Sain viime torstaina 4.10.07 sähköpostia, jossa oli kutsu Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä esitettävään ensi-iltaan samaksi illaksi. Kiire tuli Lappeenrannasta Joensuuhun, että ehdittiin. Ensi-iltansa sai Teatteri Fiaskon The End klo 19.30.
Lähdimme ajamaan Joensuuhun koulun jälkeen, ja menimme näytökseen täysin ilman ennakkotietoja. Ostin käsiohjelman ja hämärässä salissa ennen näytelmää yritin tiirailla sitä. Teksti oli pientä ja osittain punaisella pohjalla niin huonosti näkyvää, että vasta kotona kunnon valaistuksessa siitä sai tolkkua.
Näytelmä alkoi. Heti kävi selväksi, että kyseessä oli harrastajateatteri. Hieman yllätyin, sillä yleensä olen tottunut kaupunginteatterissa näkemään enimmäkseen ammattilaisia. Ja jo koko kesän enemmän ja vähemmän harrastajateatteria taas katsoneena olisin nyt syksyn tullen kaivannut ammattimaisempia otteita. Kotona käsiohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli Joensuun seudun kansalaisopiston näyttämötaiteen tms. opintoryhmä.
Näytelmä lähti liikkeelle hitaasti ja sekavahkosti. Kelloa minulla ei ollut, mutta kauhulla ajattelin jossain vaiheessa, että jos tässä vielä väliaika tulee, ja olen jo tässä vaiheessa näin kurkkuani myöten täynnä tätä epäloogista ja pitkitettyä puppaa, en enää jaksa tulla väliajan jälkeen katsomaan loppua.
Väliakaa ei kuitenkaan tullut, homma lusittiin loppuun samalta istumalta (1,5h). Vaan eipä se loppunut vielä sittenkään: Näytelmän päätteeksi kuului selostus, että näytelmän toinen osa esitetään huomenna samassa paikassa ja samaan aikaan. Ok, ensin tuli mieleen, että se oli vitsi. Näytelmän ohjaajakin kuitenkin mainitsi saman. Ja kyllä, seuraavana päivänä Karjalaisen menopalstalla kakkososa sitten ilmoitettiin "virallisesti".
Kaksiosaisuus selvisi kyllä myös käsiohjelmasta, kun vaan vihdoin sattui saamaan selvää pienestä präntistä värikkäällä pohjalla. Käsiohjelmasta selvisi muutakin: näytelmä oli kasattu devising-menetelmällä, improvisoimalla - ja sen kyllä huomasi.
Käsiohjelman lukeminen vahvisti mielikuvat näytelmästä: kun tekeminen on ollut kovin sekavaa kaikin puolin, on lopputulos sitä samaa ainakin jossain määrin. Ohjaaja mainitsee projektin olleen antoisa, ja sitä en epäile.
Näytelmän kohtaukset on ensin improvisoitu näyttämötaiteen kurssilla. Sitten ne kuvattu kohtauskohtaukselta näyttelijakaartilla, jossa toinen on paikannut toistaan aina tarvittaessa. Vasta tämän jälkeen näytelmä on kirjoitettu talteen näiltä kuvatuilta nauhoilta, ja sitä on ruvettu harjoittelemaan syntyneen käsikirjoituksen pohjalta.
En lähde selvittämään tässä näytelmän juonta, sen voi lukea esimerkiksi Karjalaisen verkkolehdestä: http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/
fiasko_valmisti_kaksiosaisen_saippuakomedian_3656933.html tai http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/
kun_tositv_teatteriin_tanssi_3668156.html.
Näytelmän luvattiin olevan saippukomedia vakavista aiheista, ja kai se sitä olikin. Vakava aspekti jäi tosin saippuan jalkoihin mennen tullen, vakavat asiat eivät liikuttaneet.
Näytelmän ensimmäisen osan jälkeen jäin mietimään, oliko tämä tosiaan näin turha ja tylsä näytelmä, vai avaisiko toinen osa jotain ensimmäisessä osassa piiloon jäänyttä ideaa tms. Eka osasta parhaimmiksi kohtauksiksi nousivat tyttöjen laulukohtaus ja Bollywood-tanssi, vaikka tanssi tuntuikin aika irtonaiselle ja päälleliimatulle.
Toinen osa oli eheämpi ja toimivampi kuin ensimmäinen. Paikoitellen huomasin jopa hymyileväni kohtauksille. Olen iloinen, ettemme jättäneet toista osaa väliin sen takia, että ensimmäinen ei suuremmassa määrin vakuuttanut.
Mielestäni osat eivät toimisi itsenäisinä, vaikka näin näytelmää on markkinoitu. Oli ehkä turhan kunniahimoista lähteä tekemään kahta eri iltoina esitettävää näytelmää. Hieman karsimalla näistä kahdesta osasta olisi voinut saada yhden näytelmän, joka olisi esitetty illan aikana ja jaettu vain väliajalla. Harva jättää toisen puoliajan väliin petyttyään ensimmäiseen, mutta seuraavana iltana motivaatio lähteä teatteriin voi olla hakusessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti