Hasaniemen teatterin Ulvova mylläri on samalla kertaa sekä hauska että koskettava

Eräänä kauniina ja kuumana kesäiltana heinäkuun alussa poljimme Joensuun Hasanniemeen Hasaniemen teatteriin. Käsiohjelman mukaan juuri Hasaniemen teatteriin; yksiännäinen versio vaalii perinteitä, ja on siksi otettu käyttöön teatterin yhteydessä, vaikka alue kartoissa onkin nykyään nimeltään Hasanniemi.

Paasilinnan tekstiin pohjautuva Ulvova mylläri oli Hasaniemen teatterin käsittelyssä samalla kertaa sekä koskettava että hauska. Äänentoistossa oli paikoitellen ongelmia, ääni tuntui hieman kiertävän ja oli välillä liian hiljaisella, mutta se ei juuri menoa haitannut. Ja se tunnusbiisi, sitä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Se oli hyvin tuttu, mutta häpeäkseni en sitä nimeltä tunnistanut...

Kunnanlääkäri Ervinen oli aivan hulvaton, yksi näytelmän parhaista hahmoista. Hyvä roolisuoritus! Eeva Putron esittämä kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö tuntui hieman liian pikkutyttömäiseltä myllärin mielitietyksi, mutta tähän mielikuvaan ei voinut olla vaikuttamatta näyttelijäsuorituksen lisäksi näyttelijän pieni koko. Kuitenkin varsin sujuva Sanelma hän oli. Herra ja rouva Siponenkin olivat hieman eri paria; rouva näytti mieltyneen huomattavan nuoreen kaveriin. Mutta minkäs teet, on valtava haaste saada nuori ihminen tehtyä itseään selvästi vanhemmaksi ulkonäöltään tai käyttäytymiseltään edes teatterin keinoin.

Sanelma ja Gunnar

Mylläri Gunnar Huttusen roolissa nähtiin Timo Lavikainen, joka teki yksinäisen myllärin herkän ja väärinymmärretyn hahmon heittäytyen rooliinsa täysillä. Lavikainen sopi rooliinsa täydellisesti. Hän herätti lavalla henkiin työteliään, rehellisen ja hurmaavan suomalaismiehen, jolla vain nyt sattui olemaan hieman outo tapa ulvoa ahdistustaan yöhön. Ja eihän kyläyhteisö ota vastaan muualta tullutta, erilaista miestä. Tässä aiheesta ohjaajien sanoin: "Tämä on sitä Paasilinnan hullua huumoria: kateus, katkeruus, epäluulo, pelko, valhe ja väkivalta. Maalaiskylässä supistaan, tuijotetaan, juorutaan kylänraitilla niin, että suusta vaahto valuu. Mitä ihminen ei ymmärrä – sen hän kieltää. Ulvova Mylläri on näytelmän kyläläisille kova pala purtavaksi. Sillä eihän se nyt helekatti sovi, että tällä kylällä kulkee erikoisia, valovoimaisia ja persoonallisia ihmisiä!"

Alkuperäinen tarina sijoittuu sotien jälkeisiin vuosiin. Aihe on kuitenkin ajaton, myös paikaton. Erilainen leimataan turhan usein hulluksi, kuten mylläri, tai muuten huonoksi, vialliseksi. Ainakin hän on pelottava. ”Mylläreitä” on ollut yhteisöissä aina, mutta nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa erityisesti muualta tulleita mylläreitä, vieraita ja erilaisia, on koko ajan enemmän. Näin on maailmalla, Suomessa ja myös maakunnassamme. Mutta kasvaako suvaitsevaisuus samaa tahtia?

Kyläläisiä

Nyky-yhteisöissä kateus, katkeruus ja pelko kohdistuvat yksilöiden lisäksi kokonaisiin vähemmistöihin. Yhtään mylläriä ei välttämättä oikeasti tunneta, tai yhden myllärin perusteella leimataan kaikki myllärit, joilla on toistensa kanssa lopulta yhteistä usein hyvin vähän, jos sitäkään. Mylläri on erilainen, se tieto riittää, oli hän sitten sisimmältään millainen tahansa. Suvaitsemattomien kyläläisten on helpompi pitää päänsä pensaassa ja räkyttää nimettömänä netin tai lehtien palstoilla kuin pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen. Onhan kamalaa, kun myllärit eivät aina tiedä, miten käyttäytyä uuden yhteisön – usein jopa kirjoittamattomien – normien mukaan.

Ulvova mylläri ei ollut hullu, sen tiesivät poliisi Portimo, kerhoneuvoja Sanelma sekä kauppias Tervolan poika. Hullu oli muu kylänväki epäluuloineen ja pelkoineen, jotka johtivat vääryyksiin ja väkivaltaan. Kun mylläri tukijoukkoineen oli ajettu pois, jäi ahdasmielinen kyläyhteisö hiljalleen kuihtumaan pää syvällä pensaassa. Eivätpä kylään juuri muutkaan sen jälkeen halunneet muuttaa, kun tarinaa kyläläisistä talikoineen kuulivat.

Onnellinen loppu? Kylä menetti persoonallisen ja hyväsydämisen miehen, jonka erilaisella luovuudella, työteliäisyydellä sekä tuoreilla ideoilla koko kyläyhteisö olisi saanut uudenlaista hyvinvointia ja vaurautta.

Minun tarinani mylläri elää nyt jossain suvaitsevassa, elinvoimaisessa kylässä Sanelmansa kanssa, ja ulvahtaa enää vain harvoin, silloinkin usein ilosta. Ja mitäpä ulvahduksista, eivät ne ketään vahingoita.

Myös Karjalainen on kirjoittanut Ulvovasta mylläristä arvostelun. Minuun Hasaniemen Ulvova mylläri teki suuremman vaikutuksen kuin sanomalehti Karjalaisen Sari Sudensalmeen. Aihe mietitytti jopa sen verran, että blogin kirjoittamisen jälkeen se kirvoitti vielä kolumnin Uutisvuokseen (Uutisvuoksi 13.7.2010). Kolumni on osaltaan samansisältöinen blogin kanssa ja se löytyy tästä: Tanjan aurinkoisia ajatuksia, Luovuuden mylläreitä.