Kivenpyörittäjän kiven sisuspa on kultaa

Kävimme tällä viikolla katsomassa Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylän Kontiolahden Kanavateatterissa. Esitys oli tämän kesän viimeinen. Viimeinen se oli laatuaan myös siinä mielessä, että kesäteatterikauden päätyttyä alkaa kanavalla remontti. Kanavateatteri saa uuden katetun katsomon ja vanha ratakiskoilla liikkuva katsomo jää historiaan.

Mutta asiaan, Kivenpyörittäjän kylä oli samalla kertaa sekä hauska, surullinen että vaikuttava.Myös ajatuksia herättävä; olin esityksen jälkeen hiljaa koko matkan Kontiolahdelta Joensuuhun.

Tarina lienee useille tuttu. Se kertoo Pekasta, joka palaa Ruotsista lapsuutensa maisemiin Jerusalemin kylään vaimonsa ja tyttärensä kanssa viikonlopuksi häihin. Jerusalem on kuihtuva kylä Pohjois-Karjalassa, ja kylän asukkaat yrittävät pärjätä muutosten kourissa. Pekka tapaa Jerusalemissa entisen rakkaansa, Ritvan, jota kohtaan hänellä on vahvoja tunteita, joihin Ritva vastaa. Pekka ei myöskään halua enää takaisin Ruotsiin koppavan vaimonsa kanssa, hän on kaivannut jo kauan takaisin Jerusalemiin lapsuutensa kotiin ja rakkaan Ritvansa luo. Koska Pekan nykyinen vaimo on esitetty kylmänä ja välinpitämättömänä lähes näytelmän loppuun asti, huutaa romantikon oikeustaju: tee Pekka kuten sydän sanoo, jää Jerusalemiin asumaan kotitaloasi Ritvan kanssa ja veistele veneitä henkesi pitimiksi.

Tarinassa on kuitenkin muutama mutta. Ritvakin on tahollaan naimisissa, ja Pekalla on tytär, jota hän rakastaa. Lopulta Pekan Meeri-vaimokin heltyy melkeinpä inhimilliseksi Pekkaa kohtaan ja omalla tavallaan tunnustaa rakastavansa miestään. Näinpä Pekka hautaa haavensa, tyytyy osaansa ja lähtee Meerin ja tyttärensä kanssa takaisin Ruotsiin. Rakkaus ei voittanut, vai voittiko sittenkin? Hämmentävää. "Itkua ja naurua, ruusua ja rosoa..."

Todellakin, ohjaaja Maria Sarkkisen sanat "itkua ja naurua, ruusua ja rosoa" kuvaavat mainiosti niin Kivenpyörittäjän kylää kuin Kanavateatterin esitystä - myös katsojien tunneskaalaa näytelmän aikana.

Tarina kertoo kaipauksesta, surusta, traumasta, sairaudesta, mutta myös ystävyydestä, rakkaudesta ja elämän pienistä iloista. Kuitenkin päällimmäiseksi mieleeni jäävät haudatut haaveet ja alistuminen "kohtaloon". Mietityttämään jää jälleen kerran myös erilaisuus ja samanlaisuus, ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he ovat. Tarinassa Konttiukko Eljas toteaa hyvin, että kauempaa katsottuna meistä jokainen on kivenpyörittäjä, kuka mitäkin kiveä vaan pyörittää. Kuka kulkee päivästä toiseen töihin ja töistä kotiin, kuka pyörii minkälaisen navan ympärillä. Kivenpyörittäjä-Tuomas on karsinut kaiken muun pois, jolloin jäljelle jää vain kiven pyörittäminen.

"Kivenpyörittäjän kiven sisuspa on kultaa. Eiks ookki, Konttiukko? On se. Kanavateatterin konkari Terho Kuronen jatkaa siihen, että "Eikös kesäteatterin sisus olekin ihan oikeata teatteria. On se."

Linkit:
Kivenpyörittäjän kylästä Wikipediassa
Kontiolahden Kanavateatteri
Sallan lukupäiväkirjassa käsitellään Kivenpyörittäjän kylää. Suosittelen lukemaan!

Kuka tunnistaa, mikä on tämä kappale, joka oheisessa videossa soi? Videolle on päässyt myös itse kivenpyörittäjä.

P.S. Oli muuten yllättävän vaikeaa kirjoittaa tätä blogia. Aloitin, jatkoin, eksyin netin lukupäiväkirjoihin ja ja ja... Näin tuntuu olevan aina, kun kyseessä on ollut  koskettava elämys. Tuntuu vaan liian lattealta pukea kokemus sanoiksi.

Votkaturistit mummojen kanssa Tohmajärvellä

Veimme eilen Mikon kanssa kaksi mummoamme ensin pitsalle Tohmajärvelle ja sen jälkeen kesäteatteriin. Mummot viihtyivät oikein hyvin 70-luvun Leningradissa Votkaturistien kera, samoin me. Muutama itikka häiriköi meitä mukavan viileässä kesäillassa, mutta onneksi ei ollut taas hellettä!

Kesäteatterikausi jatkui kohdallamme siis eilen illalla tutulla tavaralla: Votkaturistit Tohmajärven kesäteatterissa. Viime kesänä samainen näytelmä pyöri Lappeenrannan kesäteatterissa, ja toki sen kävimme katsastamassa. Lappeenrannassa Votkaturistit oli tehty ammattilaisvoimin, Tohmajärvellä asialla olivat aiemmilta vuosilta tutut harrastajat.

Hahmot olivat hyvin erilaisia kuin Lappeenrannassa, ja jotenkin Tohmajärven Votkaturisteja jaksoikin seurata uusintana paremmin kuin muutamaa päivää sitten näkemäämme Joensuun Maalaiskomediaa Vain muutaman huijarin tähden edellisten vuosien Roukalahden jäljiltä. Ehkäpä Joensuun Maalaiskomedia olisi ollut tuoreille katsojillekin erityisesti ensimmäiseltä puoliajaltaan ja yli kolmen tunnin pituudessaan hieman puuduttava – tiedä tuota.

Tohmajärven lavalla nähtiin taas kokenutta rentoa näyttelijätyötä ja siinä rinnalla hieman vähemmän rentoa ja vähemmän luonnollista suoritusta, kuten ennenkin. Kuitenkin, joko olen näiden vuosien aikana tottunut suurimpaan osaan esiintyjistä maneereineen tai sitten järjestelmällinen kouluttautuminen on tehnyt tehtävänsä, mutta joka tapauksessa, huvittunutta myötähäpeää ei juuri tarvinnut kokea. Huomattavaa on, että näytös oli vasta toinen ja varmaankin siitä johtuen osalla oli vähän vuorosanat hukassa ja kuiskaajia tarvittiin toden teolla.

Makkaraindeksi: Makkaraa tarjolla yhden euron hintaan. Hyvä, vaikkei pitsan jälkeen maistunutkaan. Alennusindeksi: Opiskelijoille ei alennuksia pääsylipuista, ei myöskään eläkeläisille, joten neljä aikuista maksoi 40 euroa. Ei silti paha koko illan ohjelmasta.

Summa summarum, hyvä seura, viihdyttävä esitys, mukava ilta!

Ensi kesänä Tohmajärvellä tuotannossa on Kätkäläistä. Kai se pitää käydä jo perinteen vuoksi katsomassa, vaikka kovin tuttua ja tavallista kesäteatteritavaraa onkin. Täytyy tässä mainita, että kovasti kaipaan kesäteattereihin jotain Outokummin teatterin tapaista Kaivoksen kainalossa tai Kolmen Welhon Impivaaran kehtoa. Ei kesäteatterin tarvitse aina ja joka paikassa olla sitä perinteisiltä tukkilaisromantiikkaan tai kaahottavaa maalaiskomediaa.

P.S. Tohmajärven teatterille kiitoksia kommentista! Ja tosiaan, ehkäpä kokeellisemman tai erilaisen teatterin tekeminen on harrastajateattereille turhan haasteellista, elleivät sitten ole suorastaan erikoistuneet sellaiseen. Ja riskihän se on suuren yleisön suhteen. Kuten mainitsette kommentissanne, mieluummin perinteistä hyvin tehtyä kuin jotain, mikä ei luonnistu. Outokummussahan on, ja tuona mainitsemanani vuonna myös Kolmessa Welhossa oli, ammattilaiset asialla. Kiitos vielä eilisestä, kuten sanottu, viihdyimme mainiosti!

Joensuussa Vain muutaman huijarin tähden

Loppukiitokset

Kesäteatterikausi tuli avattua viime viikon torstaina Joensuussa Heikki Luoman kirjoittamalla näytelmällä Vain muutaman huijarin tähden. Tarina on tuttu, ja näytelmä on tuttu myös kesäteattereiden lavoilta. Etenkin ensimmäinen puoliaika tuntui jopa hieman tylsältä, kun muistin suunnilleen vuorosanojakin... Eikä oikein ollut enää mitään yllättävää lavalla kaahaavissa autoissa ja kaiken maailman pyssyn pamahduksissa. Viimeksi olemme seuranneet Kuusniemen väen edesottamuksia Roukalahden kesäteatterissa useampana vuonna peräjälkeen. Hahmotkin olivat yllättävän paljon samanlaisia kuin Roukalahdella näkemämme, selvänä poikkeuksena ainakin mainittakoon Joensuussa nähty kulttuurisihteeri Suvi Tuuli, jota näytteli Miia Nuutila.

Muutama muukin oli lähtenyt teatteria kauniina ja kuumana kesäiltana.

Siinä tämä produktio poikkeaa monista muista kesäteattereista, että se on tehty ammattilaisvoimin ja suurella budjetilla. Näytelmää varten oli jopa rakennettu iso katsomo Laulurinteen taakse. Katsomo oli kauniilla paikalla, mutta kolmen tunnin istuminen suorassa auringossa silmiä siristellen oli melko rankkaa. Onneksi iltaa kohti kuumuus alkoi hellittää, joten senkin suhteen toinen puoliaika oli miellyttävämpi kokemus. Lisäksi äänentoisto oli liian kovalla ainakin sillä kohdin, missä istuimme, ja jouduin laittamaan kaiuttimen puoleiseen korvaani tulpan, että kestin istua kolme tuntia katsomossa.

Väliaikatarjoiluina pelkät munkit ja pullat - vaikkakin A-oikeuksin - eivät oikein innostaneet. En ole makkarankaan suuri ystävä, mutta olisihan sellainen nälkäiselle maistunut väliajalla.

Samana iltana olisi Joensuussa ollut myös sirkusta tarjolla. Ensimmäisellä puoliajalla tuli pari kertaa mieleen, että sirkuksessa olisi sentään ollut uusi ohjelmisto. Mutta onneksi toinen puoliaika oli viihdyttävämpi ja valintamme ei jäänyt harmittamaan - ja jos vaikka ehtisimme vielä jossain vaiheessa Sirkus Finlandian tämän kesän kiertuetta heidän näytöksensä näkemään. Perjantaina se olisi Savitaipaleella, lauantaina ja sunnuntaina Mikkelissä; ihan saavutettavien matkojen päässä meidän "reviiriltämme".

Netissä Joensuun Vain muutaman huijarin tähden: http://www.vainmuutamanhuijarintahden.fi/
Vain muutaman huijarin tähden Wikipediassa.