Hae tästä blogista

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Kolin kesäteatterissa Maiju Lassilan Iivana eli suomalainen venäläisen puhemiehenä

Tiemme vei Kolille Panu-teatteriin, Kolin kesäteatterin Maiju Lassilan Iivanaa katsomaan 15.7.2009.

Kävimme Kolilla vuonna 2006 katsomassa koskettavan näytelmän Pielisen balladi. Vuoden 2007 näytelmä oli uudessa Panu-teatterissa esitetty nimikkönäytelmä Panu, joka sekin oli erityisen hyvä, ja sopi äärimmäisen hyvin esitettäväksi metsän sylissä. Viime kesänä emme tainneet käydä Kolin kesäteatterissa olleenkaan, muistaakseni siellä oli tarjolla monologia ja sen sellaista, ja muut huvitukset taisivat kiriä ohi.

Tänä kesänä Kolilla nähtiin Iivana eli suomalainen venäläisen puhemiehenä. Pielisen balladin tai Panun tasolle ei mielestäni päästy, vaikka Iivana kaikin puolin olikin onnistunut teatteriesitys. Se oli vauhdikas ja hauska, näyttelijätkään eivät olleet kehnompia. Jotenkin se kuitenkin jäi hieman lituksi, ehkäpä sitten tunnepuolella.

Hauskoja sutkautuksia näytelmästä jäi elämään perheemme kielenkäyttöön. Ilosaaren aikaan siellä täällä pihapiiriämme kuului "Vot, vot, voooot!" sekä laulaen "Strastuit sie vai kastuit sie vai..." Pistänpä tähän lyhyen videon aiheesta (siis näytelmästä, en Ilosaaresta) päästyäni omalle koneelleni.

Kukaan näyttelijöistä ei suoranaisesti noussut yli muiden. Pääosan esittäjä Iivana teki taidokkaasti ällöttävän ukon roolin. Heppa, joka jammaili, jäi myös hyvin mieleen, koska se näytelmän aikana kirvoitti yleisöstä melkeinpä parhaat naurut.

Metsän siimeksessä Panu-teatterin katsomossa yleisö selvästi viihtyi tänäkin vuonna. Aurinko loi säteitään puiden lomasta ja itikoita piisasi, kuten kuvaan kuuluu. Näytelmästä jäi hyvä mieli varmasti muillekin kuin allekirjoittaneelle. Mama tuntui erityisesti pitäneen tästä näytelmästä. Mielenkiinnolla odotan ensi kesää!

Ei kommentteja: