Amalia ja aikamiespojat Tohmajärvellä

Eilisen kesäteatteripläjäyksen tarjosi Tohmäjärven kesäteatteri Eero Schroderiuksen tekstillä Amalia ja aikamiespojat. Ohjauksesta ja sovituksesta vastasi Jouko Tyyni edellisten vuosien tapaan.

Katsomo oli lähes täynnä puoli tuntia ennen näytöksen alkua, vaikka sää oli kylmä, sateinen ja erityisen tuulinen. Onneksi Tohmiksella on katettu näyttämö ja katsomo. Suurin osa katsomon paikoista oli varattu etukäteen, koska huhun mukaan edellisistä näytännöistä oli käännytetty kymmeniä autoja katsomon täytyttyä äärimmilleen. Tohmajärven kesäteatteri on siis saanut sille oikeutetusti kuuluvaa tunnettuutta ainakin muutaman edellisen kesän Mooses Viinasistaan - on ollut luojan mieliharmia (2006) ja penninvenytystä (2005). Mooses on tarjonnut katsojille taattua kesäteatterihuumoria :) Olemme viihtyneet. Varsinkin pääosan esittäjä on loistanut hauskassa roolissaan luonnollisella suorituksellaan.

Tämänvuotinen Amalia ja aikamiespojat lähti hitaasti liikkeelle. Hyvin hitaasti. Ja muu seurueemme oli täysin samaa mieltä. Istuimme etupenkissä meille varatuilla paikoilla, palelimme ja suoraan sanottuna hieman tylsistyimme. Kunnanäiti paasasi kovalla äänellä kunnan rahoista, tukiaisista, TE-keskuksista. Hohhoti hoijaa, tätä on kuultu kesäteattereissamme jo ihan kyllästymiseen asti.

Onneksi sitten jossain vaiheessa päästiin vauhtiin. Amalian aikamiespojat olivat hellyyttäviä, paikallislehden uusi toimittaja Auni taas valloitti luonnollisella esiintymisellään. Roolissa vuorottelee kaksi näyttelijää, joista tällä kertaa kehissä oli lyhythiuksinen brunette. Muista roolisuorituksista totean vain, että jotkut vetivät vähän paremmin ja toiset kehnommin, as usual.

Valitettavasti ensimmäisestä puoliajasta jäi kokonaisuudessaan kuitenkin hieman lattea kuva. Väliajalla kahvinkeitto takkusi joidenkin teknisten ongelmien takia (ei toki ole teatterin vika, luullakseni) ja kaksi naisten vessaa + yksi miesten vessa on turhan vähän täydelle näyttämölle, jonot vessoihin olivat jokseenkin väliajan mittaiset.

Toinen puoliaika, kuten usein on tapanakin, oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita kesäteatterihuumorilla höystettynä. Aika kului kuin siivillä ja yleisö viihtyi. Sairaanhoitajamiesten dialogi oli hauskaa.

Liput maksoivat 10 euroa. Se ei ollut liikaa tästä iltamasta. Tosin opiskelijoita ei huomioida alennetulla hinnalla, rintamamiestunnuksen omistavat veteraanit sitä vastoin pääsevät ilmaiseksi.

Kotimatkalla mietimme, mitä Tohmajärven teatteri tekee rahoilla, jotka esityksestä jäävät käteen. Koska tokihan varmasti jotain käteenkin jää, kun kuukauden päivät esiinnytään täydelle katsomolle 2-4 kertaa viikossa.

Ilmoittelukulut vievät varmasti ison osan, sen verran monta kertaa Karjalaisesta olen bongannut isohkon värillisen ilmoituksen Amaliasta. Puitteet sinänsä ovat kunnossa vuodesta toiseen uskoakseni melkoisen pienellä rahallisella panostuksella. Luullakseni myös äänentoisto on teatterin oma, kun sitä joka vuosi kuukausia tarvitaan, joten siihen ei vuokria makseta. Puvustukseen ei nähdäkseni uppoa paljonkaan kesäteattereissa, ainakaan tällaisissa näytelmissä, joissa pärjää mummon ja vaarin vanhoilla vetimillä mainiosti.

Netistä selviää, että Tohmajärven kesäteteatteri ainakin kouluttautuu kursseilla pari kertaa vuodessa ja käy seuraamassa harrastaja- ja ammattiteatteria oppimistarkoituksessa. Niin, näihin varmasti uppoaa rahaa, jos monikymmenpäinen seurua kouluttautuu kesäteatterin rahoilla. Ja ilmeisesti kouluttautuu? Jos rahaa jää, voisiko kesäteatteriin rakentaa vaikka yhden vessan lisää?

Mutta takaisin eiliseen. Paleli kovasti, aluksi kyllästytti, sitten innostuin - ja lopputulemana taas totean, että viihdyin. Tämä ei ehkä yltänyt ihan parin edellisen vuoden Mooseksen tasolle, mutta eihän sitä aina voi mennä nappiin. Kuitenkin, ihanaa Tohmajärven kesäteatteri, että jaksatte vuodesta toiseen!