Kaunis Veera ja Sikaihana Jeanne

Suomen kesä jatkuu helteisenä. Me olemme helteistä huolimatta tai ehkä juuri hyvien säiden ansiosta taas monta kesäteatterikokemusta rikkaampia, mutta paljon kesäkivaa on vielä toivottavasti tulossakin. Tällä viikolla ohjelmassamme on ainakin Patarouva Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Roukalahden Avioliittosimulaattori.

Eilen kävimme katsomassa UIT:n Kauniin Veeran Lappeenrannan kesäteatterissa.

Kaunis Veera nojaa vanhaan tarinaan, upeasti laulettuun ja soitettuun musiikkiin sekä teatterin ja tanssin ammattilaisiin. Tällä reseptillä on vaikea olla onnistumatta, ja teatterikokemus onkin kaikin puolin hyvä ja nautittava.

Musiikin sovitukset toimivat välillä jopa alkuperäisiä kappaleita paremmin, tarina etenee, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on minun makuuni melkein liikaa, mutta enemmistö yleisöstä nauraa hullutteluillekin täysin palkein.

"Kanna minut metsään apinamies" saa ihon kananlihalle, ja kyynel pyrkii silmäkulmaan, kun Daaria laulaa Veerallensa "Mustalaisnaista". Myös Kaunis Veera laulaa kauniisti, todella kauniisti.

Kaunis Veera esitettiin eilen viimeistä paikkaa myöten täydelle katsomolle, eikä katsomo suotta pullistellut, yleisö sai varmasti kesäteatteria koko rahalla.

Joensuun Utran Uittotuvalla pyörii Sikaihanaa, niin ikään ammattilaisten voimin. Sikaihanaa on kesäinen hassuttelu, joka ei varsinaisesti suuria tunteita herättänyt, mutta toimii omassa tyylilajissaan.

Laulut vedetään hyvin, kuten kaikki muukin, ja kokemus on kaikin puolin viihdyttävä. "Sikaihanaa, sikaihanaa" jää soimaan päähän esityksen päätteeksi, ja tilaisuuden tullen pompsahtaa korvamadoksi vielä parin viikon päästäkin, kuten juuri nyt :D

Väliajalla herkutellaan paikallisella katuruualla ja punaviinillä, jonka saa viedä esityksen ajaksikin sivukatsomoihin, jotka kuuluvat anniskelualueeseen.

Miljöö Utrassa on ihana. Joki lipuu rauhallisesti kesäteatterinäyttämön takana, joenranta on hurmaava ja itse Uittotupa varsin viehättävä myös.

Kauniina ja kuumana kesäiltana valtava katsomo on ehkä reippaasti puolillaan.

Tämän kesän tähän mennessä kiehtovin kulttuurikokemus on ollut RATA-ryhmän Jeanne Pulsan asemalla. Pieni katsomo oli viileänäkin ja sadetta lupaavana kesäiltana lähes täysi.

*hiljaisuus* Huomaan taas, että eniten tunteita herättäneestä kokemuksesta on vaikein kirjoittaa, koska pelkää, ettei sanoillansa tee oikeutta esitykselle tai kokemukselle...

No, aloitetaan vaikka siitä, että Jeanne eli Saara Östman laulaa kuin enkeli. Tämä on toki tullut huomattua jo useaan otteeseen mm. Kehruuhuoneella esitetyissä näytelmissä, joista on pakko mainita, että sekä Kehruuhuone 200 että Koston kevät ovat olleet pariin vuoteen koskettavimpia teatteritapauksia - eikä vähiten Sari Kaasisen musiikin ansiosta.

Palatakseni Jeanneen: Jeanne on voimakas, traaginen, kaunis näytelmä. Välillä myös sopivasti hassu, muttei myötähäpeään asti, vaan riittävästi kuljettamaan tietynlaista kepeyttä halki koko näytelmän. Kokonaisuus toimii.

Jeanne ei ole perinteistä kesäteatteria, eikä perinteistä teatteria, Jeanne on luovien ihmisten synnyttämä pieni taideteos, joka ei jättäne ketään kylmäksi.

Heinäkuun alkuun mahtui myös sateisia iltoja, joista eräänä suuntasimme Ohvanan kulttuuritalolle katsomaan Kyseessä on murha.

Vaikka kaipaankin The LittleBigMusicin revyitä, niin viihdyttävää katsottavaa se oli tämäkin. Taidolla ja tunteella tehtyä, miellyttävää katsella ja kuunnella.

Kulttuuritalon miljöö on ihana, ja viimeistään utelias, ihmisrakas kulttuurikissa Mauri sulattaa kaikkien sydämet.

Sad Songs from the Heart of Viivi ja Wagner

Teatteria on tullut nautittua taas sekä kesän kuumuudessa että kaamoksen karkoitukseen.
Aloitan uusimmasta, eli eilisestä.

Teatteri Imatran Viivi ja Wagner
Viiviä ja Wagneria kutsutaan pikkujoulunäytelmäksi, eikä suotta. Menevä ja hauska lyhyt kipale sopii hyvin pikkujouluohjelmaan. Ensimmäinen puoliaika on vain ihan OK, mutta toinen puoliaika kutkutteleekin jo paikoin varsin mukavasti nauruhermoja. Tekstiin tuodut Imatra-viittaukset ovat esityksen parhainta antia.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs from the Heart of Europe
Sanalla sanoen koskettava. Kaunis ja ruma. Uskomattoman hieno suoritus Liisa Sofia Pöntiseltä. Meninpä ihan sanattomaksi, oikeasti.

Teatteri Euroopan Puhdistus (Pietarissa venäjäksi)
Erittäin minimalistinen toteutus. Ei puvustusta tai lavastusta. Teksti kuitenkin kantoi.

Tohmajärven kesäteatterin Hunttalan Matti
Kepeää kesäillan viihdettä. Nautimme katsomossa kesän ehdottomasti parhaat mansikat, olivat nuo herkut luomumansikoita Lähtelän tilalta.

Ensi kesäksi Tohmajärvi lupaa musiikkinäytelmän Teuvo ja paperitaivas, joka perustuu Leevi and the Leavingsin lauluihin ja sanotuksiin. Odotan innolla! Musiikkinäytelmää en Tohmajärvellä ole koskaan nähnytkään, toivottavasti onnistuvat hyvin tuomaan musiikilla suuret tunteet tajuntaan.

Karvion teatterin Valamo-trilogian 1. osa Isän varjo
Kävimme myös viime kesänä katsomassa Isän varjon. Aihe on erityisen mielenkiintoinen, koska se on paikallinen. Näytelmä on tehty alusta loppuun hyvin. Kaikki toimii. Välillä on naurussa pitelemistä, välillä itkussa. Näytelmä ei voi epäonnistua, kun se käyttää katsojan tunnerepertuaaria laidasta laitaan hallitusti. Yönäytöksessä on oma tunnelmansa, itse asiassa kävimme molemmilla kerroilla katsomassa Isän varjon auringonlaskun aikaan.

Kajaanin harrastajateatterin Jäniksen vuosi
Niin hauska, sopivan hullu, suorastaan hulvaton ja silti koskettava. Huh, hieno veto. Viihdyimme paremmin kuin hyvin loppukesän kuumassa sunnuntai-iltapäivässä Kajaanin Sissipihan kesäteatterissa. Kajaani on onnistunut tekemään tämän nyt jo monta kertaa, nimittäin noussut koko kesän teatterikokemusten parhaimmistoon.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Suomen hevonen
Mukava ilta taitavasti tehdyn näytelmän ja hyvän tekstin parissa. Tekstiä tosin oli jopa melkein uuvuttavan paljon, etenkin kun äiteen ääntä oli paikoitellen sen verran vaikea kuulla, että täytyi pinnistellä.

Teatteri Imatran Sormet liisterissä
Hassunhauskaa hupsuttelua - lajityyppi, joka harvoin iskee minuun. Olen iloinen silti, että tuli käytyä, hyvää ammattilaisteatteriahan tämä eittämättä oli. Ja ihan Salkkari-näyttelijäkin mukana. ;) 

Joensuun Hasaniemen teatterin Peter Pan
Peter Pan on yksi suosikkejani. Hyvin tehty tälläkin kertaa, tosin hurjan nuorin voimin lähes kokonaisuudessaan. Ja yhdynkin pienen teatterin katsojan mielipiteeseen "Tää ei oo Lölli". Juu, viime kesän Rölli oli parempi.

Outokummun teatterin Irinka
Irinka sai ihan oman blogipostauksensa, niin kova juttu se oli. Lue lisää: Irinka

Ei sillä, etteikö näistä kappaleista moni muukin olisi ansainnut ihan oman blogautuksensa. Vanha virsi, en ole ehtinyt, ei ole inspiraatio yllättänyt, on vain jäänyt. Kirjoitan enemmän kuin mielelläni, mutta pakottaa en itseäni viitsi, tämä on kuitenkin harrastus, ja harrastuksen kuuluu mielestäni olla kivaa.

Yhteenvetona totean, että teatteria on niin monenlaista. Jotkut ovat ilmeisesti kiinnostuneita kaikenlaisesta teatterista, toiset tykkäävät tietynlaisesta. Arvostan teatteria ja teatterintekijöitä suuresti. Silti en jaksa innostua ihan jokaisesta näytelmästä, jonka käyn katsomassa. Tai no, tietyllä tavalla innostun jokaisesta, yhtään tuskin niin turhaa olen nähnyt, ettei se herättäisi mitään tunteita, vaan kokisin, että aikani teatterissa meni hukkaan. Eli jokaisella tässäkin mainitulla teatterikokemuksella on merkityksensä ja tarkoituksensa.

Minun makuuni ehdottomasti parhaiten kuitenkin istuivat Outokummun Irinka, Karvion teatterin Isän varjo, Lappeenrannan kaupunginteatterin Sad Songs sekä Kajaanin Jäniksen vuosi. Innolla odotan pääseväni katsomaan Lappeenrannan kaupunginteatterin Jäniksen vuoden, joka pyörii parhaillaan.

BTW, Imatran Viivi ja Wagner sekä Lappeenrannan Sad Songs from the Heart of Europe ovat vielä menossa, mene sinäkin!

P.S. Viime kesänä tuli käytyä Savonlinassa katsomassa myös oopperaa, Verdin Macbeth. Upeasti laulettu erittäin perinteinen versio, liian perinteinen versio. Katselin kesän muuta tarjontaa ja mietin, että enemmän mieleeni olisi voinut olla Samson et Dalila.

Vittiläine! Voihan vitin Vittiläine! Eli ruumiin ja sielun ravintoa Linnoituksen krouvin täydeltä

Kuvassa tsuhnanaaraat. Kuva by Teatteri KESY.

Vittiläine! Voihan vitin vittiläine!

Kävimme eilen Linnoituksen krouvissa syömässä illallisen ja katsomassa Teatteri KESY:n Vittiläisen! Esityksiin myydään Dinner & Show-paketteja, jotka sisältävät keittiömestari Ulla Liukkosen laatiman teatterimenun pöytiintarjoiltuna. Otimme testattavaksemme Lappeenranta-menun ja Lohimenun.

Lappeenranta-menuun kuului hiillostettua siikaa kermaisessa kalakeitossa ja Savitaipaleen Leipäveljien ruispatonkia, pääruuaksi hartaasti haudutettua karitsan paistia, sienillä höystettyä vehnänalkiorisottoa, rakuunaporkkanaa ja olutkastiketta. Jälkiruuaksi oli suklaakakku Rakuunan napilla, tervajäätelöä ja karpalomelba.

Lohimenussa oli alkuun salaatti Karjalan värein, punajuuripestoa, balsamicoa. Pääruuaksi savustettua Jäämeren lohta, Skånen perunaa, Remoulade-kastiketta, ja jälkiruuaksi Aleksandran Italialainen suklaakakku, vadelmakastike.

Ruoka oli kautta linjan hyvää. Yllätin itseni tykkäämästä olutkastikeesta. Itse asiassa syödessäni luulin nauttivani mietoa punaviinikastiketta. Sen suhteen ei tapahtunut yllätystä, että jälkiruuan tervajäätelö ei uponnut, vaikka pöytäseurueemme Jorma, Tero ja Marjukka kehuivat tervajäätelöä kilvan. Mikko söi minun jäätelöni ja totesi, että maistui Tervaleijona-karkilta.

Sitten oli teatterin vuoro. Esitys käynnistyi upeasti Sata kylpylää -kappaleella, joka ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi, ja jatkui mielestäni illan lähes parhailla paloilla: kohtauksilla Lappeenranta - vanha venäläinen kaupunki ja Venäläinen nainen.

Vittiläisen sketseissä irvailtiin kevyesti Lappeenrannan nykymenolle, päättäjille, kaupunkisuunnittelulle, homekouluille, kylpyläkulttuurille, teekkareille, rakkaille naapureillemme venäläisille ja ennen kaikkea lappeenrantalaisille itselleen. Sivuosumaa saivat muskelit, lyhyet hameet, suomalainen nainen ja mies, naisten ajotaidot ja bimbot juontajat. Lappeenrantalaisia naurattavat yhteiset, arkiset ja tutut asiat, kollektiivinen Lappeenranta-henki valtaa Linnoituksen krouvin näytöksen aikana. Kyllä käsikirjoittajat Susanna Kauppi ja Minna Mänttäri osaavat!

Vähemmän yllättäen minua jälleen koskettivat oikeastaan eniten kohtaukset, joissa oli musiikkia. Musiikin soidessa ja laulun raikaessa kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, ja välillä läpi koko naisen.

Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaisista sketseistä eri ihmiset syttyvät. Siinä missä vierustoverimme nauroivat itkijänaisille vedet silmissä, minä repeilin enemmän Lasten liikennelaululle. Kaupunkisuunnistusralli taisi olla enemmistön mieleen, sen verran hörähdyksiä se sai yleisössä aikaan. Skinnarila ja yliopisto aiheina veivät sydämeni, liekö sitten syynä se, että siellä arkeni vietän, vai taitavasti rakennetut kohtaukset.

Koko esityksen ajan jaksoin ihmetellä ja ihailla näyttelijöitä, joiden ilmeskaalalle, muuntautumiskyvylle ja ilmaisuvoimalle ei loppua löytynyt. Naisesta tulee mies, aikuisesta lapsi, kauniista ruma jajaja...

Illan suurimman repeämisen lopulta aiheutti Lappeenrannan sketsihahmokilpailu - tai oikeastaan kilpailusta jo pudonnut hahmo, joka pariin otteeseen tunki lavalle: Saimaan saaressa pikkuinen Jorma -laulua hoilaava kulttuurisihteeri Jorma. Tai oikeastaan se, että vieressäni istui kyseisen hahmon esikuva, juurikin tämä kulttuurisihteeri Jorma!

Jos nyt jostain täytyy vähän motkottaa, saanen mainita ihan kaikella rakkauvella, että huumorkarjalaisten turhan savokarjalainen murre hieman häiritsi. Konsonantti ei kahdennu Lappeenrannan murteessa, ei ihan luonnostaan koko Etelä-Karjalassa. Mutta voivathan savokarjalaisetkin kai olla huumorkarjalaisia - vai voivatko? No, sketsin tarkoitus tuskin oli sijoittaa huumorkarjalaisten mummojen kotiseutuja jonnekin Pohjois-Karjalaan. Eipä siitä enempää, heidän seikkailunsa sijoittuivat kuitenkin Lappeenrantaan; oli kävelyä keskustassa ja teini-Corollalla ajeltiin Lidliin, siis Liiteliin.

Loppuunmyyty ravintola nautti varmasti koko rahan edestä, pimeään iltaan poistui nauravaista ja kiittelevää väkeä. Hymyä pukkaa huulille vieläkin ja tarpeeksi en eilen ehtinyt porukkaa kiittää. Kiitos ja kummarrus KESY, jälleen kerran! Kiitokset myös Linnoitukset krouville ja lämmin virtuaalihalaus Ullalle!

P.S. Myös pöytäseurueemme ansaitsee omat kiitoksensa, Marjukkaa ja Teroa kiitämme lisäksi myös mukavasta juttuhetkestä esityksen jälkeen sekä kotimatkasta.

Votkaturistit mummojen kanssa Tohmajärvellä

Veimme eilen Mikon kanssa kaksi mummoamme ensin pitsalle Tohmajärvelle ja sen jälkeen kesäteatteriin. Mummot viihtyivät oikein hyvin 70-luvun Leningradissa Votkaturistien kera, samoin me. Muutama itikka häiriköi meitä mukavan viileässä kesäillassa, mutta onneksi ei ollut taas hellettä!

Kesäteatterikausi jatkui kohdallamme siis eilen illalla tutulla tavaralla: Votkaturistit Tohmajärven kesäteatterissa. Viime kesänä samainen näytelmä pyöri Lappeenrannan kesäteatterissa, ja toki sen kävimme katsastamassa. Lappeenrannassa Votkaturistit oli tehty ammattilaisvoimin, Tohmajärvellä asialla olivat aiemmilta vuosilta tutut harrastajat.

Hahmot olivat hyvin erilaisia kuin Lappeenrannassa, ja jotenkin Tohmajärven Votkaturisteja jaksoikin seurata uusintana paremmin kuin muutamaa päivää sitten näkemäämme Joensuun Maalaiskomediaa Vain muutaman huijarin tähden edellisten vuosien Roukalahden jäljiltä. Ehkäpä Joensuun Maalaiskomedia olisi ollut tuoreille katsojillekin erityisesti ensimmäiseltä puoliajaltaan ja yli kolmen tunnin pituudessaan hieman puuduttava – tiedä tuota.

Tohmajärven lavalla nähtiin taas kokenutta rentoa näyttelijätyötä ja siinä rinnalla hieman vähemmän rentoa ja vähemmän luonnollista suoritusta, kuten ennenkin. Kuitenkin, joko olen näiden vuosien aikana tottunut suurimpaan osaan esiintyjistä maneereineen tai sitten järjestelmällinen kouluttautuminen on tehnyt tehtävänsä, mutta joka tapauksessa, huvittunutta myötähäpeää ei juuri tarvinnut kokea. Huomattavaa on, että näytös oli vasta toinen ja varmaankin siitä johtuen osalla oli vähän vuorosanat hukassa ja kuiskaajia tarvittiin toden teolla.

Makkaraindeksi: Makkaraa tarjolla yhden euron hintaan. Hyvä, vaikkei pitsan jälkeen maistunutkaan. Alennusindeksi: Opiskelijoille ei alennuksia pääsylipuista, ei myöskään eläkeläisille, joten neljä aikuista maksoi 40 euroa. Ei silti paha koko illan ohjelmasta.

Summa summarum, hyvä seura, viihdyttävä esitys, mukava ilta!

Ensi kesänä Tohmajärvellä tuotannossa on Kätkäläistä. Kai se pitää käydä jo perinteen vuoksi katsomassa, vaikka kovin tuttua ja tavallista kesäteatteritavaraa onkin. Täytyy tässä mainita, että kovasti kaipaan kesäteattereihin jotain Outokummin teatterin tapaista Kaivoksen kainalossa tai Kolmen Welhon Impivaaran kehtoa. Ei kesäteatterin tarvitse aina ja joka paikassa olla sitä perinteisiltä tukkilaisromantiikkaan tai kaahottavaa maalaiskomediaa.

P.S. Tohmajärven teatterille kiitoksia kommentista! Ja tosiaan, ehkäpä kokeellisemman tai erilaisen teatterin tekeminen on harrastajateattereille turhan haasteellista, elleivät sitten ole suorastaan erikoistuneet sellaiseen. Ja riskihän se on suuren yleisön suhteen. Kuten mainitsette kommentissanne, mieluummin perinteistä hyvin tehtyä kuin jotain, mikä ei luonnistu. Outokummussahan on, ja tuona mainitsemanani vuonna myös Kolmessa Welhossa oli, ammattilaiset asialla. Kiitos vielä eilisestä, kuten sanottu, viihdyimme mainiosti!

Joensuussa Vain muutaman huijarin tähden

Loppukiitokset

Kesäteatterikausi tuli avattua viime viikon torstaina Joensuussa Heikki Luoman kirjoittamalla näytelmällä Vain muutaman huijarin tähden. Tarina on tuttu, ja näytelmä on tuttu myös kesäteattereiden lavoilta. Etenkin ensimmäinen puoliaika tuntui jopa hieman tylsältä, kun muistin suunnilleen vuorosanojakin... Eikä oikein ollut enää mitään yllättävää lavalla kaahaavissa autoissa ja kaiken maailman pyssyn pamahduksissa. Viimeksi olemme seuranneet Kuusniemen väen edesottamuksia Roukalahden kesäteatterissa useampana vuonna peräjälkeen. Hahmotkin olivat yllättävän paljon samanlaisia kuin Roukalahdella näkemämme, selvänä poikkeuksena ainakin mainittakoon Joensuussa nähty kulttuurisihteeri Suvi Tuuli, jota näytteli Miia Nuutila.

Muutama muukin oli lähtenyt teatteria kauniina ja kuumana kesäiltana.

Siinä tämä produktio poikkeaa monista muista kesäteattereista, että se on tehty ammattilaisvoimin ja suurella budjetilla. Näytelmää varten oli jopa rakennettu iso katsomo Laulurinteen taakse. Katsomo oli kauniilla paikalla, mutta kolmen tunnin istuminen suorassa auringossa silmiä siristellen oli melko rankkaa. Onneksi iltaa kohti kuumuus alkoi hellittää, joten senkin suhteen toinen puoliaika oli miellyttävämpi kokemus. Lisäksi äänentoisto oli liian kovalla ainakin sillä kohdin, missä istuimme, ja jouduin laittamaan kaiuttimen puoleiseen korvaani tulpan, että kestin istua kolme tuntia katsomossa.

Väliaikatarjoiluina pelkät munkit ja pullat - vaikkakin A-oikeuksin - eivät oikein innostaneet. En ole makkarankaan suuri ystävä, mutta olisihan sellainen nälkäiselle maistunut väliajalla.

Samana iltana olisi Joensuussa ollut myös sirkusta tarjolla. Ensimmäisellä puoliajalla tuli pari kertaa mieleen, että sirkuksessa olisi sentään ollut uusi ohjelmisto. Mutta onneksi toinen puoliaika oli viihdyttävämpi ja valintamme ei jäänyt harmittamaan - ja jos vaikka ehtisimme vielä jossain vaiheessa Sirkus Finlandian tämän kesän kiertuetta heidän näytöksensä näkemään. Perjantaina se olisi Savitaipaleella, lauantaina ja sunnuntaina Mikkelissä; ihan saavutettavien matkojen päässä meidän "reviiriltämme".

Netissä Joensuun Vain muutaman huijarin tähden: http://www.vainmuutamanhuijarintahden.fi/
Vain muutaman huijarin tähden Wikipediassa.

Hasaniemen teatterin Ulvova mylläri on samalla kertaa sekä hauska että koskettava

Eräänä kauniina ja kuumana kesäiltana heinäkuun alussa poljimme Joensuun Hasanniemeen Hasaniemen teatteriin. Käsiohjelman mukaan juuri Hasaniemen teatteriin; yksiännäinen versio vaalii perinteitä, ja on siksi otettu käyttöön teatterin yhteydessä, vaikka alue kartoissa onkin nykyään nimeltään Hasanniemi.

Paasilinnan tekstiin pohjautuva Ulvova mylläri oli Hasaniemen teatterin käsittelyssä samalla kertaa sekä koskettava että hauska. Äänentoistossa oli paikoitellen ongelmia, ääni tuntui hieman kiertävän ja oli välillä liian hiljaisella, mutta se ei juuri menoa haitannut. Ja se tunnusbiisi, sitä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Se oli hyvin tuttu, mutta häpeäkseni en sitä nimeltä tunnistanut...

Kunnanlääkäri Ervinen oli aivan hulvaton, yksi näytelmän parhaista hahmoista. Hyvä roolisuoritus! Eeva Putron esittämä kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö tuntui hieman liian pikkutyttömäiseltä myllärin mielitietyksi, mutta tähän mielikuvaan ei voinut olla vaikuttamatta näyttelijäsuorituksen lisäksi näyttelijän pieni koko. Kuitenkin varsin sujuva Sanelma hän oli. Herra ja rouva Siponenkin olivat hieman eri paria; rouva näytti mieltyneen huomattavan nuoreen kaveriin. Mutta minkäs teet, on valtava haaste saada nuori ihminen tehtyä itseään selvästi vanhemmaksi ulkonäöltään tai käyttäytymiseltään edes teatterin keinoin.

Sanelma ja Gunnar

Mylläri Gunnar Huttusen roolissa nähtiin Timo Lavikainen, joka teki yksinäisen myllärin herkän ja väärinymmärretyn hahmon heittäytyen rooliinsa täysillä. Lavikainen sopi rooliinsa täydellisesti. Hän herätti lavalla henkiin työteliään, rehellisen ja hurmaavan suomalaismiehen, jolla vain nyt sattui olemaan hieman outo tapa ulvoa ahdistustaan yöhön. Ja eihän kyläyhteisö ota vastaan muualta tullutta, erilaista miestä. Tässä aiheesta ohjaajien sanoin: "Tämä on sitä Paasilinnan hullua huumoria: kateus, katkeruus, epäluulo, pelko, valhe ja väkivalta. Maalaiskylässä supistaan, tuijotetaan, juorutaan kylänraitilla niin, että suusta vaahto valuu. Mitä ihminen ei ymmärrä – sen hän kieltää. Ulvova Mylläri on näytelmän kyläläisille kova pala purtavaksi. Sillä eihän se nyt helekatti sovi, että tällä kylällä kulkee erikoisia, valovoimaisia ja persoonallisia ihmisiä!"

Alkuperäinen tarina sijoittuu sotien jälkeisiin vuosiin. Aihe on kuitenkin ajaton, myös paikaton. Erilainen leimataan turhan usein hulluksi, kuten mylläri, tai muuten huonoksi, vialliseksi. Ainakin hän on pelottava. ”Mylläreitä” on ollut yhteisöissä aina, mutta nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa erityisesti muualta tulleita mylläreitä, vieraita ja erilaisia, on koko ajan enemmän. Näin on maailmalla, Suomessa ja myös maakunnassamme. Mutta kasvaako suvaitsevaisuus samaa tahtia?

Kyläläisiä

Nyky-yhteisöissä kateus, katkeruus ja pelko kohdistuvat yksilöiden lisäksi kokonaisiin vähemmistöihin. Yhtään mylläriä ei välttämättä oikeasti tunneta, tai yhden myllärin perusteella leimataan kaikki myllärit, joilla on toistensa kanssa lopulta yhteistä usein hyvin vähän, jos sitäkään. Mylläri on erilainen, se tieto riittää, oli hän sitten sisimmältään millainen tahansa. Suvaitsemattomien kyläläisten on helpompi pitää päänsä pensaassa ja räkyttää nimettömänä netin tai lehtien palstoilla kuin pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen. Onhan kamalaa, kun myllärit eivät aina tiedä, miten käyttäytyä uuden yhteisön – usein jopa kirjoittamattomien – normien mukaan.

Ulvova mylläri ei ollut hullu, sen tiesivät poliisi Portimo, kerhoneuvoja Sanelma sekä kauppias Tervolan poika. Hullu oli muu kylänväki epäluuloineen ja pelkoineen, jotka johtivat vääryyksiin ja väkivaltaan. Kun mylläri tukijoukkoineen oli ajettu pois, jäi ahdasmielinen kyläyhteisö hiljalleen kuihtumaan pää syvällä pensaassa. Eivätpä kylään juuri muutkaan sen jälkeen halunneet muuttaa, kun tarinaa kyläläisistä talikoineen kuulivat.

Onnellinen loppu? Kylä menetti persoonallisen ja hyväsydämisen miehen, jonka erilaisella luovuudella, työteliäisyydellä sekä tuoreilla ideoilla koko kyläyhteisö olisi saanut uudenlaista hyvinvointia ja vaurautta.

Minun tarinani mylläri elää nyt jossain suvaitsevassa, elinvoimaisessa kylässä Sanelmansa kanssa, ja ulvahtaa enää vain harvoin, silloinkin usein ilosta. Ja mitäpä ulvahduksista, eivät ne ketään vahingoita.

Myös Karjalainen on kirjoittanut Ulvovasta mylläristä arvostelun. Minuun Hasaniemen Ulvova mylläri teki suuremman vaikutuksen kuin sanomalehti Karjalaisen Sari Sudensalmeen. Aihe mietitytti jopa sen verran, että blogin kirjoittamisen jälkeen se kirvoitti vielä kolumnin Uutisvuokseen (Uutisvuoksi 13.7.2010). Kolumni on osaltaan samansisältöinen blogin kanssa ja se löytyy tästä: Tanjan aurinkoisia ajatuksia, Luovuuden mylläreitä.

Kauhupolku Skinnarilan metsässä

Lappeenrannan ylioppilasteatteri ActI järjesti jokin aika sitten Skinnarilan metsikköön kauhupolun. Ideana kauhupolku on todella hieno! Kauhupolulle pääsi taivaltamaan maanantaina 12.4.2010 kolme kertaa, klo 22, 22.30 ja 23. Olisimme mielellämme kauhupolkuilleet jo aikaisemmassa satsissa, mutta meitä kehotettiin osallistumaan vasta klo 23, muut lähdöt olivat täynnä.

Saavuimme paikalle hieman etuajassa ja seisoskelimme hiljaisessa joukossa pienen ulkotulen valossa palellen. Tunnelma oli tässä vaiheessa mainio, onnen omiaan kauhupolulle. Tunnelma säilyi vielä polun alkuhetkille asti - jopa niinkin tiiviinä, että Mikon napatessa takaapäin minun niskastani kiinni, kiljahdin luonnostaan metsän öiseen hiljaisuuteen.

Ennakkotietojen mukaan polulle piti päästä kerrallaan kahdeksan ihmistä. Meidän lähdössämme kävijämäärä oli tuplaantunut, ja tämä ei voinut olla vaikuttamatta polun luonteeseen. Liian iso opiskelijajoukko, jonka häntäpäässä ei kuullut eikä nähnyt mitään, rymisteli "henkensä kaupalla" liukkailla metsäpoluilla ja pälätti keskenään. Omanlaista tahatonta kauhua siinäkin...

Äänet ja valot metsässä olivat hyvin onnistuneet. Myös polulla riippuvat vaatteet, joihin pimeässä törmäili, olivat omiaan luomaan tunnelmaa. Mutta kuten mainitsin, pelottavaa tunnelmaa ei oikein isossa laumassa päässyt syntymään. Kauhupolku olisi ollut aivan toisenlainen kokemus hiljaisessa pienessä joukossa, luultavasti pelottava kokemus yksinään jo pelkkien valojen ja äänien kanssa, ilman tarinaa ja harrastajanäyttelijöitäkin.

Myöskään kauhupolun tarina ei ollut omiaan synnyttämään pelottavia tuntemuksia. Tarina tuntui kaukaiselta ulkomaalaisine hahmojen nimineen ja aivan muualle sijoittuvine tapahtumineen. Skinnarilan metsässä olisi toivonut kuulevansa jotain esimerkiksi juuri Skinnarilan metsään ja Skinnarilan hoviin liittyvää. Skinnarilan hovissahan tiedettävästi asuu henki, joka siellä kummittelee. Tällaisesta paikkaan liittyvästä tarinasta olisi syntynyt autenttisemmat mielikuvat polun varrelle.

Tapahtuman eteen oli nähty vaivaa ja sen tekoon uhrattu aikaa. Olisin mielelläni siitä jonkun euron maksanutkin, nyt tapahtuma oli ilmainen. Muutenkaan tapahtumaa oli tuskin kovin paljon mainostettu, kolme kierrosta täyttyi (jopa ylikin) ymmärtääkseni helposti oman talon opiskelijoista, jokseenkin pienestä piiristä.

Uskoisin, että ajatusta voisi jalostaa ja toteuttaa metsikköön kauhupolun, jonka tarina sijoittuisi siihen paikkaan ja aikaan - tai jopa johonkin vanhempaan aikaan. Polku voisi näin kiinnostaa laajempaakin yleisöä. Tällaisen "oikeisiin" tarinoihin ja legendoihin sekä historiaan liittyvän käsikirjoituksen kirjoittaminen tosin vaatii kirjoittajalta paljon taustatyötä, eikä synny hetkessä. Toisaalta tällaista tarinapolkua voisi varmasti esittää useamminkin, ja kuten mainittu, laajemmalle yleisölle ja tietysti maksusta.

Kiitoksia ActI:lle virkistävästä ja erilaisesta teatterikokemuksesta!

LTKY:n tapahtumakalenterissa: http://www.ltky.fi/tapahtumat/id/1954

Nääspeksi 2009 "Pimeä Ritari" Lappeenrannassa - omstart!

Sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka hulvatonta menoa tämän vuoden Nääspeksi Pimeä Ritari oli! Näytös alkoi kuudelta ja kesti peräti puoleen kymmeneen asti väliaikoineen, mutta hetkeksikään ei tullut sellainen olo, että speksi olisi ollut liian pitkä.

Alku oli ehkä vähän hidas, mutta päästyään käyntiin speksiä ei pysäyttänyt enää mikään. Näyttelijät, laulajat, soittajat, tanssijat, roudarit ja muut osalliset olivat taitavia, hyviä, lahjakkaita, iloisia, hauskoja, vauhdikkaita, vaikuttavia, sympaattisia, innokkaita... voisin lisätä tähän postiivisia adjektiiveja vaikka minkälaisen liudan. :D Touhua oli ilo katsoa ja musiikki tempaisi mukaansa!

Erityiskehut ansaitsevat päätähdet, Jokeri ja pimeä ritari, Batman. Molemmat pistivät itsensä likoon ihan satasella ja onnistuivat hienosti.

Kaupunginteatterin sali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä nuorta, lähinnä opiskelijaporukkaa. Muutaman yliopiston henkilökuntaan kuuluvankin bongasin joukosta. Olisin voinut kuvitella näkeväni henkilökuntaa enemmänkin, sillä henkilökunnalle oli tarjolla speksilippuja tykyvaroilla tuettuna hintaan 0 euroa. Opiskelijat sen sijaan saivat maksaa omasta lipustaan 12 euroa.

Voin lämpimästi suositella speksiä kaikille aina, kun se kaupunkiin rantautuu. Myös Teekkarispeksi on myös lunastanut odotukset käytännössä joka kerta.

Omstart!

Mikä on speksi? Wikipedia kertoo: http://fi.wikipedia.org/wiki/Speksi

Nääspeksi: http://www.naaspeksi.fi/raina/

Teekkarispeksi: http://www.teekkarispeksi.fi/pmwiki.php

the LittleBigMusic ja Huojuva talous -revyy Jakokoskella elokuussa 2009

Vietimme erään kauniin loppukesän illan revyyn parissa Jakokoskella, jälleen kerran. Varsin onnistunut kokonaisuus, jälleen kerran. :)

Tutuista naamoista kolme oli mukana, yksi uusikin oli päässyt lauteille. Hienosti hoitivat hommansa koko jengi! Musiikki tempaisi mukaansa alkuhetkiltä asti ja kantoi revyyn loppuun.

Rupesin tähän kirjoittamaan, että erityisesti pidin Juha Suihkon esittämästä vanhasta rouvasta, mutta sitten muistin Samuli Moilasen vanhan kankean herran. Kun ajattelin mainita herrojen esittämät suosikkihahmoni, tajusin, ettei voisi jättää mainitsematta Lauran tulkitsemaa Tukiaisen rumempaa siskoa. Päädyn siis vain toteamaan, että nämä ihmiset tietävät mitä tekevät ja tekevät sen hyvin!

Näyttämöllä pyörähti uusien hahmojen lisäksi siis kaikki tutut ja odotetut takuutyypit: oli vanhainkodin asukkeja, perhedraamaa, kauppa-apulaista ja Marttojen ohjeita. Ei kyllä tylsäksi ehtinyt aika käydä. Vitsit olivat tuttuun tapaan ajan hermolla. Ja nauraa taas saikin oikein vedet silmissä!

Meitä oli revyytä seuraamassa kolme sukupolvea, mummosta lähtien, ja kaikki nauttivat esityksestä. Mummo muistelee vieläkin lämmöllä mukavaa iltaa, kun nuoret lauloivat kauniisti Jakokosken idyllisessä kanavateatterissa.

Aiheesta lisää: http://www.littlebigmusic.net/huojuvatalous.html

Myös Samulin blogista voi tutkailla tämän porukan edesottamuksia ja esimerkiksi kyseisen revyyn valmistumista viime kesältä:
http://samulimoilanen.blogspot.com/

Muutama kuva esityksestä: http://samulimoilanen.blogspot.com/2009/07/huojuva-talous-revyy-2672009.html

Laila Hirvisaaren Vuoksen helmi Imatralla

Tapahtui kerran kuumana perjantai-iltana 24.7.09 Imatralla.

Tekstiä tulloo, ku tulloo!

Kolin kesäteatterissa Maiju Lassilan Iivana eli suomalainen venäläisen puhemiehenä

Tiemme vei Kolille Panu-teatteriin, Kolin kesäteatterin Maiju Lassilan Iivanaa katsomaan 15.7.2009.

Kävimme Kolilla vuonna 2006 katsomassa koskettavan näytelmän Pielisen balladi. Vuoden 2007 näytelmä oli uudessa Panu-teatterissa esitetty nimikkönäytelmä Panu, joka sekin oli erityisen hyvä, ja sopi äärimmäisen hyvin esitettäväksi metsän sylissä. Viime kesänä emme tainneet käydä Kolin kesäteatterissa olleenkaan, muistaakseni siellä oli tarjolla monologia ja sen sellaista, ja muut huvitukset taisivat kiriä ohi.

Tänä kesänä Kolilla nähtiin Iivana eli suomalainen venäläisen puhemiehenä. Pielisen balladin tai Panun tasolle ei mielestäni päästy, vaikka Iivana kaikin puolin olikin onnistunut teatteriesitys. Se oli vauhdikas ja hauska, näyttelijätkään eivät olleet kehnompia. Jotenkin se kuitenkin jäi hieman lituksi, ehkäpä sitten tunnepuolella.

Hauskoja sutkautuksia näytelmästä jäi elämään perheemme kielenkäyttöön. Ilosaaren aikaan siellä täällä pihapiiriämme kuului "Vot, vot, voooot!" sekä laulaen "Strastuit sie vai kastuit sie vai..." Pistänpä tähän lyhyen videon aiheesta (siis näytelmästä, en Ilosaaresta) päästyäni omalle koneelleni.

Kukaan näyttelijöistä ei suoranaisesti noussut yli muiden. Pääosan esittäjä Iivana teki taidokkaasti ällöttävän ukon roolin. Heppa, joka jammaili, jäi myös hyvin mieleen, koska se näytelmän aikana kirvoitti yleisöstä melkeinpä parhaat naurut.

Metsän siimeksessä Panu-teatterin katsomossa yleisö selvästi viihtyi tänäkin vuonna. Aurinko loi säteitään puiden lomasta ja itikoita piisasi, kuten kuvaan kuuluu. Näytelmästä jäi hyvä mieli varmasti muillekin kuin allekirjoittaneelle. Mama tuntui erityisesti pitäneen tästä näytelmästä. Mielenkiinnolla odotan ensi kesää!

Taistelevat koppelot Karvion kesäteatterissa

22.7.2009 klo 19: Näytelmä käynnistyy hiljalleen, aloituksesta puuttuu ehkä hieman räväkkyyttä. Köpöttävä mummo, jota esittää ukko, on kyllä ihan hauska.

Näytelmässä sanaillaan paljon. Tästä sanailusta suoriutuvat ehdottomasti parhaiten kaksi pääosaa, Pekka ja Cunilla, jotka muutenkin hoitavat leiviskänsä loppuporukkaa ansiokkaammin.

Juoni on taattua kesäteatteria: Paha ja kyltymätön Cunilla on viemässä Pekan vihille ja paiskaamassa Pekan vanhan äidin, tuon köpöttävän mummon, pihalle. Lisämausteeksi Cunillalla on hyysättävänään 30-vuotias mammanpoika, joka on varsin hellyyttävä roolissaan. Ja kuten arvata saattaa, ei Cunilla lopulta Pekkaa saa, siitä pitää huolta koko kylä rovastia myöten.

Väliaika 30 minuuttia hieman ihmetyttää. Yleensä kun mennään 20 minuutilla. Kerran aikaa piisaa, otamme kumijalan allemme ja käymme syömässä välipalaa nopeasti läheisellä Nesteellä. Kun saavumme takaisin katsomoon tasan 3o minuuttia myöhemmin, näytelmä on jo täydessä vauhdissa. Joku on hätiköinyt! Suosittelen ilmoittamaan väliajaksi sen, minkä väliaika kestää.

Viihdyimme mukavasti leppeässä kesäillassa itikoiden ahdisteltavina. Sadekin uhitteli mustissa pilvissä, mutta meni onneksemme ohi. Näytökseemme sattui jopa Karvion kesäteatterin tämän kesän paras yleisö; ensimmäistä kertaa yleisö taputti näyttelijät uudelleen lavalle.

Samat naamat kuin viime kesänä, ja suht samanlainen kattaus. Ihan maistuvaa kaahotusta kesäillan mausteeksi. Kiitos!

Kätkäläisen lottopotti Tohmajärven kesäteatterissa

Kätkäläisen lottopotti pätkähti silmiemme eteen 21.7.09 Tohmajärven kesäteatterissa. Katsomo oli jo tuttuun tapaan lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä. Rappusille emme sentään tällä kertaa joutuneet.

Tohmajärven kesäteatterin ehdoton vetonaula, tänä kesänä Kätkäläisen roolissa nähtävä Raimo Bergman, onnistuu jälleen roolissaan mainiosti. Yleisö nauraisi, ja rakastaisi tätä miestä ilmeisesti roolissa kuin roolissa. Eikä ihme.

Suoranaisesti heikkoja näyttelijäsuorituksia ei juuri ole. Muutama sivuosa vedetään jo edellisistä kesistä tutuin maneerein ja hieman teennäisesti, mutta se ei vauhtia haittaa. Jälleen kerran kuitenkin kunnostautuvat hyvillä roolisuorituksillaan erityisesti näyttelijäkaartin iäkkäämät edustajat. Kokemusta on, ja se näkyy ja kuuluu.

Juonihan ei tässä Simo Hämäläisen kirjoittamassa teoksessa ole ihan Naapurin miehen veroinen, mutta kyllä tässäkin tarinassa on opetus jos toinenkin, varsin kepeässä mielessä kuitenkin.

Lavalla kaahataan autolla ja pyörällä, baarissa vedetään viinaa ja talon erikoista, saunakin lämpiää ja emännän pannu on kuumana - milloin mistäkin syystä. Eli taattua kesäteatteriviihdettä.

Tohmajärven kesäteatteriin voi lähteä hyvillä mielin, sieltä tietää myös poistuvansa hyvillä mielin. Leppoisan tunnelman luomisessa oma osuutensa on myös Jouko Tyynillä, jonka luontevat juonnot ovat harvinainen ja mukava lisä kesäteatterikokemuksessa.

Housut pois Kajjaanin kesäteatterissa

Kävimme helteisenä kesä-lauantaina 11.7.09 katsomassa Housut pois! -musikaalin Kajaanin kesäteatterissa. Katsomo oli ääriään myöten täynnä, saimme onneksemme kuitenkin paikat rappusilta, aivan näyttämön ääreltä. Olen nähnyt kyseisen teatterikappaleen useita kertoja, kerran jopa venäjänkielisenä Pietarissa, mutta tämä esitys meni kahta sataa ohi kaikista näkemistäni saman musikaalin/näytelmän versioista - niin hyvä tämä oli!

Tunnelma oli mainio sekä lavalla että katsomossa. Kajjaanilaismiehet, vieläpä nuoret sellaiset, heittäytyivät rooleihinsa aivan kympillä. Erityisen upean roolisuorituksen teki Jonne Putkonen näytelmän pääosassa. Eivät tyttöjen ja naisten roolitkaan ja niiden suorittajat heikkoja olleet, mutta kyllä miehet veivät tässä näytelmässä naisia ihan 6-0. Ja niin oli toki tarkoituskin, tarinahan kertoo kuitenkin juuri miehistä, tässä tapauksessa työnsä ja itsekunnioituksensa menettäneistä kajaanilaismiehistä, jotka päättävät ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja tekevät elämäntarinoistaan historiaa.

Näytelmässä on laulua, naurua, kipeitä asioita, iloa ja surua. Yleisöä naurattaa ja itkettää, ei toki yhtä aikaa, mutta molempia vuorollaan. Huumori on herkkää ja osuvaa, ja enimmäkseen hyvin ajankohtaista.

Suureksi iloksemme näytelmän musiikista huolehti Kajaanin kaupunginorkesterin soittajat. Harvoin kesäteatterissa, edes musikaaleissa, lavalla on oikea orkesteri ihan kunnollisella kokoonpanolla. Pumpussa soitteli seitsemän teeman mukaisesti puettua tyyppiä. Upeeta mahtavaa!

Tämän lisäksi suurin osa lavalla laulunsa kajauttaneista näyttelijöistä osasi laulaa vähintään kiitettävästi. Erityismaininnan tästäkin osa-alueesta saa, yllätys yllätys, Jonne Putkonen. Nekin harvat heikommat laulajat hoitivat hommansa kotiin aivan nautittavasti, kun useat kappaleet oli sovitettu niin, että niihin yhtyi vahvempi laulaja tueksi jossain vaiheessa biisiä.

Musikaali oli pitkä, 2 tuntia 40 minuuttia lyhyen väliajan kanssa, mutta hetkeksikään ei mielenkiinto herpaantunut. Voinee todeta, että tässä oli teatteria koko rahalla. Pääsymaksu oli nimittäin opiskelijoilta vain vaivaiset 6 euroa. Tämän kesän edullisin ja paras teatterikokemus tähän mennessä!

Ja housut lähti pois. Housut, tangat, hattu - ja lopulta lavalla seisoi rohkea joukko kajaanilaismiehiä ilman rihman kiertämää. Ei malleja eikä bodareita, vaan tavallisia miehiä. Niin täydellisen epätäydellistä!

Kiitos ja kumarrus! Kajaanin kesäteatteri ei takuulla jää väliin ensi kesänäkään.

Kätkäläinen ja naapurin mies Ristin kesäteatterissa

Kävimme eilen 7.7.09 katsomassa Kätkäläinen ja naapurin mies Ristin kesäteatterissa. Katsomo oli lähes täynnä, ja yleisön keski-ikä oli melko korkea.

Näytelmä lähti käyntiin hieman köhien, kun äänentoiston kanssa oli ongelmia - jälleen. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun Ristin kesäteatterissa äänentoisto pyki. Onko äänentoistossa vikaa vaiko sen käyttäjissä?

Sen lisäksi, että mikrofonit eivät tahtoneet olla päällä niillä joiden vuoro oli puhua, joiltain näyttelijöiltä puuttuivat mikit kokonaan. Tästä aiheutu se, että esimerkiksi puhujien ollessa rinnakkain, mikittömän henkilön ääni kuului - jos kuului - "oikeasta" suunnasta lavalta, mikillisen taas lavan oikealta puolelta kaiuttimesta. Syntyi harha, että puhujat ovat eri puolilla lavaa. Tosin mikittömiä puhujia oli välillä todella hankala edes kuulla.

Ensi kesäksi vaan kaikille puherooleille mikit naamaan ja ruorin taakse huolellinen äänimies. Tai uusi äänentoisto, jos vanhassa on vikaa. No OK, hyvähän se on tässä marmattaa, kun en taustoja tiedä, mutta kyllä asialle pitäisi jotain tehdä, sen verran ärsyttävänä yleisö äänentoiston ongelmat koki.

Muutenkaan ensialkuun ei oikein tahtonut kiinnostus herätä näytelmää kohtaan, ja minun oli jotenkin hieman vaikea päästä kyytiin, kun muu yleisö jo hekotteli. Täytyy kuitenkin myöntää, että alkukankeuden jälkeen näytelmä oli hauska ja viihdyttävä. Muutamia niin luokattomia näyttelijäsuorituksia vaan mahtui matkaan, etten oikein tiennyt itkeä vai nauraa. Myötähäpeää tunsin ja toivoin, ettei kaikkia samoja naamoja ole vastassa seuraavana vuonna Ristissä.

Hyvistä roolisuorituksista voin kiittää näytelmän varttuneempaa väkeä. Kätkäläisen isäntä ja emäntä olivat mukavan luontevia, samoin toinen vanhempi pariskunta. Myös venäläisrouvia näytelleet leidit luotsasivat kunnialla roolinsa läpi.

Plussaa Ristin kesäteatterille erittäin ajankohtaisen ja jopa opettavaisen tekstin valinnasta. Vaikka ensimmäisellä puoliajalla mentiin muutaman kerran ehkä jopa alta lipan naapurin mollaamisessa, oli se jossain määrin tarkoituksenmukaistakin.

Isona yllätyksenä lopussa tuli se, että lavalle kutsuttiin tekstin kirjoittaja Simo Hämäläinen. No eipä siinä. Hämäläinen oli myös pitänyt esityksestä.

Ihmissusi ja Eichmann

Synttäripäivänäni 16.5.2009 meillä oli oikein urakalla kulttuuriohjelmaa. Kävimme ensin klo 13 katsomassa Ihmissuden ja sitten klo 19 Minä olen Adolf Eichmannin. Näytökset olivat Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

Molemmat olivat omalla tavallaan todella vaikuttavia. Eichmann oli vaikuttava jo historiallisen juonensa vuoksi ja Ihmissusi juuri sen puutteen vuoksi - tai no ei sitä ihan noinkaan voi sanoa. Uusi yritys: Ihmissusi oli upeaa illuusiota. Molemmat olivat kuitenkin nykyteatteria parhaimmillaan.

Ihmissudessa käytetyt tehosteet, musiikki, värit, valot, illuusiot ja taikatemput olivat jotain todella hienoa katsottavaa. Tarinakin oli liikuttava. Jossain traagisimmissa kohdissa itkinkin. Samuli Punkka teki mahtavan roolin!

Eichmann sai minut jälleen kyyneliin, ja siitä itkustahan ei meinannut loppua tullakaan. Tarina jäi mietityttämään pitkäksi aikaa näytöksen jälkeenkin. Eichmannin rooliin olisi tuskin voinut löytää sopivampaa näyttelijää kuin Jussi Johnssonin.

Puristin koko näytelmän ajan kädessäni kiveä, joka näytöksen alussa annettiin. Tiesin, että se on teatteritemppu ja ihan tavallinen kivi, mutta kivelle antamani merkitys onkin symbolinen. Kivi on nyt kunniapaikalla olohuoneessamme: lehtihyllyssä koristekissan pään päällä. Viime sunnuntaina muistan miettineeni, että mikäs kivi se siinä. Lyhyt on ihmisen muisti myös traagisten tapahtumien suhteen, ja ehkä hyvä niin.

http://www.lappeenrannanteatteri.fi/ohjelmisto/ihmissusi.html

http://www.lappeenrannanteatteri.fi/ohjelmisto/mina_olen_Adolf_Eichmann.html

Teatterihetki: Myrsky Lappeenrannassa

Kävin sunnuntaina 1.3. katsomassa Teatterihetken Myrskyn Estradin tiloissa Lappeenrannassa.

Olin ja olen todella vaikuttunut. Päällimmäisenä mieleen jäi esityksen äänimaailma, joka oli aivan mahtava - kaunis, koskettava, ahdistava, erilainen. Esitys ei muullakaan tavoin ollut ainostaan perinteistä teatteria, vaan mukana oli mm. akrobatiaa.

Pidin esityksestä jopa siinä määrin, että harmitti, etten ottanut ketään kaveria mukaan katsomaan, edes Mikko ei ollut mukana.

Myrskyä pääsee katsomaan seuraavan kerran toukokuussa Helsingissä. Aioin suositella Helsingissä asuville kavereilleni ehdottomasti. Harkitsen jopa, että Helsinkiin olisi asiaa jonain esityspäivänä...

Linkki Teatterihetken Myrsky-sivulle

Soppateatteria Lappeenrannan kaupunginteatterissa arkena lounasaikaan

Kävin tänään lounasaikaan Lappeenrannan kaupunginteatterin soppateatterissa, se kun ajallisesti sattui hyvin kokousten lomaan.

Lounas alkoi klo 11.30 ja esitys 12.00. Marjatta Linna tulkitsi Maria Jotunin novellit, Hilda Husso ja Kun on tunteet. Esitys kesti kaikkiaan puoli tuntia.

Esityksestä pidin, erityisesti toisena esitetystä Kun on tunteet. Huomasi kyllä, että on tunteet. Marjatta Linna on mainio näyttelijä. Ja taitaapa tämä soppateatteri-ideakin olla hänen :)

Lounaasta on pakko hieman napista. Olin paikalla heti pian puolen kahdentoista jälkeen. Muut olivat olleet jo hieman ennen; soppapöytään oli melkoinen jono. Porukkaa tuli miun jälkeenkin, mutta turhan monet löysivät seurueensa jonosta ennen miuta, ja katsoivat oikeudekseen etuilla.

Kun lopulta pääsin pöydän ääreen, oli melkein kaikki loppu: leipälautaset, juusto ja tuorejuusto, ruisleipää otin viimeisen viipaleen, patonkipaloja oli vielä, kana-vihanneskeitosta oli liemi jäljellä - ja sitäkin korkeintaan pari lautasellista. Lusikatkin olivat loppumaisillaan. Ja huomaa, ruuan ottajia oli miunkin jälkeen vielä muutama.

Mainitsin henkilökunnalle aivan ystävällisesti puutteista, ajattelin, että jos pöytään vielä lisättäisiin hiukan ruokaa. Nainen suorastaan sähähti, että tiedän kyllä, kaikki on loppu, mutta ei voida mitenkään ennakoida yleisömäärää. OK, asiakaspalvelu hukassa, varmaan moni muukin jo kysynyt.

Toisaalta esimerkiksi keittoa voisi tehdä reilummin kerralla ja sitten pakastaa, jos ei kaikki mene. Ja eikö lie juustot ja tuorejuustotkin vajaan viikon, eli seuraavan esitykseen asti säily? Ja sitten se lipunmyynti, sinnehän voisi infota, jos näyttää siltä, että soppa loppuu. Esityksenhän pääsee katsomaan viidellä eurolla ilman ruokaa, sopan kanssa maksaa 8 euroa.

Hintahan sopalle ei sinänsä ole ollenkaan paha, mutta kyllä se juuri sitä muutamaa kolmen euron maksajaa korventaa, jotka eivät saa kuin lientä ja kuivaa leipää, kun näkee jonon keulilla olleiden nauttivan ihan erilaista sapuskaa. Jäkäjäkä :D

Kiva kokemus, otettava uudelleen - toivottavasti oppivat ennakoimaan kävijämääriä :)

Linkki soppateatterin tietoihin

Mieleensä vangitut Ylioppilastalon kellarissa

Käytiin viime sunnuntaina 16.11. Lappeenrannan teknillisen yliopiston Ylioppilastalon kellarissa katsomassa Mieleensä vangitut. Oltiin paikalla hyvissä ajoin, jo yli puoli tuntia ennen esitystä. Ostin liput, mutta lähdettiin käymään vielä kaupassa.

Kun tultiin takaisin, hyvissä ajoin vielä siinäkin vaiheessa, niin katsomo olikin jo lähes täynnä. Eihän yleisöä tosin otetakaan sisään kuin noin kaksikymmentä kerrallaan. Katsomossa oli yksi ainoa kohta, jossa oli kaksi vierekkäistä penkkiä vapaana. Valitettavasti vaan kyseisistä penkeistä ei kovin hyvin "lavalle" nähnyt, edessä istui erityisen isoja ihmisiä vieläpä isoine hiuksineen, ja takana olevaa penkkiriviä ei ollut korotettu. Osa näytelmästä tapahtui juuri sillä kohdalla, johon meidän penkeistä ei tahtonut nähdä millään, myös viereinen tolppa rajoitti näkyvyyttä. Ähinää ja kolketta kuului, mutta juuri mitään ei näkynyt. Mikko oli vielä pahemmalla katvepaikalla kuin mie :(

Näytelmä oli kuitenkin ihan hyvä. Valot ja äänet toimivat, tunnelmasta oli onnistuttu luomaan ahdistava. Siinäkin määrin ahdistava, että näin seuraavana yönä painajaisia... Esityksessä nähtiin myös kauniita kohtauksia, joissa käytettiin kynttilöitä ja musiikkia. Aika lyhyt näytelmä lopulta oli, vain noin kolmen vartin mittainen.

Risuja siitä, että pääosan näyttelijä tuntui ähisevän ja huohottavan koko ajan, jopa siinä määrin, että häiritsi. Ehkäpä ähkinnälläkin pyrittiin luomaan ahdistavaa tunnelmaa, kuvastamaan nuoren naisen hätää yksin metsässä/hullujen joukossa, mutta vähän överiksi meni. Toinen, mikä vaivasi, oli tarinan alku; ainakaan meille ei käynyt selväksi, miten näytelmän päähahmo oli hullujenhuoneelle tms. ja sinne pimeään metsään joutunut.

Näytelmä oli kuitenkin kokemus, joskin enemmän siitä olisi takuulla saanut irti, jos emme olisi sattuneet salin huonoimmille paikoille. Suosittelen, eikä hintakaan ole paha, vain kolme euroa.

Lisätietoja teatterin kotisivulta.

Salarakas rajan takaa Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Kävimme torstaina 30.10. Lappeenrannan kaupunginteatterissa katsomassa Salarakas rajan takaa.

Kirjoitan arvostelun paremmalla ajalla, tämä teksti on tavallaan muistutus itselleni, etten unohda kirjoittaa sitä :)