Rauhan ruhtinas, jo nimi on paradoksi. Näytelmän päähenkilö Jussi on Rauhan ruhtinas, mutta rauha viittaa vain ja ainoastaan paikkaan nimeltä Rauha. Jussi ei saa rauhaa.
Odotin näytelmältä paljon ennakkoon. Sitä on kehuttu lehdissä ja näytelmän nähneet tuttuni ovat siitä poikkeuksetta pitäneet. Lappeenrannan kaupunginteatterin nettisivuilla näytelmän sanotaan olevan "komedia eteläkarjalaisista tässä ajassa" - jo tämän takia näytelmä oli ehdottomasti nähtävä.
Näytelmän on kirjoittanut Teemu Oskari Kaskinen KOM-tekstin ja dramaturgi Marko Järvikankaan tuella. Kaskinen on asunut lapsuutensa Joutsenon Korvenkylässä, jonne näytelmän tapahtumat sijoittuvat. Kaskinen on myös suunnilleen samanikäinen - vain pari vuotta vanhempi - kuin näytelmän päähenkilö, Jussi.
Näytelmän juoni on lyhyesti siinä, että Jussi palaa Helsingistä kotikulmilleen Joutsenon Korvenkylään äitinsä ja siskonsa luo, ja tuo mukanaan kaverinsa Henrin, joka on saanut luokanopettajan sijaisuuden paikalliselta ala-asteelta.
Näytelmä alkaa musiikilla. Musiikki tekee vaikutuksen koko näytelmän ajan. Musiikkina on käytetty enimmäkseen Etelä-Karjalasta lähtöisin olevien bändien, Kotiteollisuuden, Stam1nan ja Mokoman raskaamman puoleista musiikkia. Hyvä valinta. Ei siis sillä, että raskaampi musiikki minua erityisesti miellyttäisi, vaan eteläkarjalaisessa näytelmässä on mukava kuulla myös "paikallista" musiikkia. Mukaan on pistetty myös kaunis kappale Leeviltä ja hieman Rammsteinia, Yehudi Menuhinia ja Stephane Grappellia.
Musiikki luo näytelmään tunnelmaa ja kovalla soitettu musiikki vielä hitusen enemmän. Erityisen hieno on toisella puoliajalla Jussin agressiivinen ilmakitaransoittokohtaus, kun musiikki pauhaa erittäin kovalla Jussin kuulokkeista. Toinen melkoinen musiikkikokemus on joutsenolainen rieskalaulu, joka päättää näytelmän. Naurattaa, myötähävettää ja taas naurattaa. Kamala biisi, aivan yliampuva esitys ja kovin korni tilanne: laulua harjoitellaan täysissä voimissa ja elossa olevan nuoren Jussin hautajaisia varten - hänen omasta pyynnöstään. Kaverini toteaa vieressä, että nyt hävettäisi olla joutsenolainen. No, takanamme istuu tuttuni, joka on joutsenolainen :D
Jussin äiti (Anne Niilola) on vakuuttava roolissaan. Myös Jussi (Samuli Punkka) tekee vihaisen roolinsa vahvasti. Joskin erityisesti aluksi mietityttää Jussin ja hänen siskonsa, Ainon, ikä. Jussi on jo ollut maailmalla, joten aikuinen hänen täytyy olla, mutta jotenkin sitä on vaikea uskoa hänen käytöksestään. Jussin kaveri Henrikin käyttäytyy jokseenkin teinisti ollakseen 30-vuotias ala-asteen historian opettaja - joka kymmenen opiskeluvuoden jälkeen vielä ei kuitenkaan ole valmistunut. Jussi osoittautuu 28-vuotiaaksi, mutta muun muassa erittäin mustasukkainen suhtautuminen pikkusiskon tekemisiin taas antaa vinkkiä, että ainakin kotona asuva sisko on todella nuori.
Henri ihastuu varsin pian lapsellisen naiivisti käyttäytyvään Ainoon, ja mielessäni käväisee, että 30-vuotiaan ei tulisi olla kovinkaan intiimisti tekemisissä alaikäisen Ainon kanssa. Puoliajalla luemme käsiohjelman ja selviää, että Aino esittääkin 24-vuotiasta työtöntä. Vaikea olisi ollut arvata ilman käsiohjelmaa. Jussi on agressiivinen siskoaan kiusaava isoveli, joka käyttäytyy - kiukuttelee, kiroilee, raivoaa - samaten kuin pahainen teini. Jussin kohdalla se on tarkoituksenmukaista, luulisin. Välillä mietityttää, esitetäänkö Jussi myös hieman vajaamielisenä.
Olen huomannut saman "nuoruuden esittämisongelman" useissa teatterinäytelmissä. Ilman esitietoja näytelmän henkilöistä on usein todella vaikea keksiä, minkä ikäistä nuorta näyttelijät todella yrittävät esittää. Teatterin keinoin nuoren esittäminen vaikuttaa usein lähes lapsen, varhaisteinin tai korkeintaan teinin esittämiseltä, vaikka tarkoituksena olisi luoda illuusio nuoresta aikuisesta. Voisin kuvitella tätä ongelmaa helpotettavan sillä, että kun näyttelijät ajetaan sisään ja esitellään yleisölle näytelmän alkuvaiheessa, voisi nuorta esittävien kohdalla tekstiin kirjoittaa jotain sellaista, että ikä noin ainakin suunnilleen selviäisi. Tässäkin tekstissä vinkkiä kyllä annettiin, mutta skaala jäi silti niin laajaksi nimenomaan Ainon kohdalla, että häiritsi. Ja vaikka näyttelijät esittivät suunnilleen oman ikäistänsä, niin silti.
Lappeenrantalaisena mietitytti hieman myös näytelmässä käytetty murre. Tunnen joutsenolaisia ja tiedän heidän murteensa eroavan Lappeenrannassa puhutusta. Jotenkin vain joissan kohdin tuntui kuin olisi lipsahdettu jo Pohjois-Karjalan puolelle, kun konsonantti kahdentui vahvasti ja niin edelleen. Murteen käyttö oli aivan ehdottoman oikea valinta, mutta varsin vahvasti korostettu miukuminen, varsinkin Ainolla, aluksi hieman särähti korvaan, vaikka itsekin puhun vain ja ainoastaan omalla murteellani.
Näytelmän huumori kolahtaa yleisöön. Esityksen aikana saa nauraa makeasti kerta toisensa perään.
Näytelmässä kiroiltiin erittäin paljon. Onko se nyt tätä aikaa? Kiroilevatko eteläkarjalaiset tai joutsenolaiset muuta väestöä enemmän? Kiroilevatko nuoret aikuiset aivan erityisesti? Entä sitten "ajelehtivat", itseään etsivät nuoret aikuiset? Mielestäni ei, ei, ei ja ei. Jussin agressiiviseen rooliin vitun tunkeminen joka väliin oikeastaan sopi. Mutta siinä vaiheessa kun Aino, kiltti ja rauhallinen Henri sekä kunnanvaltuustolainen isäkin rupesivat maustamaan vuorosanojaan vituilla, mentiin metsään. Mitä tällä vitun viljelyllä haluttiin yleisölle kertoa? Vai tarttuuko päähenkilön kiroilu koko muuhunkin näyttelijärevohkaan - paitsi äitiin?
Näytelmän ensimmäinen puoliaika oli ihan ok. Toinen puoliaika sitten jokseenkin lunasti odotukset, sai tuntemaan. Loppu oli kuitenkin hieman korni. Jussin herätys "haluan perheen ja pistän elämäni kuntoon" tapahtui lähes kuin taikaiskusta. Ja sitten pärähtää soimaan rieskalaulu :D
Mietityttämään jäi näytelmän eteläkarjalaisuus. Näytelmä oli joutsenolainen, korvenkyläläinen, siinä piipahdettiin jopa Imatralla. Etelä-Karjalaahan Joutseno on, mutta jotenkin tässä maakunnan kahteen suurimpaan kaupunkiin profiloituvassa Etelä-Karjalassa tuntuu, että korvenkyläläinen eteläkarjalaisuus näyttäytyy toisenlaisena kuin esimerkiksi lappeenrantalainen. Ihan yhtä hyvää tai oikeaa eteläkarjalaisuutta kaikki, mutta kun tämä samainen ajatus kävi seurueessamme muidenkin päässä, ajattelin ottaa esille. Mietimme, minkälaisen kuvan ulkopaikkakuntalainen saisi eteläkarjalaisuudesta tämän näytelmän perusteella. Oikean, mutta ei ainoan oikean. Jos sen tiedostaakin - ja luultavasti tiedostaa - niin hyvä. Ja vaikka näytelmä oli eteläkarjalainen, joutsenolainen ja korvenkyläläinen, sen voisi tematiikaltaan sijoittaa oikeastaan minkä tahansa maakunnan pienempään kylään tai kaupunkiin, ja se toimisi.
Näytelmästä lisää:
http://www.lappeenranta.fi/?deptid=15758
ja http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=8145
Suosittelen kaikille ikään ja maakuntarajoihin katsomatta!
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
tiistai 9. lokakuuta 2007
Teatteri Fiaskon The End
Sain viime torstaina 4.10.07 sähköpostia, jossa oli kutsu Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettävään ensi-iltaan samaksi illaksi. Kiire tuli Lappeenrannasta Joensuuhun, että ehdittiin. Ensi-iltansa sai Teatteri Fiaskon The End klo 19.30.
Lähdimme ajamaan Joensuuhun koulun jälkeen, ja menimme näytökseen täysin ilman ennakkotietoja. Ostin käsiohjelman ja hämärässä salissa ennen näytelmää yritin tiirailla sitä. Teksti oli pientä ja osittain punaisella pohjalla niin huonosti näkyvää, että vasta kotona kunnon valaistuksessa siitä sai tolkkua.
Näytelmä alkoi. Heti kävi selväksi, että kyseessä oli harrastajateatteri. Hieman yllätyin, sillä yleensä olen tottunut kaupunginteatterissa näkemään enimmäkseen ammattilaisia. Ja jo koko kesän enemmän ja vähemmän harrastajateatteria taas katsoneena olisin nyt syksyn tullen kaivannut ammattimaisempia otteita. Kotona käsiohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli Joensuun seudun kansalaisopiston näyttämötaiteen tms. opintoryhmä.
Näytelmä lähti liikkeelle hitaasti ja sekavahkosti. Kelloa minulla ei ollut, mutta kauhulla ajattelin jossain vaiheessa, että jos tässä vielä väliaika tulee, ja olen jo tässä vaiheessa näin kurkkuani myöten täynnä tätä epäloogista ja pitkitettyä puppaa, en enää jaksa tulla väliajan jälkeen katsomaan loppua.
Väliakaa ei kuitenkaan tullut, homma lusittiin loppuun samalta istumalta (1,5h). Vaan eipä se loppunut vielä sittenkään: Näytelmän päätteeksi kuului selostus, että näytelmän toinen osa esitetään huomenna samassa paikassa ja samaan aikaan. Ok, ensin tuli mieleen, että se oli vitsi. Näytelmän ohjaajakin kuitenkin mainitsi saman. Ja kyllä, seuraavana päivänä Karjalaisen menopalstalla kakkososa sitten ilmoitettiin "virallisesti".
Kaksiosaisuus selvisi kyllä myös käsiohjelmasta, kun vaan vihdoin sattui saamaan selvää pienestä präntistä värikkäällä pohjalla. Käsiohjelmasta selvisi muutakin: näytelmä oli kasattu devising-menetelmällä, improvisoimalla - ja sen kyllä huomasi.
Käsiohjelman lukeminen vahvisti mielikuvat näytelmästä: kun tekeminen on ollut kovin sekavaa kaikin puolin, on lopputulos sitä samaa ainakin jossain määrin. Ohjaaja mainitsee projektin olleen antoisa, ja sitä en epäile.
Näytelmän kohtaukset on ensin improvisoitu näyttämötaiteen kurssilla. Sitten ne kuvattu kohtauskohtaukselta näyttelijakaartilla, jossa toinen on paikannut toistaan aina tarvittaessa. Vasta tämän jälkeen näytelmä on kirjoitettu talteen näiltä kuvatuilta nauhoilta, ja sitä on ruvettu harjoittelemaan syntyneen käsikirjoituksen pohjalta.
En lähde selvittämään tässä näytelmän juonta, sen voi lukea esimerkiksi Karjalaisen verkkolehdestä: http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/
fiasko_valmisti_kaksiosaisen_saippuakomedian_3656933.html tai http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/
kun_tositv_teatteriin_tanssi_3668156.html.
Näytelmän luvattiin olevan saippukomedia vakavista aiheista, ja kai se sitä olikin. Vakava aspekti jäi tosin saippuan jalkoihin mennen tullen, vakavat asiat eivät liikuttaneet.
Näytelmän ensimmäisen osan jälkeen jäin mietimään, oliko tämä tosiaan näin turha ja tylsä näytelmä, vai avaisiko toinen osa jotain ensimmäisessä osassa piiloon jäänyttä ideaa tms. Eka osasta parhaimmiksi kohtauksiksi nousivat tyttöjen laulukohtaus ja Bollywood-tanssi, vaikka tanssi tuntuikin aika irtonaiselle ja päälleliimatulle.
Toinen osa oli eheämpi ja toimivampi kuin ensimmäinen. Paikoitellen huomasin jopa hymyileväni kohtauksille. Olen iloinen, ettemme jättäneet toista osaa väliin sen takia, että ensimmäinen ei suuremmassa määrin vakuuttanut.
Mielestäni osat eivät toimisi itsenäisinä, vaikka näin näytelmää on markkinoitu. Oli ehkä turhan kunniahimoista lähteä tekemään kahta eri iltoina esitettävää näytelmää. Hieman karsimalla näistä kahdesta osasta olisi voinut saada yhden näytelmän, joka olisi esitetty illan aikana ja jaettu vain väliajalla. Harva jättää toisen puoliajan väliin petyttyään ensimmäiseen, mutta seuraavana iltana motivaatio lähteä teatteriin voi olla hakusessa.
Lähdimme ajamaan Joensuuhun koulun jälkeen, ja menimme näytökseen täysin ilman ennakkotietoja. Ostin käsiohjelman ja hämärässä salissa ennen näytelmää yritin tiirailla sitä. Teksti oli pientä ja osittain punaisella pohjalla niin huonosti näkyvää, että vasta kotona kunnon valaistuksessa siitä sai tolkkua.
Näytelmä alkoi. Heti kävi selväksi, että kyseessä oli harrastajateatteri. Hieman yllätyin, sillä yleensä olen tottunut kaupunginteatterissa näkemään enimmäkseen ammattilaisia. Ja jo koko kesän enemmän ja vähemmän harrastajateatteria taas katsoneena olisin nyt syksyn tullen kaivannut ammattimaisempia otteita. Kotona käsiohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli Joensuun seudun kansalaisopiston näyttämötaiteen tms. opintoryhmä.
Näytelmä lähti liikkeelle hitaasti ja sekavahkosti. Kelloa minulla ei ollut, mutta kauhulla ajattelin jossain vaiheessa, että jos tässä vielä väliaika tulee, ja olen jo tässä vaiheessa näin kurkkuani myöten täynnä tätä epäloogista ja pitkitettyä puppaa, en enää jaksa tulla väliajan jälkeen katsomaan loppua.
Väliakaa ei kuitenkaan tullut, homma lusittiin loppuun samalta istumalta (1,5h). Vaan eipä se loppunut vielä sittenkään: Näytelmän päätteeksi kuului selostus, että näytelmän toinen osa esitetään huomenna samassa paikassa ja samaan aikaan. Ok, ensin tuli mieleen, että se oli vitsi. Näytelmän ohjaajakin kuitenkin mainitsi saman. Ja kyllä, seuraavana päivänä Karjalaisen menopalstalla kakkososa sitten ilmoitettiin "virallisesti".
Kaksiosaisuus selvisi kyllä myös käsiohjelmasta, kun vaan vihdoin sattui saamaan selvää pienestä präntistä värikkäällä pohjalla. Käsiohjelmasta selvisi muutakin: näytelmä oli kasattu devising-menetelmällä, improvisoimalla - ja sen kyllä huomasi.
Käsiohjelman lukeminen vahvisti mielikuvat näytelmästä: kun tekeminen on ollut kovin sekavaa kaikin puolin, on lopputulos sitä samaa ainakin jossain määrin. Ohjaaja mainitsee projektin olleen antoisa, ja sitä en epäile.
Näytelmän kohtaukset on ensin improvisoitu näyttämötaiteen kurssilla. Sitten ne kuvattu kohtauskohtaukselta näyttelijakaartilla, jossa toinen on paikannut toistaan aina tarvittaessa. Vasta tämän jälkeen näytelmä on kirjoitettu talteen näiltä kuvatuilta nauhoilta, ja sitä on ruvettu harjoittelemaan syntyneen käsikirjoituksen pohjalta.
En lähde selvittämään tässä näytelmän juonta, sen voi lukea esimerkiksi Karjalaisen verkkolehdestä: http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/
fiasko_valmisti_kaksiosaisen_saippuakomedian_3656933.html tai http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/
kun_tositv_teatteriin_tanssi_3668156.html.
Näytelmän luvattiin olevan saippukomedia vakavista aiheista, ja kai se sitä olikin. Vakava aspekti jäi tosin saippuan jalkoihin mennen tullen, vakavat asiat eivät liikuttaneet.
Näytelmän ensimmäisen osan jälkeen jäin mietimään, oliko tämä tosiaan näin turha ja tylsä näytelmä, vai avaisiko toinen osa jotain ensimmäisessä osassa piiloon jäänyttä ideaa tms. Eka osasta parhaimmiksi kohtauksiksi nousivat tyttöjen laulukohtaus ja Bollywood-tanssi, vaikka tanssi tuntuikin aika irtonaiselle ja päälleliimatulle.
Toinen osa oli eheämpi ja toimivampi kuin ensimmäinen. Paikoitellen huomasin jopa hymyileväni kohtauksille. Olen iloinen, ettemme jättäneet toista osaa väliin sen takia, että ensimmäinen ei suuremmassa määrin vakuuttanut.
Mielestäni osat eivät toimisi itsenäisinä, vaikka näin näytelmää on markkinoitu. Oli ehkä turhan kunniahimoista lähteä tekemään kahta eri iltoina esitettävää näytelmää. Hieman karsimalla näistä kahdesta osasta olisi voinut saada yhden näytelmän, joka olisi esitetty illan aikana ja jaettu vain väliajalla. Harva jättää toisen puoliajan väliin petyttyään ensimmäiseen, mutta seuraavana iltana motivaatio lähteä teatteriin voi olla hakusessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)