Joensuun Botanian Visual Festival

Joensuun Botanian Visual Festival oli jälleen upea kokemus! Värin ja valon leikkiä, äänimaailmoja, erilaisia tunnelmia; tästä muodostuu kokonaisvaltainen elämys, josta nauttivat varmasti hyvin monenlaiset, monenikäiset ihmiset. 

Lämmöllä suosittelen vierailua Botanian kasvitieteellisessä puutarhassa ihailemassa hienosti toteutettua, satumaista aistimaisemaa.

Kuvia tapahtumasta on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa, mutta kuviin ei täysin pysty vangitsemaan kokonaista aistipuutarhaa taideteoksena. Jaan itsekin tässä mieheni kanssa ottamiamme kuvia, josko kuitenkin niistä välittyisi edes pieni pala Visual Festivalin tunnelmista, ja moni muukin innostuisi tänään ja huomenna vierailemaan Botaniassa.

Tapahtumahan on kokonaisuudessaan ulkoilmassa, ja se levittäytyy monen hehtaarin alueelle, joten tällaisena tautisenakin aikana paikalle on turvallista mennä. Tapahtumassa voi käydä ilman yhtään varsinaista lähikontaktia. Ja paikan päällä näkemämme henkilökunta sekä suurin osa vieraistakin käytti myös maskia. Torstai-iltana puutarhassa ei tosin montaa ihmistä ollutkaan.

Toivottavasti hieno tapahtuma saa jatkoa ensi syksynäkin!

P.S. Botania on mukava kokemus myös ilman festivaaleja, ihan sellaisenaan. Suosittelen.

Kaunis Veera ja Sikaihana Jeanne

Suomen kesä jatkuu helteisenä. Me olemme helteistä huolimatta tai ehkä juuri hyvien säiden ansiosta taas monta kesäteatterikokemusta rikkaampia, mutta paljon kesäkivaa on vielä toivottavasti tulossakin. Tällä viikolla ohjelmassamme on ainakin Patarouva Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Roukalahden Avioliittosimulaattori.

Eilen kävimme katsomassa UIT:n Kauniin Veeran Lappeenrannan kesäteatterissa.

Kaunis Veera nojaa vanhaan tarinaan, upeasti laulettuun ja soitettuun musiikkiin sekä teatterin ja tanssin ammattilaisiin. Tällä reseptillä on vaikea olla onnistumatta, ja teatterikokemus onkin kaikin puolin hyvä ja nautittava.

Musiikin sovitukset toimivat välillä jopa alkuperäisiä kappaleita paremmin, tarina etenee, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on minun makuuni melkein liikaa, mutta enemmistö yleisöstä nauraa hullutteluillekin täysin palkein.

"Kanna minut metsään apinamies" saa ihon kananlihalle, ja kyynel pyrkii silmäkulmaan, kun Daaria laulaa Veerallensa "Mustalaisnaista". Myös Kaunis Veera laulaa kauniisti, todella kauniisti.

Kaunis Veera esitettiin eilen viimeistä paikkaa myöten täydelle katsomolle, eikä katsomo suotta pullistellut, yleisö sai varmasti kesäteatteria koko rahalla.

Joensuun Utran Uittotuvalla pyörii Sikaihanaa, niin ikään ammattilaisten voimin. Sikaihanaa on kesäinen hassuttelu, joka ei varsinaisesti suuria tunteita herättänyt, mutta toimii omassa tyylilajissaan.

Laulut vedetään hyvin, kuten kaikki muukin, ja kokemus on kaikin puolin viihdyttävä. "Sikaihanaa, sikaihanaa" jää soimaan päähän esityksen päätteeksi, ja tilaisuuden tullen pompsahtaa korvamadoksi vielä parin viikon päästäkin, kuten juuri nyt :D

Väliajalla herkutellaan paikallisella katuruualla ja punaviinillä, jonka saa viedä esityksen ajaksikin sivukatsomoihin, jotka kuuluvat anniskelualueeseen.

Miljöö Utrassa on ihana. Joki lipuu rauhallisesti kesäteatterinäyttämön takana, joenranta on hurmaava ja itse Uittotupa varsin viehättävä myös.

Kauniina ja kuumana kesäiltana valtava katsomo on ehkä reippaasti puolillaan.

Tämän kesän tähän mennessä kiehtovin kulttuurikokemus on ollut RATA-ryhmän Jeanne Pulsan asemalla. Pieni katsomo oli viileänäkin ja sadetta lupaavana kesäiltana lähes täysi.

*hiljaisuus* Huomaan taas, että eniten tunteita herättäneestä kokemuksesta on vaikein kirjoittaa, koska pelkää, ettei sanoillansa tee oikeutta esitykselle tai kokemukselle...

No, aloitetaan vaikka siitä, että Jeanne eli Saara Östman laulaa kuin enkeli. Tämä on toki tullut huomattua jo useaan otteeseen mm. Kehruuhuoneella esitetyissä näytelmissä, joista on pakko mainita, että sekä Kehruuhuone 200 että Koston kevät ovat olleet pariin vuoteen koskettavimpia teatteritapauksia - eikä vähiten Sari Kaasisen musiikin ansiosta.

Palatakseni Jeanneen: Jeanne on voimakas, traaginen, kaunis näytelmä. Välillä myös sopivasti hassu, muttei myötähäpeään asti, vaan riittävästi kuljettamaan tietynlaista kepeyttä halki koko näytelmän. Kokonaisuus toimii.

Jeanne ei ole perinteistä kesäteatteria, eikä perinteistä teatteria, Jeanne on luovien ihmisten synnyttämä pieni taideteos, joka ei jättäne ketään kylmäksi.

Heinäkuun alkuun mahtui myös sateisia iltoja, joista eräänä suuntasimme Ohvanan kulttuuritalolle katsomaan Kyseessä on murha.

Vaikka kaipaankin The LittleBigMusicin revyitä, niin viihdyttävää katsottavaa se oli tämäkin. Taidolla ja tunteella tehtyä, miellyttävää katsella ja kuunnella.

Kulttuuritalon miljöö on ihana, ja viimeistään utelias, ihmisrakas kulttuurikissa Mauri sulattaa kaikkien sydämet.

Sad Songs from the Heart of Viivi ja Wagner

Teatteria on tullut nautittua taas sekä kesän kuumuudessa että kaamoksen karkoitukseen.
Aloitan uusimmasta, eli eilisestä.

Teatteri Imatran Viivi ja Wagner
Viiviä ja Wagneria kutsutaan pikkujoulunäytelmäksi, eikä suotta. Menevä ja hauska lyhyt kipale sopii hyvin pikkujouluohjelmaan. Ensimmäinen puoliaika on vain ihan OK, mutta toinen puoliaika kutkutteleekin jo paikoin varsin mukavasti nauruhermoja. Tekstiin tuodut Imatra-viittaukset ovat esityksen parhainta antia.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs from the Heart of Europe
Sanalla sanoen koskettava. Kaunis ja ruma. Uskomattoman hieno suoritus Liisa Sofia Pöntiseltä. Meninpä ihan sanattomaksi, oikeasti.

Teatteri Euroopan Puhdistus (Pietarissa venäjäksi)
Erittäin minimalistinen toteutus. Ei puvustusta tai lavastusta. Teksti kuitenkin kantoi.

Tohmajärven kesäteatterin Hunttalan Matti
Kepeää kesäillan viihdettä. Nautimme katsomossa kesän ehdottomasti parhaat mansikat, olivat nuo herkut luomumansikoita Lähtelän tilalta.

Ensi kesäksi Tohmajärvi lupaa musiikkinäytelmän Teuvo ja paperitaivas, joka perustuu Leevi and the Leavingsin lauluihin ja sanotuksiin. Odotan innolla! Musiikkinäytelmää en Tohmajärvellä ole koskaan nähnytkään, toivottavasti onnistuvat hyvin tuomaan musiikilla suuret tunteet tajuntaan.

Karvion teatterin Valamo-trilogian 1. osa Isän varjo
Kävimme myös viime kesänä katsomassa Isän varjon. Aihe on erityisen mielenkiintoinen, koska se on paikallinen. Näytelmä on tehty alusta loppuun hyvin. Kaikki toimii. Välillä on naurussa pitelemistä, välillä itkussa. Näytelmä ei voi epäonnistua, kun se käyttää katsojan tunnerepertuaaria laidasta laitaan hallitusti. Yönäytöksessä on oma tunnelmansa, itse asiassa kävimme molemmilla kerroilla katsomassa Isän varjon auringonlaskun aikaan.

Kajaanin harrastajateatterin Jäniksen vuosi
Niin hauska, sopivan hullu, suorastaan hulvaton ja silti koskettava. Huh, hieno veto. Viihdyimme paremmin kuin hyvin loppukesän kuumassa sunnuntai-iltapäivässä Kajaanin Sissipihan kesäteatterissa. Kajaani on onnistunut tekemään tämän nyt jo monta kertaa, nimittäin noussut koko kesän teatterikokemusten parhaimmistoon.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Suomen hevonen
Mukava ilta taitavasti tehdyn näytelmän ja hyvän tekstin parissa. Tekstiä tosin oli jopa melkein uuvuttavan paljon, etenkin kun äiteen ääntä oli paikoitellen sen verran vaikea kuulla, että täytyi pinnistellä.

Teatteri Imatran Sormet liisterissä
Hassunhauskaa hupsuttelua - lajityyppi, joka harvoin iskee minuun. Olen iloinen silti, että tuli käytyä, hyvää ammattilaisteatteriahan tämä eittämättä oli. Ja ihan Salkkari-näyttelijäkin mukana. ;) 

Joensuun Hasaniemen teatterin Peter Pan
Peter Pan on yksi suosikkejani. Hyvin tehty tälläkin kertaa, tosin hurjan nuorin voimin lähes kokonaisuudessaan. Ja yhdynkin pienen teatterin katsojan mielipiteeseen "Tää ei oo Lölli". Juu, viime kesän Rölli oli parempi.

Outokummun teatterin Irinka
Irinka sai ihan oman blogipostauksensa, niin kova juttu se oli. Lue lisää: Irinka

Ei sillä, etteikö näistä kappaleista moni muukin olisi ansainnut ihan oman blogautuksensa. Vanha virsi, en ole ehtinyt, ei ole inspiraatio yllättänyt, on vain jäänyt. Kirjoitan enemmän kuin mielelläni, mutta pakottaa en itseäni viitsi, tämä on kuitenkin harrastus, ja harrastuksen kuuluu mielestäni olla kivaa.

Yhteenvetona totean, että teatteria on niin monenlaista. Jotkut ovat ilmeisesti kiinnostuneita kaikenlaisesta teatterista, toiset tykkäävät tietynlaisesta. Arvostan teatteria ja teatterintekijöitä suuresti. Silti en jaksa innostua ihan jokaisesta näytelmästä, jonka käyn katsomassa. Tai no, tietyllä tavalla innostun jokaisesta, yhtään tuskin niin turhaa olen nähnyt, ettei se herättäisi mitään tunteita, vaan kokisin, että aikani teatterissa meni hukkaan. Eli jokaisella tässäkin mainitulla teatterikokemuksella on merkityksensä ja tarkoituksensa.

Minun makuuni ehdottomasti parhaiten kuitenkin istuivat Outokummun Irinka, Karvion teatterin Isän varjo, Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs sekä Kajaanin Jäniksen vuosi. Innolla odotan pääseväni katsomaan Lappeenrannan kaupunginteatterin Jäniksen vuoden, joka pyörii parhaillaan.

BTW, Imatran Viivi ja Wagner sekä Lappeenrannan Sad Songs from the Heart of Europe ovat vielä menossa, mene sinäkin!

P.S. Viime kesänä tuli käytyä Savonlinassa katsomassa myös oopperaa, Verdin Macbeth. Upeasti laulettu erittäin perinteinen versio, liian perinteinen versio. Katselin kesän muuta tarjontaa ja mietin, että enemmän mieleeni olisi voinut olla Samson et Dalila.

Suurien tunteiden Irinka

Juliste (c) Outokummun teatteri

Pitänee hoidella entiset arvostelut alta, kun huomenna kesäteatterikesämme saa jälleen jatkoa. Tarkoituksenamme on mennä katsomaan Karvion teatterin Valamo-trilogian Isän varjo yönäytöksenä. Tosin jo toista keraa, ensimmäistä kertaa kävimme katsomassa sen jo viime kesänä, yönäytöksenä silloinkin.

Tänä kesänä avasimme kesäteattarikautemme niin kovaa ja korkealta, että vahvasti epäilen, ettei aloituksellemme löydy voittajaa. Kävimme katsomassa Outokummun teatterin musiikillisen karjalais-afrikkalaisen evakkonäytelmän Irinka.

Irinka on upea alusta loppuun. Musiikki vie mukanaan ja saa kyyneleet virtaamaan valtoimenaan. Evakkoteema koskettaa, vaikka minkäänlaisia evakkojuuria minulla ei olekaan. Irinka on monitasoinen näytelmä, joka pistää ajattelemaan. Irinka naurattaa ja itkettää. Mikään ei riko taidokasta harmoniaa, kaikki näytelmässä toimii moitteettomasti. Ja voi taivas, miten taitavia laulajia!

Tällaisten teatterikokemusten takia teatterissa käydään; katsottuaan pari farssia ja jonkun tylsän tusinateoksen, löytääkin yhtäkkiä oikean helmen. Jokseenkin täydellistä! Tahtovat sanat loppua, kun yritän kuvata niitä tunteita, joita näytelmä herättää. Ei miulla siis muuta. ;)

Kuva (c) Outokummun teatteri

 Suora lainaus Irinkasta Outokummun teatterin sivuilta:

"Esko-Pekka ja Inkeri Tiitisen kirjoittama musiikkinäytelmä ”Irinka” saa maailmanensi-iltansa 29.6.2013. Näytelmän ohjaa Inkeri Tiitinen ja musiikin näytelmään säveltää Ilmari Tiitinen. Näytelmän rooleissa nähdään Suvi Vihava, Aki Haikonen, Carlitos Mario, Sanna Kärkkäinen, Eveliina Pietarinen sekä Pihka Laasonen.

Irinka on näytelmä evakkoudesta, pakolaisuudesta ja uuden kodin ja elämän perustamisesta vieraan kulttuurin keskelle. Näytelmä kehräytyy karjalaisen Irinka-muorin ja Suomesta turvapaikkaa hakevan afrikkalaismiehen tarinoiden ympärille. Näytelmän kirjoittajat piirtävät kuvaa monikansallisen Suomen nykyisyydestä ja ihmettelevät sitä, miten monella kielellä ja tavalla kommunikoivien suomalaisten ennakkoluulot ja käsitykset ovat syvällä ja tulevat usean sukupolven takaa.

- Näitä ennakkoluuloja katsoja voi peilata omiin käsityksiinsä, tulla samalla niille tietoisiksi ja nauraa niille. Nauru on suuri osa näytelmää, vakavaa teemaa lähestytään ilon kautta, kuvaa Inkeri Tiitinen. Irinka-näytelmän kantaesitys on 29.6.2013 Kiisu-teatterissa Outokummun Vanhalla Kaivoksella. Näytelmää esitetään yhteensä 18 kertaa.

P.S. Olen hiljalleen oppinut, että linkit lehtiarvosteluihin ja teattereiden vanhoihin produktioihin katoavat vuodessa tai parissa, jolloin blogiini jää vain bittiavaruuteen vievä turha linkki, jos en ole kopioinut tekstiä ajoissa omaan blogiini talteen. Näin aion jatkossa siis toimia.

P.P.S. Kuvan ja julisteen lainasin myös Outokummun teatterin sivuilta.

Teatteria, teatteria ja vielä kerran teatteria sekä iloa, surua, suuria tunteita. Ja musiikkia!

Olen taas käynyt teatterissa aktiivisesti. Pääsy kulttuurilautakunnan jäseneksi vuosiksi 2013-2016 vähän velvoittaakin toki, joskin en minä sen takia teatterissa ravaa. Olen aina nauttinut teatterista, teatterin seuraamisesta, ja aikaisemmin erittäin suuressa määrin myös sen tekemisestä. Ja onhan tämä teatteriblogikin elänyt vuosikausia, välillä henkitoreissaan, välillä myös vapaammin hengittäen ja rönsyillen.

Koska aikaa ei ole ikinä niin paljon ylimääräistä, että ehtisin kirjoittaa kustakin kappaleesta erikseen oman bloginsa, totean tässä lyhyesti jotain kustakin viimeaikaisesta teatterikokemuksesta:

Joensuunylioppilasteatterin Pisarat X (Kerubin kellarissa): Melko synkkää menoa, mutta pisti miettimään. Välillä toki naurattikin. Näytelmä koostui isosta määrästä pieniä tarinoita, pisaroita. Niitä nivoi yhteen pari poliisia.

Pisarat olivat enimmäkseen surullisia ja ahdistavia. Kannattiko mennä? Kyllä kannatti. Kokemus tämäkin, ja mielenkiintoinen. Nuorta osaamista ja luovuutta, ripaus hulluutta.

Yksi pisaroista jäi mieleen ylitse muiden. Se oli väliajan jälkeen esitetty pisara, joka kaikessa puhumattomuudessaan järkytti ja toi pisaroita silmäkulmiin... Ensin soi häävalssi. Sitten syntyi lapsi, joka huusi yötä päivää. Isä rupesi pämppäämään, ryyppäämään, harrasti irtosuhteita. Äiti jaksoi tiettyyn pisteeseen asti yksin lapsen kanssa, kunnes pimahti. Tukehdutti ensin vauvan, sitten otti hengen mieheltään. Vaihtoi sänkyyn lakanat ja kävi nukkumaan rauhallisena.


Lappeenrannan kaupunginteatterin Riemurahat: Viihdyttävä, hyvin tehty, vauhdikas, taidokas - mutta ei lajityypiltään minun juttuni. Liikaa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja väärinkäsityksiä. Tulee mieleen perinteiset kesäteatterikappaleet. Ja tiedän, viime vuosina on Lappeenrannassa nuristu, että teatteri ei tarjoa mitään hauskaa. Nyt sitä sitä on tarjolla, mutta ymmärtääkseni katsojaluvut eivät ole siitä kaunistuneet.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija: Maija iski suoraan kultasuoneen. Teatteri oli täynnä kerta toisensa jälkeen, ihmisiä kärrättiin näytöksiin bussilasteittain ympäri Suomen. Ja mikäs siinä, Maija on kaunis, koskettava, näyttävä, ajatuksia herättävä - ja melko pitkä. Hieman tuntui väliajan jälkeen käynnisteleminen - minusta henkilökohtaisesti siis - raskaalta, mutta uppouduttuani taas tarinaan ja musiikkiin, lenteli aika siivillä näytöksen loppuun asti. Ja niin, se musiikki! *sydän*

Lappeenrannan kaupunginteatterin Humiseva harju: Humiseva harju on kirjana ollut lapsuuteni/nuoruuteni suosikkeja. Näytelmä ei petä odotuksi, mutta mutta... tässä päästään taas siihen, että kun näytelmä on erityisesti koskettanut, siitä kirjoittaminen ei ole helppoa, ja kirjoittamiseen tarvittaisiin paljon aikaa, että se tekisi kunniaa näytelmälle. Tästä syystä mm. Karvion teatterin Valamo-trilogian Isän varjo jäi kirjoittamatta. No, näytelmää esitetään ensi kesänäkin, ehkä saan uusinnasta tekstin vihdoin kirjoitettua. Humiseva harju oli taidokas, koskettava, ajaton, hyvä ja paha, kiero ja suora. Kokemus isolla koolla!

Savonlinnan kaupunginteatterin Teuvo-musikaali: Luonnollista toki, että musiikki kantaa musikaalia, kuten Leevin musiikki Teuvoa. Savonlinnan kaupunginteatterin sali oli käytännössä täysi perjantai-iltana, kun näytöskausi alkoi olla lopuillaan; Teuvosta siis lienevät muutkin pitäneet. Melko lämmin tunnelma salissa oli, suorastaan hiki tuli.

Odotukset Teuvo-musikaalille olivat huiman kovat. Mielessäni häilyi kirkkaana Haminan kesäteatterin upea ja koskettava Linnunradan laidalla -musikaali, joka pohjasi Eppujen tuotantoon, ja Leevi and The Leavings on minun makuuni huomattavasti enemmän kuin Eput.

Teuvo oli upea, mutta jotain odotuksiini nähden jäi uupumaan - ei paljon, mutta jotain kuitenkin. No, ainakin Linnunradan aurinkoinen elokuun sunnuntai-ilta Haminan bastionissa. Liekö siis mielentilani väärä vai ajankohta epäotollinen, tiedä tuota. Teuvo oli kuitenkin ehdottomasti hieno, nautittava ja kokemisen arvoinen, vaikka mieleeni myös jossain kohtaa hiipi, että tarina oli ihan vähän ohuenlainen. Siksipä siis mainitsin, että musiikki kantoi. Ja se todella kantoi! *sydän*

Hyvä Savonlinnan keikka meillä kaikkiaan oli Teuvonkin lisäksi, mainio kokemus majoittua perhehotelli Hospitzissa ja kaunis sää kruunasi lauantai-päivän Savonlinnassa. Lisäksi söimme maittavan päivällisen Savon Hovissa. Mutta näistä kokemuksista lisää seuraavalla kerralla.

Linnunradan laidalla kaikki häipyy on vain nyt

”Linnunradan laidalla on kertomus sirkusperhe Madiganien kipeästä sukupolvenvaihdoksesta. Se on tarina vallasta ja vahvuudesta. Heikkouksista ja täyteen mittaan kasvamisesta. Kun rakenteilla on rakas, rämä oma elämä ei keinoja aina kaihdeta. Räsymatossakaan ei vaalea raita erotu ilman tummaa.”
- ohjaaja Pia Lunkka

Kävimme Haminan kesäteatterissa katsomassa Linnunradanlaidalla-sirkusmusikaalin elokuussa 2012. Ilta oli upean aurinkoinen ja Haminan bastionin iso katsomo oli melkoisen täynnä. Jälkeenpäin kuulimme tuona iltana tulleen kesän yleisöennätyksen.

Musikaali on Tiina Puumalaisen käsikirjoittama ja Pia Lunkan ohjaama. Musiikki on Eppuja – paljolti mollivoittoisesti.

Menin sanattomaksi jo näytöksessä, ja olen sanaton nyt tämän tyhjän paperinkin edessä. Kuten joskus olen maininnut, on todella vaikea kirjoittaa teoksesta, joka on koskettanut. Mitkään sanat eivät tunnun tekevän oikeutta kokemukselle. Yritän kuitenkin.

Linnunradan laidalla -musikaalia kuvaavat adjektiivit näyttävä, koskettava, vaikuttava, kaunis, kamala ja ruma. Varmaa on vain muutos. Haluan siis sanoa, että yhteen esitykseen mahtuu koko ihmisen tunteiden kirjo; itkettää ja naurattaa sekä kaikkea siltä väliltä. Eikä kaikki ole aina sitä, miltä ensin näyttää.

Esitys on monin tavoin vaikuttava. Lauluroolit on annettu enimmäkseen osaaville laulajille, joita on mukava kuunnella. Paikoitellen musiikkikohtaukset saavat kylmät väreet juoksemaan villisti selkäpiitä pitkin. Kaikki kohtaukset on tehty ajatuksella, laulut eivät missään kohtaa puuduta, päinvastoin, vaikka Eput eivät olekaan suurin suosikkini musiikin saralla. Lavalla tapahtuu aina jotain, enemmän tai vähemmän koko ajan, mutta ei liikaa, vaan tyylillä. Välillä pienenkin tuntuisilla kommervenkeillä, kuten tynnyreiden rummuttamisella, on lisätty tehoa ja tunnelatausta kohtauksiin.

Tarina itsessään on helposti ennalta arvattavissa, mutta on myönnettävä, ettei se pätkääkään häiritse tätä teatterikokemusta, jonka suurin anti ei ole tarinankulku ja mihin se päätyy, vaan matkalla koetut tunteet.

Siinä missä yksi jos toinenkin tarinan hahmoista on välillä paha, ahne ja itsekäs, on jossain taustalla mukana aina joku hyväsydäminen, pyyteetön ja toisista huolehtiva ihminen. Upeita kohtauksia on paljon, mutta erityisesti mieleeni ovat jääneet seuraavat: kohtaus, jossa Regina avaa kassakaapin saaden hepulin sekä vanhan Madiganin eli Kingin kohtauksista se, jossa muistisairaus alkaa ottaa vallan Kingistä, sekä kohtaus, jossa King pääsee vihdoin vaimonsa luo.

”Vaikka aika täällä maan päällä ylitsemme ajaa emme täysin katoa silloinkaan…”

Homma toimii, upeeta, mahtavaa. Kiitos Haminan Teatteri!

P.S. Vielä on muutama näytös jäljellä, kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamassa Linnunradan laidalla!

Haminan teatterin sivut: http://www.haminanteatteri.fi/

Vittiläine! Voihan vitin Vittiläine! Eli ruumiin ja sielun ravintoa Linnoituksen krouvin täydeltä

Kuvassa tsuhnanaaraat. Kuva by Teatteri KESY.

Vittiläine! Voihan vitin vittiläine!

Kävimme eilen Linnoituksen krouvissa syömässä illallisen ja katsomassa Teatteri KESY:n Vittiläisen! Esityksiin myydään Dinner & Show-paketteja, jotka sisältävät keittiömestari Ulla Liukkosen laatiman teatterimenun pöytiintarjoiltuna. Otimme testattavaksemme Lappeenranta-menun ja Lohimenun.

Lappeenranta-menuun kuului hiillostettua siikaa kermaisessa kalakeitossa ja Savitaipaleen Leipäveljien ruispatonkia, pääruuaksi hartaasti haudutettua karitsan paistia, sienillä höystettyä vehnänalkiorisottoa, rakuunaporkkanaa ja olutkastiketta. Jälkiruuaksi oli suklaakakku Rakuunan napilla, tervajäätelöä ja karpalomelba.

Lohimenussa oli alkuun salaatti Karjalan värein, punajuuripestoa, balsamicoa. Pääruuaksi savustettua Jäämeren lohta, Skånen perunaa, Remoulade-kastiketta, ja jälkiruuaksi Aleksandran Italialainen suklaakakku, vadelmakastike.

Ruoka oli kautta linjan hyvää. Yllätin itseni tykkäämästä olutkastikeesta. Itse asiassa syödessäni luulin nauttivani mietoa punaviinikastiketta. Sen suhteen ei tapahtunut yllätystä, että jälkiruuan tervajäätelö ei uponnut, vaikka pöytäseurueemme Jorma, Tero ja Marjukka kehuivat tervajäätelöä kilvan. Mikko söi minun jäätelöni ja totesi, että maistui Tervaleijona-karkilta.

Sitten oli teatterin vuoro. Esitys käynnistyi upeasti Sata kylpylää -kappaleella, joka ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi, ja jatkui mielestäni illan lähes parhailla paloilla: kohtauksilla Lappeenranta - vanha venäläinen kaupunki ja Venäläinen nainen.

Vittiläisen sketseissä irvailtiin kevyesti Lappeenrannan nykymenolle, päättäjille, kaupunkisuunnittelulle, homekouluille, kylpyläkulttuurille, teekkareille, rakkaille naapureillemme venäläisille ja ennen kaikkea lappeenrantalaisille itselleen. Sivuosumaa saivat muskelit, lyhyet hameet, suomalainen nainen ja mies, naisten ajotaidot ja bimbot juontajat. Lappeenrantalaisia naurattavat yhteiset, arkiset ja tutut asiat, kollektiivinen Lappeenranta-henki valtaa Linnoituksen krouvin näytöksen aikana. Kyllä käsikirjoittajat Susanna Kauppi ja Minna Mänttäri osaavat!

Vähemmän yllättäen minua jälleen koskettivat oikeastaan eniten kohtaukset, joissa oli musiikkia. Musiikin soidessa ja laulun raikaessa kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, ja välillä läpi koko naisen.

Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaisista sketseistä eri ihmiset syttyvät. Siinä missä vierustoverimme nauroivat itkijänaisille vedet silmissä, minä repeilin enemmän Lasten liikennelaululle. Kaupunkisuunnistusralli taisi olla enemmistön mieleen, sen verran hörähdyksiä se sai yleisössä aikaan. Skinnarila ja yliopisto aiheina veivät sydämeni, liekö sitten syynä se, että siellä arkeni vietän, vai taitavasti rakennetut kohtaukset.

Koko esityksen ajan jaksoin ihmetellä ja ihailla näyttelijöitä, joiden ilmeskaalalle, muuntautumiskyvylle ja ilmaisuvoimalle ei loppua löytynyt. Naisesta tulee mies, aikuisesta lapsi, kauniista ruma jajaja...

Illan suurimman repeämisen lopulta aiheutti Lappeenrannan sketsihahmokilpailu - tai oikeastaan kilpailusta jo pudonnut hahmo, joka pariin otteeseen tunki lavalle: Saimaan saaressa pikkuinen Jorma -laulua hoilaava kulttuurisihteeri Jorma. Tai oikeastaan se, että vieressäni istui kyseisen hahmon esikuva, juurikin tämä kulttuurisihteeri Jorma!

Jos nyt jostain täytyy vähän motkottaa, saanen mainita ihan kaikella rakkauvella, että huumorkarjalaisten turhan savokarjalainen murre hieman häiritsi. Konsonantti ei kahdennu Lappeenrannan murteessa, ei ihan luonnostaan koko Etelä-Karjalassa. Mutta voivathan savokarjalaisetkin kai olla huumorkarjalaisia - vai voivatko? No, sketsin tarkoitus tuskin oli sijoittaa huumorkarjalaisten mummojen kotiseutuja jonnekin Pohjois-Karjalaan. Eipä siitä enempää, heidän seikkailunsa sijoittuivat kuitenkin Lappeenrantaan; oli kävelyä keskustassa ja teini-Corollalla ajeltiin Lidliin, siis Liiteliin.

Loppuunmyyty ravintola nautti varmasti koko rahan edestä, pimeään iltaan poistui nauravaista ja kiittelevää väkeä. Hymyä pukkaa huulille vieläkin ja tarpeeksi en eilen ehtinyt porukkaa kiittää. Kiitos ja kummarrus KESY, jälleen kerran! Kiitokset myös Linnoitukset krouville ja lämmin virtuaalihalaus Ullalle!

P.S. Myös pöytäseurueemme ansaitsee omat kiitoksensa, Marjukkaa ja Teroa kiitämme lisäksi myös mukavasta juttuhetkestä esityksen jälkeen sekä kotimatkasta.