatteri KESY.

Vittiläine! Voihan vitin vittiläine!

Kävimme eilen Linnoituksen krouvissa syömässä illallisen ja katsomassa Teatteri KESY:n Vittiläisen! Esityksiin myydään Dinner & Show-paketteja, jotka sisältävät keittiömestari Ulla Liukkosen laatiman teatterimenun pöytiintarjoiltuna. Otimme testattavaksemme Lappeenranta-menun ja Lohimenun.

Lappeenranta-menuun kuului hiillostettua siikaa kermaisessa kalakeitossa ja Savitaipaleen Leipäveljien ruispatonkia, pääruuaksi hartaasti haudutettua karitsan paistia, sienillä höystettyä vehnänalkiorisottoa, rakuunaporkkanaa ja olutkastiketta. Jälkiruuaksi oli suklaakakku Rakuunan napilla, tervajäätelöä ja karpalomelba.

Lohimenussa oli alkuun salaatti Karjalan värein, punajuuripestoa, balsamicoa. Pääruuaksi savustettua Jäämeren lohta, Skånen perunaa, Remoulade-kastiketta, ja jälkiruuaksi Aleksandran Italialainen suklaakakku, vadelmakastike.

Ruoka oli kautta linjan hyvää. Yllätin itseni tykkäämästä olutkastikeesta. Itse asiassa syödessäni luulin nauttivani mietoa punaviinikastiketta. Sen suhteen ei tapahtunut yllätystä, että jälkiruuan tervajäätelö ei uponnut, vaikka pöytäseurueemme Jorma, Tero ja Marjukka kehuivat tervajäätelöä kilvan. Mikko söi minun jäätelöni ja totesi, että maistui Tervaleijona-karkilta.

Sitten oli teatterin vuoro. Esitys käynnistyi upeasti Sata kylpylää -kappaleella, joka ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi, ja jatkui mielestäni illan lähes parhailla paloilla: kohtauksilla Lappeenranta - vanha venäläinen kaupunki ja Venäläinen nainen.

Vittiläisen sketseissä irvailtiin kevyesti Lappeenrannan nykymenolle, päättäjille, kaupunkisuunnittelulle, homekouluille, kylpyläkulttuurille, teekkareille, rakkaille naapureillemme venäläisille ja ennen kaikkea lappeenrantalaisille itselleen. Sivuosumaa saivat muskelit, lyhyet hameet, suomalainen nainen ja mies, naisten ajotaidot ja bimbot juontajat. Lappeenrantalaisia naurattavat yhteiset, arkiset ja tutut asiat, kollektiivinen Lappeenranta-henki valtaa Linnoituksen krouvin näytöksen aikana. Kyllä käsikirjoittajat Susanna Kauppi ja Minna Mänttäri osaavat!

Vähemmän yllättäen minua jälleen koskettivat oikeastaan eniten kohtaukset, joissa oli musiikkia. Musiikin soidessa ja laulun raikaessa kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, ja välillä läpi koko naisen.

Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaisista sketseistä eri ihmiset syttyvät. Siinä missä vierustoverimme nauroivat itkijänaisille vedet silmissä, minä repeilin enemmän Lasten liikennelaululle. Kaupunkisuunnistusralli taisi olla enemmistön mieleen, sen verran hörähdyksiä se sai yleisössä aikaan. Skinnarila ja yliopisto aiheina veivät sydämeni, liekö sitten syynä se, että siellä arkeni vietän, vai taitavasti rakennetut kohtaukset.

Koko esityksen ajan jaksoin ihmetellä ja ihailla näyttelijöitä, joiden ilmeskaalalle, muuntautumiskyvylle ja ilmaisuvoimalle ei loppua löytynyt. Naisesta tulee mies, aikuisesta lapsi, kauniista ruma jajaja...

Illan suurimman repeämisen lopulta aiheutti Lappeenrannan sketsihahmokilpailu - tai oikeastaan kilpailusta jo pudonnut hahmo, joka pariin otteeseen tunki lavalle: Saimaan saaressa pikkuinen Jorma -laulua hoilaava kulttuurisihteeri Jorma. Tai oikeastaan se, että vieressäni istui kyseisen hahmon esikuva, juurikin tämä kulttuurisihteeri Jorma!

Jos nyt jostain täytyy vähän motkottaa, saanen mainita ihan kaikella rakkauvella, että huumorkarjalaisten turhan savokarjalainen murre hieman häiritsi. Konsonantti ei kahdennu Lappeenrannan murteessa, ei ihan luonnostaan koko Etelä-Karjalassa. Mutta voivathan savokarjalaisetkin kai olla huumorkarjalaisia - vai voivatko? No, sketsin tarkoitus tuskin oli sijoittaa huumorkarjalaisten mummojen kotiseutuja jonnekin Pohjois-Karjalaan. Eipä siitä enempää, heidän seikkailunsa sijoittuivat kuitenkin Lappeenrantaan; oli kävelyä keskustassa ja teini-Corollalla ajeltiin Lidliin, siis Liiteliin.

Loppuunmyyty ravintola nautti varmasti koko rahan edestä, pimeään iltaan poistui nauravaista ja kiittelevää väkeä. Hymyä pukkaa huulille vieläkin ja tarpeeksi en eilen ehtinyt porukkaa kiittää. Kiitos ja kummarrus KESY, jälleen kerran! Kiitokset myös Linnoitukset krouville ja lämmin virtuaalihalaus Ullalle!

P.S. Myös pöytäseurueemme ansaitsee omat kiitoksensa, Marjukkaa ja Teroa kiitämme lisäksi myös mukavasta juttuhetkestä esityksen jälkeen sekä kotimatkasta.

Kivenpyörittäjän kiven sisuspa on kultaa

Kävimme tällä viikolla katsomassa Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylän Kontiolahden Kanavateatterissa. Esitys oli tämän kesän viimeinen. Viimeinen se oli laatuaan myös siinä mielessä, että kesäteatterikauden päätyttyä alkaa kanavalla remontti. Kanavateatteri saa uuden katetun katsomon ja vanha ratakiskoilla liikkuva katsomo jää historiaan.

Mutta asiaan, Kivenpyörittäjän kylä oli samalla kertaa sekä hauska, surullinen että vaikuttava.Myös ajatuksia herättävä; olin esityksen jälkeen hiljaa koko matkan Kontiolahdelta Joensuuhun.

Tarina lienee useille tuttu. Se kertoo Pekasta, joka palaa Ruotsista lapsuutensa maisemiin Jerusalemin kylään vaimonsa ja tyttärensä kanssa viikonlopuksi häihin. Jerusalem on kuihtuva kylä Pohjois-Karjalassa, ja kylän asukkaat yrittävät pärjätä muutosten kourissa. Pekka tapaa Jerusalemissa entisen rakkaansa, Ritvan, jota kohtaan hänellä on vahvoja tunteita, joihin Ritva vastaa. Pekka ei myöskään halua enää takaisin Ruotsiin koppavan vaimonsa kanssa, hän on kaivannut jo kauan takaisin Jerusalemiin lapsuutensa kotiin ja rakkaan Ritvansa luo. Koska Pekan nykyinen vaimo on esitetty kylmänä ja välinpitämättömänä lähes näytelmän loppuun asti, huutaa romantikon oikeustaju: tee Pekka kuten sydän sanoo, jää Jerusalemiin asumaan kotitaloasi Ritvan kanssa ja veistele veneitä henkesi pitimiksi.

Tarinassa on kuitenkin muutama mutta. Ritvakin on tahollaan naimisissa, ja Pekalla on tytär, jota hän rakastaa. Lopulta Pekan Meeri-vaimokin heltyy melkeinpä inhimilliseksi Pekkaa kohtaan ja omalla tavallaan tunnustaa rakastavansa miestään. Näinpä Pekka hautaa haavensa, tyytyy osaansa ja lähtee Meerin ja tyttärensä kanssa takaisin Ruotsiin. Rakkaus ei voittanut, vai voittiko sittenkin? Hämmentävää. "Itkua ja naurua, ruusua ja rosoa..."

Todellakin, ohjaaja Maria Sarkkisen sanat "itkua ja naurua, ruusua ja rosoa" kuvaavat mainiosti niin Kivenpyörittäjän kylää kuin Kanavateatterin esitystä - myös katsojien tunneskaalaa näytelmän aikana.

Tarina kertoo kaipauksesta, surusta, traumasta, sairaudesta, mutta myös ystävyydestä, rakkaudesta ja elämän pienistä iloista. Kuitenkin päällimmäiseksi mieleeni jäävät haudatut haaveet ja alistuminen "kohtaloon". Mietityttämään jää jälleen kerran myös erilaisuus ja samanlaisuus, ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he ovat. Tarinassa Konttiukko Eljas toteaa hyvin, että kauempaa katsottuna meistä jokainen on kivenpyörittäjä, kuka mitäkin kiveä vaan pyörittää. Kuka kulkee päivästä toiseen töihin ja töistä kotiin, kuka pyörii minkälaisen navan ympärillä. Kivenpyörittäjä-Tuomas on karsinut kaiken muun pois, jolloin jäljelle jää vain kiven pyörittäminen.

"Kivenpyörittäjän kiven sisuspa on kultaa. Eiks ookki, Konttiukko? On se. Kanavateatterin konkari Terho Kuronen jatkaa siihen, että "Eikös kesäteatterin sisus olekin ihan oikeata teatteria. On se."

Linkit:
Kivenpyörittäjän kylästä Wikipediassa
Kontiolahden Kanavateatteri
Sallan lukupäiväkirjassa käsitellään Kivenpyörittäjän kylää. Suosittelen lukemaan!

Kuka tunnistaa, mikä on tämä kappale, joka oheisessa videossa soi? Videolle on päässyt myös itse kivenpyörittäjä.

P.S. Oli muuten yllättävän vaikeaa kirjoittaa tätä blogia. Aloitin, jatkoin, eksyin netin lukupäiväkirjoihin ja ja ja... Näin tuntuu olevan aina, kun kyseessä on ollut  koskettava elämys. Tuntuu vaan liian lattealta pukea kokemus sanoiksi.

Votkaturistit mummojen kanssa Tohmajärvellä

Veimme eilen Mikon kanssa kaksi mummoamme ensin pitsalle Tohmajärvelle ja sen jälkeen kesäteatteriin. Mummot viihtyivät oikein hyvin 70-luvun Leningradissa Votkaturistien kera, samoin me. Muutama itikka häiriköi meitä mukavan viileässä kesäillassa, mutta onneksi ei ollut taas hellettä!

Kesäteatterikausi jatkui kohdallamme siis eilen illalla tutulla tavaralla: Votkaturistit Tohmajärven kesäteatterissa. Viime kesänä samainen näytelmä pyöri Lappeenrannan kesäteatterissa, ja toki sen kävimme katsastamassa. Lappeenrannassa Votkaturistit oli tehty ammattilaisvoimin, Tohmajärvellä asialla olivat aiemmilta vuosilta tutut harrastajat.

Hahmot olivat hyvin erilaisia kuin Lappeenrannassa, ja jotenkin Tohmajärven Votkaturisteja jaksoikin seurata uusintana paremmin kuin muutamaa päivää sitten näkemäämme Joensuun Maalaiskomediaa Vain muutaman huijarin tähden edellisten vuosien Roukalahden jäljiltä. Ehkäpä Joensuun Maalaiskomedia olisi ollut tuoreille katsojillekin erityisesti ensimmäiseltä puoliajaltaan ja yli kolmen tunnin pituudessaan hieman puuduttava – tiedä tuota.

Tohmajärven lavalla nähtiin taas kokenutta rentoa näyttelijätyötä ja siinä rinnalla hieman vähemmän rentoa ja vähemmän luonnollista suoritusta, kuten ennenkin. Kuitenkin, joko olen näiden vuosien aikana tottunut suurimpaan osaan esiintyjistä maneereineen tai sitten järjestelmällinen kouluttautuminen on tehnyt tehtävänsä, mutta joka tapauksessa, huvittunutta myötähäpeää ei juuri tarvinnut kokea. Huomattavaa on, että näytös oli vasta toinen ja varmaankin siitä johtuen osalla oli vähän vuorosanat hukassa ja kuiskaajia tarvittiin toden teolla.

Makkaraindeksi: Makkaraa tarjolla yhden euron hintaan. Hyvä, vaikkei pitsan jälkeen maistunutkaan. Alennusindeksi: Opiskelijoille ei alennuksia pääsylipuista, ei myöskään eläkeläisille, joten neljä aikuista maksoi 40 euroa. Ei silti paha koko illan ohjelmasta.

Summa summarum, hyvä seura, viihdyttävä esitys, mukava ilta!

Ensi kesänä Tohmajärvellä tuotannossa on Kätkäläistä. Kai se pitää käydä jo perinteen vuoksi katsomassa, vaikka kovin tuttua ja tavallista kesäteatteritavaraa onkin. Täytyy tässä mainita, että kovasti kaipaan kesäteattereihin jotain Outokummin teatterin tapaista Kaivoksen kainalossa tai Kolmen Welhon Impivaaran kehtoa. Ei kesäteatterin tarvitse aina ja joka paikassa olla sitä perinteisiltä tukkilaisromantiikkaan tai kaahottavaa maalaiskomediaa.

P.S. Tohmajärven teatterille kiitoksia kommentista! Ja tosiaan, ehkäpä kokeellisemman tai erilaisen teatterin tekeminen on harrastajateattereille turhan haasteellista, elleivät sitten ole suorastaan erikoistuneet sellaiseen. Ja riskihän se on suuren yleisön suhteen. Kuten mainitsette kommentissanne, mieluummin perinteistä hyvin tehtyä kuin jotain, mikä ei luonnistu. Outokummussahan on, ja tuona mainitsemanani vuonna myös Kolmessa Welhossa oli, ammattilaiset asialla. Kiitos vielä eilisestä, kuten sanottu, viihdyimme mainiosti!

Joensuussa Vain muutaman huijarin tähden

Loppukiitokset

Kesäteatterikausi tuli avattua viime viikon torstaina Joensuussa Heikki Luoman kirjoittamalla näytelmällä Vain muutaman huijarin tähden. Tarina on tuttu, ja näytelmä on tuttu myös kesäteattereiden lavoilta. Etenkin ensimmäinen puoliaika tuntui jopa hieman tylsältä, kun muistin suunnilleen vuorosanojakin... Eikä oikein ollut enää mitään yllättävää lavalla kaahaavissa autoissa ja kaiken maailman pyssyn pamahduksissa. Viimeksi olemme seuranneet Kuusniemen väen edesottamuksia Roukalahden kesäteatterissa useampana vuonna peräjälkeen. Hahmotkin olivat yllättävän paljon samanlaisia kuin Roukalahdella näkemämme, selvänä poikkeuksena ainakin mainittakoon Joensuussa nähty kulttuurisihteeri Suvi Tuuli, jota näytteli Miia Nuutila.

Muutama muukin oli lähtenyt teatteria kauniina ja kuumana kesäiltana.

Siinä tämä produktio poikkeaa monista muista kesäteattereista, että se on tehty ammattilaisvoimin ja suurella budjetilla. Näytelmää varten oli jopa rakennettu iso katsomo Laulurinteen taakse. Katsomo oli kauniilla paikalla, mutta kolmen tunnin istuminen suorassa auringossa silmiä siristellen oli melko rankkaa. Onneksi iltaa kohti kuumuus alkoi hellittää, joten senkin suhteen toinen puoliaika oli miellyttävämpi kokemus. Lisäksi äänentoisto oli liian kovalla ainakin sillä kohdin, missä istuimme, ja jouduin laittamaan kaiuttimen puoleiseen korvaani tulpan, että kestin istua kolme tuntia katsomossa.

Väliaikatarjoiluina pelkät munkit ja pullat - vaikkakin A-oikeuksin - eivät oikein innostaneet. En ole makkarankaan suuri ystävä, mutta olisihan sellainen nälkäiselle maistunut väliajalla.

Samana iltana olisi Joensuussa ollut myös sirkusta tarjolla. Ensimmäisellä puoliajalla tuli pari kertaa mieleen, että sirkuksessa olisi sentään ollut uusi ohjelmisto. Mutta onneksi toinen puoliaika oli viihdyttävämpi ja valintamme ei jäänyt harmittamaan - ja jos vaikka ehtisimme vielä jossain vaiheessa Sirkus Finlandian tämän kesän kiertuetta heidän näytöksensä näkemään. Perjantaina se olisi Savitaipaleella, lauantaina ja sunnuntaina Mikkelissä; ihan saavutettavien matkojen päässä meidän "reviiriltämme".

Netissä Joensuun Vain muutaman huijarin tähden: http://www.vainmuutamanhuijarintahden.fi/
Vain muutaman huijarin tähden Wikipediassa.

Nääspeksi 2010: Robin Hoodin jäätävät seikkailut

Maanantaina Nääspeksi* rantautui jälleen Lappeenrantaan. Vuoden 2010 rainaksi oli valittu Robin Hoodin jäätävät seikkailut. Lappeenrannan kaupunginteatteri oli loppuunmyyty ja kansa viihtyi silmin nähden ja korvin kuullen. "Omstart!" raikui täydessä katsomossa lukemattomia kertoja ja esiityjät tekivät kaikkensa täyttääkseen vaateliaan yleisön toiveet. Osa omstart-käskyistä olisi voinut olla parempia, kuten myös osa omstart-toteutuksista - kuten aina - mutta pääasia on juohevasti ja naurunremakan säestyksellä etenevä vauhdikas musiikkinäytelmä.

Nääspeksi viihdytti yleisöään jälleen lähes kolmen ja puolen tunnin ajan. Erityismaininnan arvoinen oli Mikko Töyssyn suoritus. Hän teki vaikuttavaa työtä kahdessa roolissa: Töyssy oli sekä hauska Kuulukas-mees että "arvokas" Kuningas Rikhard - ja lauluäänikin oli varsin komea.

Varsin laadukas produktio ihan kokonaisuudessaan, täytyy myöntää. Kuitenkin Nääspeksi 2010 jää vuoden 2009 Nääspeksin, Pimeän ritarin, varjoon. Ehkäpä viime vuonna musiikkivalinnat miellyttivät enemmän, myös pääroolien suoritukset. Pimeän ritari on yksi parhaista, tai jopa paras näkemäni speksi kautta aikain. Silti ei voi kuin kiittää ja kehua tämänkin vuoden speksiä; kaikki esiintyjät olivat taitavia ja fiilis oli hieno sekä lavalla että katsomossa! Aivan jäätävää! Omstart!

Vuoden 2010 Nääspeksin sivut: http://www.naaspeksi.fi/raina2010/

*"Speksi tarkoittaa interaktiivista musiikkinäytelmää, jonka käsikirjoitus pohjautuu useimmiten johonkin klassiseen näytelmään tai historialliseen tapahtumaan. Juoni höystetään runsaalla huumorilla, ajankohtaisten ilmiöiden parodioinnilla ja tietenkin musiikilla. Erityisesti speksille on ominaista, että katsojat voivat pyytää kohtauksia uudelleen esitettäväksi huutamalla Omstart! ja esittämällä erilaisia toiveita tyylistä tai tapahtumien kulusta.

Speksin historia on pitkä ja pääosin ruotsalainen. 1500-luvulla Upsalassa speksin avulla päntättiin latinaa. Näyttelijät olivat kaikki miehiä; perinne, josta useat naapurimaan lukuisista spekseistä pitävät edelleen kiinni.

Suomeen rantauduttuaan speksi on saanut tukevan jalansijan eri alojen opiskelijoiden keskuudesta. Perinne on muotoutunut hieman erilaiseksi kuin Ruotsissa, ja myös eri korkeakoulujen välillä on hyvin suuriakin eroja. Speksihenki elää kuitenkin vahvana. " (Pätkä lainattu Nääspeksin nettisivulta.)

Hasaniemen teatterin Ulvova mylläri on samalla kertaa sekä hauska että koskettava

Eräänä kauniina ja kuumana kesäiltana heinäkuun alussa poljimme Joensuun Hasanniemeen Hasaniemen teatteriin. Käsiohjelman mukaan juuri Hasaniemen teatteriin; yksiännäinen versio vaalii perinteitä, ja on siksi otettu käyttöön teatterin yhteydessä, vaikka alue kartoissa onkin nykyään nimeltään Hasanniemi.

Paasilinnan tekstiin pohjautuva Ulvova mylläri oli Hasaniemen teatterin käsittelyssä samalla kertaa sekä koskettava että hauska. Äänentoistossa oli paikoitellen ongelmia, ääni tuntui hieman kiertävän ja oli välillä liian hiljaisella, mutta se ei juuri menoa haitannut. Ja se tunnusbiisi, sitä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Se oli hyvin tuttu, mutta häpeäkseni en sitä nimeltä tunnistanut...

Kunnanlääkäri Ervinen oli aivan hulvaton, yksi näytelmän parhaista hahmoista. Hyvä roolisuoritus! Eeva Putron esittämä kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö tuntui hieman liian pikkutyttömäiseltä myllärin mielitietyksi, mutta tähän mielikuvaan ei voinut olla vaikuttamatta näyttelijäsuorituksen lisäksi näyttelijän pieni koko. Kuitenkin varsin sujuva Sanelma hän oli. Herra ja rouva Siponenkin olivat hieman eri paria; rouva näytti mieltyneen huomattavan nuoreen kaveriin. Mutta minkäs teet, on valtava haaste saada nuori ihminen tehtyä itseään selvästi vanhemmaksi ulkonäöltään tai käyttäytymiseltään edes teatterin keinoin.

Sanelma ja Gunnar

Mylläri Gunnar Huttusen roolissa nähtiin Timo Lavikainen, joka teki yksinäisen myllärin herkän ja väärinymmärretyn hahmon heittäytyen rooliinsa täysillä. Lavikainen sopi rooliinsa täydellisesti. Hän herätti lavalla henkiin työteliään, rehellisen ja hurmaavan suomalaismiehen, jolla vain nyt sattui olemaan hieman outo tapa ulvoa ahdistustaan yöhön. Ja eihän kyläyhteisö ota vastaan muualta tullutta, erilaista miestä. Tässä aiheesta ohjaajien sanoin: "Tämä on sitä Paasilinnan hullua huumoria: kateus, katkeruus, epäluulo, pelko, valhe ja väkivalta. Maalaiskylässä supistaan, tuijotetaan, juorutaan kylänraitilla niin, että suusta vaahto valuu. Mitä ihminen ei ymmärrä – sen hän kieltää. Ulvova Mylläri on näytelmän kyläläisille kova pala purtavaksi. Sillä eihän se nyt helekatti sovi, että tällä kylällä kulkee erikoisia, valovoimaisia ja persoonallisia ihmisiä!"

Alkuperäinen tarina sijoittuu sotien jälkeisiin vuosiin. Aihe on kuitenkin ajaton, myös paikaton. Erilainen leimataan turhan usein hulluksi, kuten mylläri, tai muuten huonoksi, vialliseksi. Ainakin hän on pelottava. ”Mylläreitä” on ollut yhteisöissä aina, mutta nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa erityisesti muualta tulleita mylläreitä, vieraita ja erilaisia, on koko ajan enemmän. Näin on maailmalla, Suomessa ja myös maakunnassamme. Mutta kasvaako suvaitsevaisuus samaa tahtia?

Kyläläisiä

Nyky-yhteisöissä kateus, katkeruus ja pelko kohdistuvat yksilöiden lisäksi kokonaisiin vähemmistöihin. Yhtään mylläriä ei välttämättä oikeasti tunneta, tai yhden myllärin perusteella leimataan kaikki myllärit, joilla on toistensa kanssa lopulta yhteistä usein hyvin vähän, jos sitäkään. Mylläri on erilainen, se tieto riittää, oli hän sitten sisimmältään millainen tahansa. Suvaitsemattomien kyläläisten on helpompi pitää päänsä pensaassa ja räkyttää nimettömänä netin tai lehtien palstoilla kuin pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen. Onhan kamalaa, kun myllärit eivät aina tiedä, miten käyttäytyä uuden yhteisön – usein jopa kirjoittamattomien – normien mukaan.

Ulvova mylläri ei ollut hullu, sen tiesivät poliisi Portimo, kerhoneuvoja Sanelma sekä kauppias Tervolan poika. Hullu oli muu kylänväki epäluuloineen ja pelkoineen, jotka johtivat vääryyksiin ja väkivaltaan. Kun mylläri tukijoukkoineen oli ajettu pois, jäi ahdasmielinen kyläyhteisö hiljalleen kuihtumaan pää syvällä pensaassa. Eivätpä kylään juuri muutkaan sen jälkeen halunneet muuttaa, kun tarinaa kyläläisistä talikoineen kuulivat.

Onnellinen loppu? Kylä menetti persoonallisen ja hyväsydämisen miehen, jonka erilaisella luovuudella, työteliäisyydellä sekä tuoreilla ideoilla koko kyläyhteisö olisi saanut uudenlaista hyvinvointia ja vaurautta.

Minun tarinani mylläri elää nyt jossain suvaitsevassa, elinvoimaisessa kylässä Sanelmansa kanssa, ja ulvahtaa enää vain harvoin, silloinkin usein ilosta. Ja mitäpä ulvahduksista, eivät ne ketään vahingoita.

Myös Karjalainen on kirjoittanut Ulvovasta mylläristä arvostelun. Minuun Hasaniemen Ulvova mylläri teki suuremman vaikutuksen kuin sanomalehti Karjalaisen Sari Sudensalmeen. Aihe mietitytti jopa sen verran, että blogin kirjoittamisen jälkeen se kirvoitti vielä kolumnin Uutisvuokseen (Uutisvuoksi 13.7.2010). Kolumni on osaltaan samansisältöinen blogin kanssa ja se löytyy tästä: Tanjan aurinkoisia ajatuksia, Luovuuden mylläreitä.

Muistutus itselleni: Arvostelubloggaa nämä!

Tällä hetkellä katsotuissa ovat seuraavat:

Outokummun kaivosteatteri Kiven syli

Karvion kesäteatteri Aika katiska

Lappeenrannan kesäteatteri Votkaturistit

Tohmajärvi Afrikan morsian

Hasaniemi Ulvova mylläri

Värtsilän kesäteatteri Reposen Onni

Toivottavasti muistin kaikki. Teatteriarvostelublogia yllä mainituista pukkaa paremmalla ajalla. Kaikki ovat kuitenkin olleet katsottavan arvoisia. :)

Lisäykset katsottuihin (3.8.2010 mennessä)

Fedja-setä, kissa ja koira Hasaniemen kesäteatterissa

Teatteriyhdistys Havukka ry Naapurivaaran kesäteatterissa, Lampaansyöjät

Utransaaren teatteriryhmän Kaksoiselämää

Teatteri Imatra, Säkkijärven polkka

Kesäteattereiden top ten kesässäni 2010

Listailin kesäteattereita sen mukaan, minne haluan mennä/menen/haluaisin mennä tänä kesänä. Ja minne minulla ylipäänsä on mahdollisuus mennä, joten suurin osa teatterista, joita olen voinut listalleni ottaa, löytyvät Joensuun seudulta, jossa kesäni vietän. Kyseessä ei varsinaisesti ole top ten -lista, koska vaikka osa listalla olevista ovatkin ehdotonta kärkeä – kuten Outokumpu omalla paikallaan aina ykkösenä – niin listalla on esimerkiksi mainittu myös Joensuun seudun monien vuosien heikoin, Utra, mutta aivan muista syistä. Ja huomioikaa, tämä lista on tehty alkukesästä, kun suurin osa kesäteattereista, on vielä näkemättä.

Listalle pääsivät tänä vuonna:

Outokummun kaivosteatteri näytelmällään Kiven syli. Outokumpu on kyllä aina listoilla, kun heillä vaan tarjontaa on. Toissa kesänä Outokummun Kaivoksen kainalossa oli sen kesän ehdottomasti paras, tämä jatkaa trilogiaa. Viime kesän Leivän juuri ei myöskään jättänyt kylmäksi, päinvastoin.
Tulos: Käytiin katsomassa, oli aivan ihana - jälleen kerran! Tätä lisää!

Kajaanin harrastajateatteri, Valot pois! Valot pois! on eräänlaista jatkoa viime kesän parhaalle kesäteatterikokemukselle Housut pois! Kajaanin visiitti on muutenkin joka kesän to do -listalla, joten samalla reissulla sitten käydään katsastamassa kesäteatteri.
Tulos: Esityspäivä ei millään osunut Kajaanin visittiimme, harmittaa julmetusti!

Teatteri Imatra, Säkkijärven polkka. Luin niin maistuvat arvostelut tästä näytelmästä, että pakko nähdä. Muutenkin on kyllä ollut tapana käydä Imatra, siellä kun on tarjolla ammattilaiskesäteatteria.
Tulos: Nähty ja tykätty - kiitos!

Karvion kesäteatteri ja Aika katiska. Suku”rasite” on suurimpana listalle pääsemisen syynä, vaikka ihan viihdyttävää kaahotusta Karviossa on ollut tarjolla joka vuosi. :D
Tulos: Taattua tavaraa, kuten arvelinkin. :)

Lappeenrannan kesäteatterissa Votkaturistit. Ei saatu viime vuonna lippuja ja hurja hype.
Tulos: Hyvä, mutta ei niin hyvä, kuin olisi siitä kaikesta hypetyksestä ja jatkuvasta loppuunmyynnistä voinut kuvitella. Ehkäpä Lappeenrannassa ammattilaiskesäteatteri on sen verran uutta, että kaikki hinkuvat katsomaan...

Tohmajärvi näytelmällään Afrikan morsian. Tohmajärvelle on niin lyhyt matka Onkamosta mökiltä, joten olisi haaskausta olla käyttämättä yhtä iltaa tähän. Muutenkin on ollut taattua viihdettä joka vuosi.
Tulos: Sitä ihtiään se oli taasen, tack!

Hasaniemi Ulvovalla myllärillään tuli valittua ensisijaisesti samasta syystä kuin Tohmajärvi, lyhyen matkan takia: Hasaniemeen hurauttaa kotoa pyörillä hetkessä. Pyörällä kesäteatteriin pääsy on harvinaista herkkua, joten ei tietenkään jätetä mahdollisuutta käyttämättä. Lisäksi Ulvova mylläri on saanut paljon kehuja lehdissä.
Tulos: Aivan älyttömän hyvä. Hauska ja koskettava. Ihana!

Utran teatteriryhmä, Kirjoitin ensin näin: jolla ei ole näytelmää tänäkään kesänä. Harmituttaa jopa, että Utransaaren asukasyhdistys ei enää tee vuosittaista kesäteatteriproduktiotaan; vaikka se ei laadulla ole ollutkaan pilattua, siinä oli tekemisen meininkiä, se oli pyöräilymatkan päässä ja näytelmillä ansaittua rahaa käytettiin Utran virkistysalueen ylläpitoon ja kunnostamiseen. Liekö tekijäkaarti jo niin iäkästä – mistä tilalle uutta tekijää? Googlattuani huomasin, että tuohon on ihan höpöjuttua; Utrassa on tänä kesänä esityksessä Kaksoiselämää. Pakko päästä katsomaan! :D
Tulos: Hihii, kuten ennenkin, hauskaa oli, välillä varmaan melko tahatontakin hauskaa.

Ilomantsin Möhkössä Kyllä kylä tietää. Möhkötrilogia on ollut hieno, hyvä ja vaikuttava, täytyy käydä katsomassa, jatketaanko tänä kesänä samalla laadulla.
Tulos: Hyvä ja vaikuttava, kannatti käydä!

Uskollisesti pidän listallani Kermankosken Teatterin Kolme Welhoa, vaikka huippukokemus on kesältä 2007, jolloin Kolmen Welhon Aleksis Kivi oli kesän paras teatterikokemus. Silloin puikoissa oli aivan eri remmi kuin myöhemmin vuonna 2008 ja 2009. Nytkin tuo näytelmän valinta – Onnen maa – viittaa vahvasti siihen, että tarjolla on perinteistä suomalaista kesäteatteria eikä sellaista taiteellista ja luovaa ilottelua kuin kesällä 2007 nuoren kaartin voimin. Tuolloin Kerman lavalla nähty Jonne Putkonen ainakin vaikuttaa tällä hetkellä Kajaanissa.
Tulos: Kesäteattereiden peruskamaa.

Kirjoitettu heinäkuun alussa 2010, julkaisu vain unohtui…

Kesäteatterikausi on aluillaan ja säät suosivat!

Merkitsin tänään kalenteriini Lappeenrannan ja Joensuun lähiseutujen kesäteattereita ja luin puhki Karjalaisen Kägi-kesälehden (tosin kotiin jaetun paperiversion) - varma kesän merkki!

Löysin mielenkiintoisen sivuston, jonne on koottu kattavasti tietoa Pohjois-Karjalan kesätettareista: Pohjois-Karjalan teatterikesä. Sivustolta löytyy tietoa kesäteattereista, mutta myös kätevä päiväkohtainen listaus kaikista päivän esityksistä. Siitä vaan valitsemaan! Esimerkiksi tänään valittavana on tällaista:
Klo 14 Hasanniemen teatteri: Fedja-setä, kissa ja koira
Klo 18 Paukkajan teatteri: Ihmetohtori
Klo 18 Teatterireki: Kiljusen Herrasväki
Klo 18 Teatteri-Traktori ja Joensuun Kaupunginteatteri: Tohtori Sykerö
Klo 19 Hasanniemen teatteri: Ulvova mylläri
Klo 19 Roukalahden kesäteatteri: Tankki täyteen – Vilenien paluu
Klo 19 Vuokonjärven kesäteatteri: Impi isännälle

Ja tokihan tiedän, että lähietäisyydellä, Heinävedellä, saa tänään ensi-iltansa Aika katiska. Siinäpä kun esiintyy muutama tuttukin. :) Ensi-iltaan emme nyt kuitenkaan taivu, koska yksi Heinäveden seurueestamme on sairaana. Menemme Mikon kanssa tänä iltana siis jonnekin muualle, vielä emme tosin ole valinneet minne, mutta onhan tässä muutama tunti aikaa...

Mutta siis, odotan jälleen innolla aktiivista kesäteatterikesää, jonka lopulla mieli halajaa vahvasti taas "oikeaa" ammattiteatteria. Syksyllä Joensuun kaupunginteatterissa on tulossa esimerkiksi musikaali nimeltä Cabaret, joka on pakko päästä katsomaan!

Varsinaista sirkusta jälleen kerran!

Hurautimme kesälomakauden 2010 kulttuurinautinnot käyntiin Sirkus Finlandialla eilen, toisena lomapäivänäni. Maanantai-iltana olimme ihan vain kotikissoja ja katsoimme huonon leffan nimeltä Tieto (Knowing). Huominen kesälomapäivä onkin peruttu, täytyy kirjoittaa kolumni Uutisvuokseen...

Tieto-leffasta ensin muutama sana. Joku onkin kyseisen leffan arvostellut aivan perinpohjaisesti, tyyli on tämä: "Knowing on suorastaan pöyristyttävän idioottimainen, mutta lähes koko ajan hykerryttävän hauskalla tavalla. Se ei myöskään polje paikallaan, vaan pyyhältää vauhdilla ja surutta eteenpäin, yhdestä anti-ideasta toiseen, upoten jatkuvalla syötöllä syvemmälle tyhmyyteen." Tästä linkistä arvosteluun, suosittelen - siis arvostelun lukemista, leffaa en välttämättä.

Ja sitten sirkusaiheeseen. Sirkus Finlandian näytökset on tullut katsottua vuosittain, ja olemme poikkeuksetta nauttineet. Laatu on ollut taattua ja tasaista, ei suuria yllätyksiä, mutta hengenhaukkomista ja naurunpyrskähdyksiä on aina ollut luvassa. Erityislaadukkaan poikkeuksen teki mielestäni vuoden 2006 näytös, joka oli samalla Sirkus Finlandian 30-vuotisjuhlanäytös. En osaa varmaksi sanoa, oliko silloin hommaan satsattu enemmmän rahaa ja vaivaa, mutta keskimääräistä Finlandia-kokemusta parempi fiilis siitä ainakin jäi.

Positiivinen ja viihdyttävä kokemus oli eilinenkin näytös. Suomalainen Mr. Slow, joka astui lavalla kakkosnumerona, ei vain oikein natsannut meille, sirkuksen lapsikatsojatkaan eivät oikein lähteneet mukaan hommaan - tai lähtivät vain paikoitellen, mutta nihkeästi verrattuna muihin pellenumeroihin.

Käsiohjelmasta luin, että tämä esitys onkin siinä mielessä ainutlaatuinen, ettei Sirkus Finlandian historiassa ole ennen nähty maneesilla sovellettua pantomiimitaidetta. Mr. Slow ei olekaan pelle! Ehkäpä sirkus Finlandian maneesi ei sitten ole oikea paikka nähdä sovellettua pantomiimitaidetta? Tai ehkä emme vain osanneet odottaa tällaista taidepläjäystä. Yksi vaihtoehto on, ettemme kerta kaikkiaan ymmärrä kyseistä taiteenlajia niin, että osaisimme siitä nauttia täysin rinnoin.

Ihmetytti myös pantomiimipellen käyttämä kieli; hän puhui sekaisin ainakin suomea, englantia ja ruotsia, ehkä jotain muutakin, mutta musiikin pauhun takaa puheesta ei oikein tahtonut saada kiinni. Käsiohjelma selvensi jälleen, että Mr. Slow puhuu zipperis-kielellä, jota voi ymmärtää vain hahmon eleiden kautta. OK. Ja se turhan kovalla ollut musiikki oli oleellinen osa esitystä, ja se rakentui jatsille, tuttuihin viihdesävellyksiin ja oopperaan.

Ja sitten parhaisiin paloihin... vaikka oikeastaan tykkäsimme kyllä koko satsista! :D

Tai no, jos nyt vielä sen verran kitisen, niin minusta eläimet eivät välttämättä kuulu sirkukseen, vaikka ne perinteisesti sinne kuuluvatkin. Epäilyttää vain eläinten viihtyminen sirkusoloissa; paljon matkustamista, kovaa koulutusta, (heikot?) mahdollisuudet elää lajityypillisesti yms. Pietarissa olen päässyt seuraamaan useammankin kerran sellaista sirkusta, jossa ei ole ollenkaan eläimiä, vain akrobaatteja ja muita taiteilijoita sekä tietenkin musiikkia, joka on aivan oleellinen osa jokaista sirkuskokemusta.

Eilen näimme lavalla kuitenkin poneja, koiria ja laamoja. Tuntuu, että pienet eläimet ehkä parhaiten kulkevat sirkuksen mukana. Miten lie, varmaksi en toki tiedä. Mutta niin tai näin, lapset ainakin rakastavat lavalla taiteilevia eläimiä.

Ilta vilahti hetkessä Sirkus Finlandian esitystä seuratessa. Näytös huipentui hienoon ilma-akrobatiaan, josta vastasi brasilialainen ryhmä The Flying Costa. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä sirkuskokemus, suosittelen.

Kuvia ei viitsitty tällä kertaa napsia, kun ne heikosti ilman salamaa onnistuvat.

Sirkus Finlandia: http://www.sirkusfinlandia.fi/